lauantai 4. helmikuuta 2012

Sitruunaista kanaa pubityylillä

Uusimman Glorian viini ja ruoka -lehden kantta koristaa erittäin herkullisen näköinen moderni "kanakori", eli Sitruunaglaseerattua broileria, sinapinsiemenperunoita ja sitruunamajoneesia. Ystäväni H tuli meille eilen saunomaan ja mikäs sen parempaa tarjottavaa saunaoluiden kanssa kuin tällainen pubityyppinen sormiruoka.

Minä päädyin tekemään koko setistä pelkästään kanaa ja majoneesia, mutta ainakin Pastanjauhajat ovat näkyneet tekevän koko setin. Me muuten tehtiin kesällä grillissä sinapinsiemenillä maustettuja muurikkaperunoita, jotka ovat varmaankin aika lähellä noita perunoita. Tulipa vaan mieleen.

Hyviä olivat! Broileri oli ihanan mehevää ja maukasta. Tosin sitruunaa oli ehkä ihan snadisti liikaa, varsinkin majoneesi tuntui aika happamalta. Tai olisi ehkä pitänyt käyttää luomusitruunoita. Tai pestä sitruunat paremmin.. ;) Potkua myös vähän kaipailin, ehkä siis seuraavalla kerralla vähän chiliä joukkoon? Ja enemmän olisi saanut olla. Meillä oli kilo koipia, mutta olisi niitä voinut melkein toisenkin mokoman kolmeen pekkaan syödä.


Sitruunaglaseerattu broileri
  • 800g pieniä broilerinkoipia (nuijiksiko niitä kutsutaan?)
  • 1 (luomu)sitruuna
  • 3 rkl voita
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria myllystä
 Sitruunaglasyyri:
  • 1 sitruuna
  • 1/2 dl hunajaa
  • 1/2 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl cayennepippuria
Valmista glasyyri: Raasta sitruunan kuori ja purista mehu pieneen kattilaan. Lisää hunaja ja mausteet. Keitä kunnes seos on siirappimaista.

Halkaise sitruuna ja paista halkaisupintaan väri paistinpannulla voissa. Lisää voita ja paista koivet kullanruskeiksi ja rapeiksi. Laita broilerinkoivet ja sitruuna uunivuokaan. Mausta koivet suolalla ja pippurilla ja valele pinta reilusti glasyyrilla. Valuta sitruunan pintaan hunajaa.

Kypsennä broilerinkoipia uunissa 220 C:ssä noin 45 minuuttia, kunnes broileri on paahtuneen kiiltävää. Valele broileria vuokaan valuneella glasyyrilla molemmin puolin 10 min välein.

Tarjoile broilerinkoivet sitruunamajoneesin kanssa. Dippaa koipia halutessasi kevyesti sitruunaan.


Sitruunamajoneesi
  • 1 munankeltuainen
  • 1 1/2 tl dijonsinappia
  • 1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
  • 2-3 tl sitruunamehua
  • 3/4 tl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1-2 rkl vettä
 Sekoita keltuainen, sinappi, sitruunankuori ja -mehu sekä sokeri ja suola sauvasekoittimella. Lisää öljyä ensin tipoittain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä, jotta rakenteesta tulee tasainen. Lisää vettä, kunnes majoneesi on sopivan löysää. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

2 kommenttia:

  1. Mmmmm, broileria... <--- Ja tää lausuttuna sillä tyylillä kuin Homer puhuu donitseista. Chickenit melkein millä tyylillä tahansa kokattuna on siis mun suurta herkkua. Nää vielä näyttää niin ekstrahyvältä, että nyt kyllä menee resepti testiin!

    VastaaPoista
  2. :) Kannattaa kyllä! Mutta suosittelisin tosiaan panostamaan sitruunoiden laatuun. Ja ehkä vähän lisäämään paukkuja chilin muodossa. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...