sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pikkujoulutunnelmissa mökillä

Me ollaan vietetty rauhallista viikonloppua mökillä kahden kesken. Syöden kinkkua. Aluksi oli ajatus risunpolttotalkoista, joissa väki ruokittaisiin Weberin savustussukkulassa valmistetulla kinkulla. Talkoot jäi, mutta niin jäi myös ajatus kinkusta päähäni. Joku voi ajatella, että no onhan niitä pieniäkin kinkkuja, mutta minusta potkaton kinkku ei ole kinkku vaan pala possua. No, nyt sitten syödään sitä kinkkua. Vielä muutama päivä.



Kinkku laitettiin savustussukkulaan klo 11 lauantaina, ja otettiin sieltä pois tasan kahdentoista tunnin päästä. Sisälämpötila oli tällöin 80 astetta. Olin suunnitellut vetäväni kinkun kunnolla ylikypsäksi (>90 astetta), mutta tuossa vaiheessa iltaa nälkä ajoi muiden suunnitelmien ohi. 



Kinkkuun oli tuon puolen vuorokauden aikana vetäytynyt kunnioitettava määrä savua. Savu näkyy lihassa punertavana pintakerroksena ja tällä kertaa tämä "savukerros" oli n. pari senttimetriä paksu. Maku oli hyvä, mutta erilainen kuin normijoulukinkussa. Lämpimänä hieman saunapalvimainen, mutta kylmänä sinapin kera lähempänä perinteistä joulukinkkua.



Kinkkua syötiin eilen illalla perunasalaatin kanssa, ja tänään päivällä ruisleivän päällä sinapin kera. Tänä iltana kinkkua käytetään meksikolaisillallisen raaka-aineena. Saattaa olla että huomenna menen kotiin sukulaisten kautta tuliaiskinkun kera, ellen keksi lisää kinkunkäyttökohteita. Mitäs niitä olikaan hernekeiton lisäksi?

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Paahdettu valkosipulikeitto ja rapeaa parmankinkkua

Meillä syötettiin ja juotettiin eilen T:n vanhempia pitkän kaavan kautta, kun anoppi käytti äitienpäivänä meiltä lahjaksi saamansa lahjakortin viiden ruokalajin illalliselle kotibistrossamme. Ilta sattui sopivasti isänpäivän aattoon, joten isänpäivääkin tuli vietettyä siinä samalla (kukaan meistä ei ehkä jaksaisi syödä tänään ehkä mitään).



Illan teemana oli Italia ja pääkokkina toimi luonnollisesti T, kun kerran hänen vanhempiansa juhlistettiin. Alkuruokana syötiin Italialaiset mestarit -kirjasta poimittua valkosipulikeittoa, jota höystettiin vielä uunissa rapeiksi paistetuilla parmankinkkusiivuilla. Menu näytti kokonaisuudessaan seuraavalta:

Menu

paahdettu valkosipulikeitto ja rapeaa kinkkua

pappardellea peuran ja suppilovahveroiden kera

sitruunasorbetti

black agnus filettä, rucolaa ja balsamikosiirappia

pannacotta ja karamellisoitu päärynäkompotti


Paahdettu valkosipulikeitto
  • noin litra kanalientä
  • 7 kokonaista valkosipulia
  • 5 pientä perunaa
  • suolaa ja mustapippuria
  • vaalea maalaisleipä
  • oliiviöljyä
  • parmesaania
  • parmankinkkua
Paahda valkosipuleita kuorineen uunissa 200 asteessa puolisen tuntia, tai kunnes ovat pehmeitä. Kuori ja kuutioi perunat ja keitä ne lähes kypsiksi kanaliemessä n. 10 min. Ota valkosipulit uunista, kuori niistä 6 ja lisää perunoiden joukkoon. Alenna lämpöä ja anna kiehua hiljalleen n. 10 min, kunnes perunat ja valkosipulit ovat kypsiä ja pehmeitä. Soseuta ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paahda parmankinkkusiivut keiton tekeytyessä. Asettele kinkkusiivut leivinpaperin päälle pellille ja paahda 200 asteisessa uunissa n. 10-15 min kunnes ne ovat saaneet väriä ja paahtuneet rapeiksi. Nosta kinkut uunista ja murenna kinkkusiivut suupalan kokoisiksi palasiksi.

Kun keitto on valmis, leikkaa leivästä neljä isoa siivua ja pirskota niiden päälle oliiviöljyä. Paahda leivät uunissa grillivastuksen alla rapeiksi. Ota leivät uunista ja leikkaa jäljelle jäänyt valkosipuli kahtia. Hiero valkosipulipuolikkaasta makua leivän pintaan.

Laita yksi leipä kunkin lautasen pohjalle ja kaada päälle kuumaa keittoa. Viimeistele keitto rapealla parmankinkulla. Tarjoa loppu maalaisleipä paloiteltuna keiton kanssa.




sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Paahteinen kurpitsakeitto

Keitot on meidän perheessä selvä syksyn merkki. Tai vanhenemisen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään keitoista. Äitikin tykkäsi, joten kai tämä on sitä omien vanhempiensa kaltaiseksi tulemista. Viisas äiti, tiesi miten upeasti höyryävä keitto lämmittää mieltä sisältä saakka, etenkin tällaisena pilvisen kosteana syyspäivänä - varsinkin jos on paiskinut aamupäivän pihahommissa.

Yksi suosikkikasviskeitoistani syntyy kurpitsasta - eikä vähiten sen upean värin vuoksi. Syvyyttä keittoon saa, kun paahtaa kurpitsan uunissa ennen keittämistä. Loraus valkoviiniä tuo keittoon juhlavuutta, pala sulatejuustoa täyteläisyyttä, tujaus chiliä mukavan pienen potkun ja ripaus muskottipähkinää sen viimeisen pienen twistin.


Paahteinen kurpitsakeitto
  • 1 myskikurpitsa (n. 1 kg)
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1-2 rkl rypsiöljyä 
  • 1-2 dl kuivaa valkoviintä
  • n. 1l kasvis- tai kanalientä
  • 50g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)
  • suolaa, pippuria, chiliä, muskottia
  • 1-2 rkl sitruunanmehua
  • tuoretta silputtua persiljaa ja ruohosipulia
  • jotain rapeaa, kuten krutonkeja, crostineja, pekonimurua, kurpitsansiemeniä
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa kupritsa pitkittäin lohkoiksi ja poista siemenet. Laita kurpitsat paahtumaan uuniin noin puoleksi tunniksi. Hienonna sillä aikaa sipuli ja valkosipulin kynnet. Nosta kurpitsat uunista, poista niistä kuoret ja leikkaa hieman pienemmiksi paloiksi. 

Kuullota hienonnettuja sipuleita öljyssä kattilassa viitisen minuuttia. Lisää reilu loraus viintä ja anna alkoholin kiehahtaa pois. Lisää sen jälkeen kattilaan kurpitsat ja sen verran kasvis- tai kanalientä että kurpitsat peittyvät reilusti. Keitä kurpitsat kypsäksi ja soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi.

Lisää keittoon pala sulatejuustoa ja kiehuttele kunnes se on kokonaan sulanut. Mausta keitto suolalla, mustapippurilla ja ripauksella chiliä ja mustapippuria. Keitä hiljalleen kunnes keitto on halutun paksuista. Raikasta keitto lopuksi tuoreilla yrteillä ja tilkalla sitruunanmehua.

Tarjoa keiton kanssa jotain rapeaa, kuten krutonkeja, pekonimurua tai kurpitsansiemeniä. Nauti loppu valkoviini keiton kanssa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kana-nuudeliwokki

Meidän chilisato on ollut tänä vuonna varsin vaatimaton, joka johtuu varmasti osittain siitä että pahan tapani mukaan laitoin chilit kasvamaan aivan liian myöhään. Siksipä päätinkin yrittää pitää nämä chilit hengissä talven yli sisällä, jotta ensi vuonna päästäisiin ehkä paremmille sadoille.


Tänään koitti se päivä kun ensimmäinen harvoista hedelmistä oli kypsä. Pitihän se sitten heti tuhota! Koemaistipalan jälkeen totesin, että kyseessä taitaa olla habanero, sen verran tuntui tulisuus jo ihan sormissa saakka chiliä siivotessa. Kylvin chililajikkeita tänä vuonna reilu kymmenkunta erilaista, mutta hieno järjestelmäni eri lajikkeiden erottamiseksi epäonnistui pahasti, joten en ole enää varma mitä chiliä mikäkin puska tuottaa. Se selviää vasta siinä vaiheessa kun loputkin alkavat pukkaamaan hedelmää.


Yksinäinen chilimme pääsi maustamaan kana-nuudeliwokkia, joka oli täydellistä lohturuokaa kylmenevään syksyyn!

Kana-nuudeliwokki
  • 1 dl cashew-pähkinöitä
  • 1 pkt kanan rintafileitä 
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 1 tuore chili
  • 2 porkkanaa
  • 1 paprika
  • 10 cm pätkä purjosipulia
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 1-2 rkl japanilaista soijakastiketta
  • 1-2 rkl makeaa soijakastiketta (ketjap manis)
  • 1-2 rkl kalakastiketta
  • 1 limen mehu
Paahda cashew-pähkinöitä kuumalla pannulla kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Hienonna sillä välin valkosipulinkynnet ja chili. Siirrä pähkinät pannulta sivuun odottamaan ja käännä lämpöä vähemmälle. Lisää pannulle 1 rkl seesamiöljyä ja kuulota siinä hetki hienonnettua valkosipulia ja chiliä. Leikkaa sillä aikaa kana suupalan kokoisiksi palasiksi. Lisää ne pannulle ja lisää lämpöä. Paista kanat lähes kypsäksi.

Pilko kanojen kypsyessä porkkana, paprika ja purjosipuli ohuiksi suikaleiksi. Lisää kasviksia pannulle sitä mukaa kun saat niitä pilkottua. Ensin porkkanat, jotka ottavat enemmän aikaa kypsyä, sen jälkeen paprika ja lopuksi purjosipuli. Wokkaa kasviksia kunnes ne ovat lähes kypsiä. Kasvikset saavat jäädä hieman napakaksi ja rapsahtavaksi. Mausta lopuksi kasvis-kanaseos lorauksella japanilaista soijakastiketta ja limen mehulla ja siirrä ne sitten pähkinöiden kanssa sivuun odottamaan.

Kypsennä nuudelit ohjeiden mukaan, varo ylikypsentämässä. Kun nuudelit ovat valmistumassa, kuumenna pannu uudelleen ja lisää 1 rkl seesamiöljyä. Valuta nuudelit ja laita ne pannulle. Paista hetki ja mausta samalla nuudelit lorauksella makeaa soijakastiketta ja kalakastiketta. Sekoita kana-kasvisseos ja pähkinät nuudelien joukkoon ja tarjoa heti.


lauantai 13. syyskuuta 2014

G&C testaa: Arctic Milkin juustot

Tulipa tuossa taannoin Facebookissa pakotejuustot puheeksi, niin kävi sitten samalla ilmi että yhden nuoruudentuttavani perheellä on nykyään meijeri: Arctic Milk. Minun osaltani keskustelu päättyi erittäin hyvin, koska sen lopputuloksena sain* pussillisen juustoja maisteltavakseni! Kiitos Putin! Ja Jenni!


Maistelupaketti sisälsi kuusi juustoa, järjestyksessä ylhäältä vasemmalta: Arctic Pinja - manchegotyyppinen juusto, mustapippurinen Arctic Mustapässi, Arctic Aurora Borealis sinihomejuusto, Arctic Juhlava Cheddar, Arctic Huumaava Eeva edam ja yrttinen Arctic Villi-Lempi. Tämän lisäksi paketissa oli kahta leipäjuustoa, joista toinen oli tehty vuohenmaitojuustosta, sekä kahta munajuustoa, joista toinen oli perinteinen munajuusto ja toinen Vonkamies poromunajuusto.



Olisi tuntunut epäreilulta tuhota tämä herkkupaketti kokonaan yksin, joten päätin viedä juustot mukanani viime viikolla rapujuhliin. Juustoja oli siellä kanssani maistamassa varsin arvovaltainen, serkuistani koostunut raati. Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että huomaa että nämä juustot on tehty rakkaudella ja mitään säästelemättä. Ne ovat aivan toista luokkaa kuin mauttomat bulkkijuustot, joten varaudu siihen. Reilusta rasvaisuudesta juustot saavat upean pehmeän kermaisen rakenteen, ja paketin kannessa luvattuja makuja ei ole säästelty. Mustapippurijuusto maistuu mustapippurille ja yrttijuusto yrteille.





Makua oli jopa niin paljon, että se alkuun hieman hätkähdytti, etenkin sinihomejuuston kohdalla. Kummastipa sekin siitä kuitenkin hävisi pöydältä illan tunteina. Yksikään juustoista ei noussut kaikkien suosikiksi, vaan jokaisella tuntui olevan omansa. Yksi tykkäsi eniten mustapippurijuustosta, toinen manchego-tyyppisestä juustosta ja kolmas edamista. Kaikille tuntui löytyvän jotakin.

Ja jos juuri nämä juustot eivät houkuta sinua, niin Arctic milkin tuoteluettelosta löytyy juustoja liuta lisää. Löytyy katajalla, kuminalla ja paprikalla maustettuja juustoja, savustettuja juustoja ja jopa oma juustonsa Kärppä-faneille! Huomaa että tämän meijerin väki on innoissaan juustoista! Itse tahdon päästä maistamaan ehdottomasti vielä ainakin punaviini- ja olutcheddareita. Se juhlava cheddar oli nimittäin oma ehdoton suosikkini. 






 Koska tämän porukan kokoontumisissa ei yleensä ole ruoasta pulaa, emme missään vaiheessa päässeet leipäjuustoihin ja munajuustoihin saakka. Leipäjuustoa tosin ei paljon olisi ollut maisteltavanakaan, koska T suurena leipäjuuston ystävänä oli ehtinyt tuhota ne melkein kokonaan ennen rapujuhlaviikonloppua (tämä kertokoon myös siitä, että Arctic milkin leipäjuusto teki kyllä hyvin kauppansa ainakin meillä). Leipäjuustosta liikeni kuitenkin pala myös alla olevaan salaattiin, jossa se nautti mm. kirsikkatomaattien, granaattiomenan, retiisin ja erityisesti vadelmabalsamikosiirapin seurasta.


Tarkkasilmäiset saattoivat huomata, että juustolautaselta uupui cheddar. Säästin sen rapujuhlien jälkeiseen aamupäivään, jolloin söimme lounaaksi chorizo-hodareita. Kuten arvata saattaa, cheddar sopi hodareihin kuin nenä päähän.


Entäs se munajuusto sitten? Siitä kuulette tuonnempana. Ja mistäs näitä saa? Helsingistä ainakin ymmärtääkseni K-Supermarket Mustastapekasta. Ja tuote-esittelyitä näkyy pyörivän tiuhaan ympäri maata!

* Juustot on saatu ilmaisena tuotenäytteenä Arctic milkiltä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Autolla Italiassa: Ostuni

Kaksiviikkoisen Italian reissun aikana vietimme kolme yötä Ostunissa. Ostuni on juuri sopivan kokoinen (n. 30 000) asukasta, vireä kaupunki, jossa on juuri sopivassa määrin turisteja. Tämä tarkoittaa sitä, että sieltä löytyy kivasti ravintolatarjontaa ja herkkupuoteja, ja että keskusta on hyvin hoidettu ja siisti, mutta että se on myös samalla ihan oikea italialainen kaupunki eikä pelkkä turistikeskus. Ostuni sijaitsee n. viisi kilometriä mereltä pienen kukkulan laella, ja kaukaa katsottuna se hohtaa valkoisena kuin helmi oliivipuiden yläpuolella.




Yövyimme Ostunin päivämme Masseria Salinolassa, joka sijaitsee n. 3km kaupungin ulkopuolella. Kävimmekin kaupungissa yleensä autolla, mikä oli helppoa koska vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi iso parkkipaikka (kuten monessa muussakin kaupungissa). Yhtenä iltana lähdimme Ostuniin myös illalliselle taksilla. Niitäkin siis löytyy, joskin homma toimii vähän eri tavoin kuin täällä Suomessa. Taksifirmoja oli kaksi, ja kun halusit taksin niin se piti soittaa paikalle. Tapaamispaikka oli lähellä kaupungin pääaukiota. Siellä ei siis ollut mitään varsinaista taksitolppaa tai ketään odottelemassa, pelkkä taksin mainos seinässä, jossa oli puhelinnumero. Itse taksiautoissakaan ei ollut mitään merkkejä mikä olisi erottanut ne takseiksi normaaliautossa. Eikä takseissa ollut mittaria, vaan kuski ilmoitti matkan maksavan 15 euroa. 







Ostunissa oli myös pari mukavaa birreriaa, jossa kävimme maistelemassa italialaisia pienpanimo-oluita. Kaupungin ulkopuolella olisi ollut yksi tosi hyvältä vaikuttava käsityöläispanimoravintola, mutta koska taksilla suhaaminen paikasta toiseen oli sen verran työlästä ja tyyristä niin passasimme sen tällä kertaa.




Jos harkitset Puglian matkaa, niin Ostunia voi kyllä suositella hyvin yöpymiskaupungiksi. Se on sijainniltaan hyvä siinä mielessä, että sieltä voi tehdä helposti päiväretkiä joka suuntaan (ja ihan joka suunnasta löytyy paljon käymisen arvoisia kohteita). Rantaankin sieltä pääsee helposti vaikkei kaupunki ihan rannassa sijaitsekaan. Itse kaupunkikin on sen verran suuri, että sieltä löytyy helposti illallispaikat viikoksi, pariksikin.




Ostunin läheltä löytyy myös ainakin oliivitiloja, jossa voi vierailla. Viinitiloista emme ehtineet ottaa selvää. Kävimme yhtenä päivänä oliivitilalla, jossa pääsimme vierailemaan vanhassa maan alla toimineessa oliivimyllyssä. Oliiviöljy oli ennen niin arvokasta, että mylly piti yrittää pitää visusti piilossa. Suht. synkkää on ollut oliiviöljyn tekeminen tuolloin. Orjat ovat asuneet siellä myllyssä kahdeksan kuukautta vuodessa aasien kera näkemättä koskaan päivänvaloa. 






Myllyn työolot paranivat huomattavasti kun se siirrettiin maantasalle. Tässäkin vaiheessa aasi pyöritti myllyn kiviä, mutta kiviä oli uudessa myllyssä yhden sijaan kolme, mikä tehosti työtä huomattavasti.

Oliivitilalla oli yhteensä viitisensataa yli 2000 vuotta vanhaa oliivipuuta, joista vanhin oli 3000 vuotta vanha. Tämän lisäksi tila omisti 700 nuorempaa puuta toisaalla. Vanhat oliivipuut ympäröivät tilan päärakennusta ja näky oli aika vaikuttava. Jokainen vanha puu on suojeltu ja ne on identifioitu laatalla, jota pystyy lukemaan sateliitin kautta. Tämä on tarpeen, koska jossain vaiheessa maanviljelijät alkoivat myydä vanhoja oliivipuita Pohjois-Italiaan, mikä on tietysti ihan järjetöntä, koska ei puu kestä siirtämistä (tai no muutenkin aika lyhytnäköistä). (Huomasin muuten, että myyvät Plantagenissa yhtä suht. isoa oliivipuuta, jolla saattaisi olla ikää ehkä n. 20 vuotta 1000 eurolla.)



3000 vuotta vanha puuvanhus.
Oliivipuiden kohdalla on pohdittu monesti, että ovatko ne kuolemattomia, koska itse puu elää tuhansia vuosia, ja vaikka runko jossain vaiheessa kuoleekin, niin juuret voivat jatkaa elämää uuden verson avulla. Oliivitilan omistajan isä oli n. 40 vuotta sitten huomannut, että yksi vanhoista puista on kuolemassa. Siksi se oli jättänyt yhden uusista versoista kasvamaan. Nyt vanhan rungon sisältä kasvaakin uusi nuori puu. Siistiä!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...