keskiviikko 31. elokuuta 2016

Liekkitorttu suppiksista ja ihmehiilet

Kävimme viime perjantaina Sipoonkorvessa ja löysimme sieltä parisen litraa suppilovahveroita. Enoni oli aiemmin päivällä tuonut meille pussillisen ihanan upeita kantarelleja, joten edessämme oli sieniruokien täyteinen viikko. 


Helpotusta sienien tuhoamisurakkaan toi uusin Glorian ruoka ja viini, jossa oli useita ihania sieniohjeita. Ensimmäisenä niistä lähti kokeiluun alsacelainen versio pitsasta, eri tarte flambée - tuttavallisemmin liekkitorttu - jonka ihana syksyinen makukirjo oli kyllä täysi kymppi. 

Tein tortun muuten GRV:n ohjeen mukaan, mutta vaihdoin Schwarzwaldin kinkun porosalamiin kun sellaista osui kaupassa silmiin. Laitoin myös itse torttuihin vähän reilummin ranskankermaa ja sieniä. Ja suosituksen mukaisesti hain torttuun metsäistä lisämakua rosmariinilla.



Ohjeesta tulee kaksi torttua, ja paistoimme ensimmäisen ohjeen mukaan uunissa. Vaikka täytteet saivat hyvin väriä, pohja jäi vähän raa'aksi. Tässä vaiheessa muistin että ystäväni Sampo oli mainostanut verkkokaupastaan löytyviä uusia argentiinalaisia ihmehiiliä, jolla grilliin saa kunnolla lämpöä, kuulema jopa 800 astetta. Kilautin kaverille, joka ystävällisesti toi meille pussillisen hiiliä ja pääsimme siten paistamaan toisen tortun grillissä.


Jättisuuret hiilet olivat ulkonäöltään jo melko päheitä ja saivat meidän grillimaisterin tohisemaan innosta (lahjavinkki grillihörhöille!). Ne myös tekivät sen minkä lupasivat, ja grillin lämpö saatiin nousemaan lähelle kolmeasataa hyvin vaivattomasti. Aiemmin 250 astetta on ollut jo aika työn takana. Arvatenkin pizzakiven päällä ollut torttu paistui hyvin ja pohja oli täydellisen rapea.





Hiilet myös pitivät lämmön hyvin. Liekkitortun syönnin jälkeen paistoimme vielä paketin makkaraa ja savustimme pekonia seuraavan päivän ruokaa varten. Harmitti kun kaapista ei löytynyt enää muuta grillattavaa. :D


Liekkitorttu suppiksista 
pohja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl vettä
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 1 rkl öljyä (+ 1 rkl voiteluun)
  • 1/2 tl suolaa
  • Muutama rosmariinin "havu"
täyte
  • 2 punasipulia
  • 1 omena
  • 2 dl ranskankermaa
  • 1 l suppilovahveroita
  • 1 pkt (100g) kylmäsavukinkkua tai porosalamia
  • suolaa ja mustapippuria

Sekoita kulhossa pohjataikinan aineet ja vaivaa tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja. Taikinan pitää olla kosteahkoa, mutta se ei saa tarttua käsiin. Voitele taikinapallo öljyllä, kääri se tuorekelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa noin 1 tunti.

Kuumenna uuni (tai grilli) 250-asteiseksi. Kauli tai painele taikinasta leivinpaperin päällä kaksi soikinomuotoista, mahdollisimman ohutta pohjaa. 

Kuori ja viipaloi sipulit ja omena. Levitä pohjan päälle ranskankermaa, sipuli ja omenaa, sieniä ja kylmäsavukinkkua/porosalamia. Ripottele päälle hieman tuoretta rosmariinia. Paista liekkitorttuja 6-8 minuuttia, kunnes piiraiden reunat hieman tummuvat.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

pasta All’amatriciana

Keski-Italiassa tapahtui keskiviikkona tuhoisa maanjäristys, jonka yksi pahiten kärsineistä kaupungeista oli pastastaan tuttu kaupunki Amatrice. Liikutuin, kun luin uutisen että italialaiset ravintolat ovat ottaneet nyt listoilleen pasta All'amatricianan ja lahjoittavat jokaisesta myydystä annoksesta kaksi euroa Punaiselle ristille. "Puistolan bistrossakin" tarjottiin sitten eilen tätä makoisaa pastaa.


Halusin tehdä pastan mahdollisimman autenttisena, mikä ei ole italialaisten pastojen kohdalla ikinä helppoa. Joko raaka-aineiden löytäminen on haastavaa, kun pitää käyttää täsmälleen jonkin alueen lihaa tai juustoa, tai sitten on epäselvyyttä siitä mitä pastaan laitetaan ja mitä missään nimessä ei laiteta. Tämän pastan kohdalla kiistelyä syntyy esimerkiksi siitä, laitetaanko pastaan sipulia ja valkosipulia vai ei.

Itse vakuutuin siinä määrin tämän nettisivun tietämyksestä pastan historiasta ja yksityiskohtaisista ohjeista, että päätin noudattaa sitä. Sivustolla korostettiin, että tärkein asia pasta all'amatricianassa on guanciale, jonka Suolaa ja Hunajaa -blogi on puolestani ystävällisesti suomentanut kuivatuksi sianposkeksi. Suuntasin Hakaniemen kauppahalliin Roinisten tiskille, jossa tiedettiinkin heti mitä olin tullut hakemaan kertoessani aikeistani valmistaa pasta all'amatricianaa. Heillä oli tarjolla toscanalaista mustapippurikuorrutteista guancialea, joka oli sattuneista syistä käynyt kaupaksi viime päivinä hyvin. Samaiselta tiskiltä löytyi myös pastaan sopivat tomaatit ja spagetit, joten jäljelle jäi löydettäväksi enää pecorino. Lähimmäs Amatricea pääsin Lentävän lehmän toscanalaisella pecorinolla.


Vaikka jossain vaiheessa tulikin mieleen, että kylläpä voi helpon arkiruoan saada muutettua hankalaksi ja kalliiksi, niin oli se lopputulos tällä ohjeella ja raaka-aineilla kyllä täysin jotain muuta kuin mitä markettituotteilla valmistettu arkinen pekoni-tomaattipasta. Tässä ruoassa maistui niin syvästi Italia, että sen nauttimisen aikana sai tehtyä lyhen mielikuvamatkan Italiaan. Joten kyllä, kyllä se oli täysin vaivan ja rahan väärti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Väittäisin myös, että vaikka en päässyt raaka-aineiden kotipaikkojen osalta aivan Amatriceen saakka, vaan jouduin tyytymään toscanalaisiin versioihin, ja vaikka minulla ei ollut oikeanlaista paistorasvaa ja vaikka minulla oli vääränlainen pannu, niin pääsin silti aika lähelle aitoa pasta all'amatricianaa. :) 


Pasta All’amatriciana
  • 500g hyvälaatuista italialaista spagettia, esim. De cecco no. 12
  • 200g keski-italialaista guancialea
  • 2 tlk hyvälaatuisia italialaisia tomaatteja, esim. San Marzano 
  • 200g keski-italialaista pecorinoa
  • 1 kuivattu chili
  • suolaa pastan keitinveteen
Paloittele guanciale tasakokoisiksi paksuiksi suikaleiksi. Paista pekonipalat pannulla rapeiksi (varo ettet keitä tai polta) ja lisää tomaatit ja kuivattu chili. Anna kastikkeen porista pannulla 15-30 minuuttia ja paksuuntua. Raasta sillä aikaa pecorino (raasta noin 3/4 juustosta ja jätä loput viimeistelyyn) ja kuumenna pastavesi.  

Kun pastakastikkeen koostumus on kiinteytynyt sopivasti, poista chili ja keitä pastat. Lisää keitetty pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita joukkoon pecorinoraaste. Tarjoile heti raastetun pecorinon ja hyvän maalaisleivän kera.


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Raparperi-omenapiiras

En ole varma ovatko kovaa vauhtia omenapuustamme tippuvat omenat vielä ihan kypsiä, mutta minusta ne ovatkin parhaimmillaan nyt kun ne ovat vielä kunnolla kirpeitä. Etenkin tuo meidän Valkea kuulas tuntuu olevan vähän valjun makuinen täysi-ikäisenä, naapurin punaisemmat omenat ovat maukkaita vielä myöhemminkin.


Tässä piirakassa yhdistyy kaksi erinomaisen piirakan elementtiä: mehevä rahkatäyte ja rapea murupinta. Tällaista omenapiirakkaa meidän äiti teki aina. Lisäsin joukkoon vielä vähän raparperia, kun ne tuolla puskista huusivat suruissaan, että heidät on kevään jälkeen sinne unohdettu. Toivat mukavaa lisäkirpakkuutta makean happamaan piirakkaan! 


Vaikka kesä palasikin tänä viikonloppuna ihanan lämpimän ja aurinkoisen sään muodossa, voi tällä omenapiirakalla jo ihan hyvin vähän flirttailla syksyn kanssa...




Raparperi-omenapiiras

  • 125 g voita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 dl turkkilaista jogurttia / kermaviiliä / piimää / kermaa
  • 1 muna

täyte

  • 5dl omenakuutioita
  • 3 raparperin vartta
  • 250 g maitorahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 muna
Sulata voi. Yhdistä jauhoihin sokerit, leivinjauhe ja sooda. Sekoita sula voi kuivien aineiden joukkoon. Jaa seos puoliksi kahteen eri kulhoon. Toisesta tulee pohjataikina, toinen jää muruseokseksi kakun päälle.

Lisää pohjataikinaan jogurtti ja muna. Jogurtin sijaan voi hyvin käyttää myös esim. kermaviiliä, piimää tai kermaa. Sekoita hyvin. Levitä löysähköksi jäävä taikina voideltuun pii
rakkavuokaan.

Kuutioi omenat. Itsellä viiteen desiin meni n. 6 kotimaista omenaa kun kaikki eivät olleet ihan priimakunnossa. Isompia ulkomaalaisia omenia tähän riittäisi varmaan 3 kpl. Kuori ja viipaloi raparperi ja asettele omenat ja raparperit taikinapohjalle.

Sekoita maitorahkaan sokerit ja muna. Kaada täyte omenien päälle. Levitä viimeiseksi piiraan päälle vielä muruseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia.

Jäin miettimään, että osan vehnäjauhoista olisi voinut korvata varmaan kaurahiutaleilla. Sillä olisi saanut sekä pohjasta että päällymurusta rapsakamman. No, ensi kerralla sitten!


lauantai 13. elokuuta 2016

Romesco-kastike

Ihana paahdetuista paprikoista tehty makea ja täyteläinen Romesco-kastike! Täydellinen grilliaterian yhteyteen etenkin näin syksyllä, kun vettä tihuuttaa, tuuli tuivertaa ja lautaselle kaipaa jo vähän jotain tuhdimpaa kuin kepeää salaattia.


Tämä kastike tehtiin ruoanlaittoruoaksi tehdyille grillatuille leiville, joiden päälle pääsi myös grillattua vuohenjuustoa, mutta meni sitä pari lusikallista myös pääruokana olleen grillatun paahtopaistin kaverina. Nam.


Romesco-kastike
  • 3 punaista paprikaa
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 5 aurinkokuivattua tomaattia
  • 75g cashew-pähkinöitä
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • sipaisu chilijauhetta
  • kourallinen tuoretta persiljaa
  • suolaa ja mustapippuria

Paahda grillissä paprikat ja kokonainen valkosipuli niin että molemmat ovat ihan pehmeitä. Paprikat saavat huoletta kärtsäytyä ihan mustiksi. Nosta kuumat paprikat ja valkosipulit muovipussiin ja sulje pussi. Jätä jäähtymään. Paahda cashew-pähkinät kuumalla kuivalla pannulla niin että saavat väriä. 

Putsaa paprikoista siemenet ja kuori ja purista viidestä valkosipulinkynnestä pehmeä sisus paprikoiden joukkoon. Lisää mukaan aurinkokuivatut tomaatit ja paahdetut cashew-pähkinät ja surautta kaikki sileäksi sauvasekoittimella. Mausta omenaviinietikalla, tuoreella silputulla persiljalla ja suolalla ja mustapippurilla. Jos haluat kastikkeeseen potkua niin lisää myös chilijauhetta tai chilikastiketta maun mukaan.


Armoton raati antoi soossille täyden hyväksynnän.



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kaupunkimatkailua taaperon kanssa - Rooma

Minulla oli viime talvella suunnitelmana tälle kesälle kaksiviikkoinen lepolomareissu jollekin italialaiselle viinitilalle, mutta syistä joita en itsekään ihan ymmärrä, lopputuloksena olin buukannut kesälle kaksi viikon kaupunkilomaa, toisen Roomaan, toisen Lontooseen. Muutenhan näissä kohteissa ei olisi mitään vikaa, mutta matkaseurueeseemme molemmissa kuului vähän yli 1-vuotias taapero...

Ennakkokauhisteluistani huolimatta molemmat reissut meni taaperoisen kanssa erittäin hyvin. Kunhan huolehti kunnolla aikataulutuksesta, reittivalinnoista  ja tytön tarpeesta kävellä maraton joka päivä, hän jaksoi yllättävän hyvin istua vaunuissa, viihtyi pitkiäkin ruokailupätkiä ravintoloissa ja oli muutenkin mitä mainiointa kaupunkimatkailuseuraa. 

Rooman nähtävyydet ovat meille tuttuja jo aikaisemmilta reissuilta, joten tämän reissun tavoitteena oli lähinnä syödä hyvin ja nautiskella kaupungin tunnelmasta. Pyrimme välttämään pahimmat turistiryysisalueet ja vietimme enemmän aikaa kaupungin laitamilla olevilla kukkuloilla erilaisissa puistoissa. Kiitos mukana olleen taaperon, saimmekin varmasti kokea Rooman tällä reissulla sellaisella tavalla, minkä olisimme missanneet jos olisimme olleet liikkeellä kahdestaan.

Alla muutama ruokapaikkatärppi ja muutama vinkki alueista jossa kannattaa (ja jossa ei kannata) käydä jos Rooman keskusta alkaa olla läpitallattu. 

B&B huoneistomme Ventisei Scalini a Trastevere sijaitsi tavallisessa asuinrakennuksessa, jonka muissa kerroksissa asui paikallista väkeä. Aamiainen tarjoiltiin huoneessa, mikä tarkoitti huoneessa olevaa espressokeitintä, pussicroissantteja, keksejä ja Nutellaa, sekä huoneiston jääkaappiin täytettäviä maitoa, vettä, mehua ja jugurttia. Lisäksi B&B:n aamiaishuoneessa, jonka kautta kulku jokaiseen huoneistoon oli, oli tarjolla tuoreita hedelmiä, muroja ja kakkua joita sai itse käydä hakemassa huoneeseen.

Olin itse ensin vähän pettynyt aamiaisjärjestelyyn, mutta taaperon kanssa matkustaessa se osoittautui aivan valtavan käteväksi. Aamut olivat rauhallisia kun ei tarvinnut heti pakata kimpsuja ja laittautua valmiiksi aamiaiselle. Neiti sai purkaa aamuenergiansa touhuamalla huoneessa ja syödä samalla aamiaista (ja aamumaidon!) samalla kun me kävimme suihkussa, suunnittelimme päivän ohjelmaa ja pakkasimme laukkujamme. Lähdettyämme liikenteeseen suuntasimme yleensä ensimmäisenä cappuccinolle, ja tässä vaiheessa taaperokin oli croissantilla lahjottavissa istumaan kärryissä meidän aamiaisen ajan.

Trasteveren kotikatumme. Tuomo kurkkaa huoneistomme ovesta.
Näkymät vessan ikkunasta.
Rooman eri kaupunginosista Trastevere oli meille itsestäänselvä valinta. Se on täynnä mitä ihanampia ravintoloita ja terasseja - ja ylipäätään elämää. Vaunujen kanssa liikkujia tarvitsee tosin varoittaa, että tämä kaupunginosa on myös täynnä lasinsiruja. Me onnistuimme yhtenä aamuna hajoittamaan vaunun renkaan kumin, mutta onneksi läheltä löytyi pyöränkorjausliike, jossa sisäkumi vaihdettiin hetkessä. Suosittelen kuitenkin kuljettaa mukana kuminpaikkaussettiä jos näillä huudeilla liikkuu vaunujen kanssa. 





Via della Scala oli meidän vakkari aperitiivikatu.
Popparikauppa Trasteveressa. Ihana!




Meidän kotikadulla sijaitsi myös oma suosikkipitseriani: Dat Poeta. Pitsat olivat napolilaistyylisesti paksureunaisia, mutta kuitenkin suht ohuita. Paikka oli todella suosittu ja siellä näkyi käyvän paljon etenkin jenkkituristeja. Liekö paikka mainittu jossain turistioppaassa. Hyvä oli silti!



Ensimmäisenä päivänä suutasimme Villa Sciarran puistoon, joka ei ollut meidän mielestä kovin kummoinen. Pääsimme kuitenkin samalla reissulla ihastelemaan Rooman vauraampia alueita komeine taloineen.


Villa Sciarrassa testailtiin taaperovaljaita.

Campo dei Fiori on ollut yleensä Rooman reissuillani suosikkialueitani, mutta tällä kertaa se ei sykähdyttänyt yhtään. Agressiiviset myyjät ja turistirojun määrä ahdistivat, eikä lähialueen terassitkaan houkutelleet. Campo dei Fiorin läheltä löytyy kuitenkin yksi vanha suosikkiolutpaikkamme, Open Baladin, jossa kannattaa käydä jos tykkää italialaisista käsityöläisoluista.

Campo dei Fiori, joka oli jotenkin pahasti turistoitunut sitten viime käynnin. Ei viehättänyt enää.




La Prosciutteria Trastevere oli liian pieni meille ja vaunuille, joten illallisen sijaan otimme sieltä vähän välipalaa hotellille. Viinilasitkin lähti mukaan 4,5 euron kappalehintaan. Jätimme ne huoneeseen seuraavien vieraiden iloksi...


Tiber-joen ranta oli otettu hyötykäyttöön sitten viime käynnin, ja sieltä löytyikin se ns. trendikäs Rooma katuruokapaikkoineen. Tarjolla oli myös erilaisia käsityöläisten myyntikojuja, järjestöjen infopisteitä, paljon baareja ja viihdykettä. Jos pastat ja pitsat alkaa riittää, niin Tiberin rannalta löytyy meksikolaista ja hamppareita. Me pysyimme italialaisessa ruoassa koko viikon.




Yhden päivän vietimme villa Borghesen puistossa. Söimme piknik-lounasta ja lepäilimme tytön nukkuessa päiväunia, ja hänen herättyään kävimme eläintarhassa. Päivä oli ihanan rauhallinen ja puiden varjoissa oli mukavan viileää, mutta koska puisto on jättimäinen, ei kyse ollut mistään lepopäivästä. Kävelyä kertyi järjetön määrä etenkin kun kävelimme koko puiston läpi ja sen lisäksi matkat sinne Trasteveresta ja takaisin. Suosittelen bussikuljetusta... Google mapsin reittisuosituksesta löytyy muuten kätevä reittiopastus myös julkisilla kulkiessa. Olen käyttänyt tätä nyt niin Roomassa kuin Lontoossakin ja se toimii erittäin hyvin!


Tarjoilija, lasissani on tarjoilija.





Tuliaisostokset teimme Circus Maximuksen lähellä olevasta Farmers Marketista. Erittäin vahva suositus kaikille ruokaintoilijoille. Tarjolla oli paikallisia tuotteita laidasta laitaan aina oluisiin ja viineihin saakka. Markkinoilta löytyi myös mukava sisäpiha, jossa sai istuskella syömässä markkinoilta ostettuja herkkuja.










Pasta carbonara. Suosikki Rooma-ruokani.


Aidointa roomalaista pitsaa söimme ravintolassa Ai Marmi, joka sijaitsee Trasteveressa. Tupaten paikallisia ja turisteja täynnä oleva paikka keräsi kadunkin täyteen jonottajia, eikä syyttä. Lämmin suositus ohuen ohuiden roomalaisten pitsojen ystävälle!



Viikon ainoa virheliike tapahtui päivänä, jolloin suunnitelmissa oli kävellä aamulla Colosseumille, ja jatkaa sieltä Villa Celimontanan puistoon piknikille ja ihastella sieltä näkymiä Colosseumille. Pääsy puistoon osoittautui kuitenkin korkeuserojen ja paksujen muurien vuoksi mahdottomalta tehtävältä, ja lopputuloksena päädyimme tarpomaan loputtomalta tuntuvia pätkiä alueelle, jossa ei ollut mitään muuta kuin suuria valtateitä eikä yhden ainoaa terassia edes helpottamaan väsyneitä kaupunkilomailijoita.

Kun vihdoin selvisimme ulos asfalttihelvetistä ihmisten ilmoille, löysimmekin vahingossa ihan viehättäviä paikkoja, kuten appelsiinipuisto Giardino degli Aranci, josta oli myös kivat näkymät kaupunkiin, ja kuuluisa salainen avaimenreikä, josta kannattaa todellä käydä kurkkaamassa sisään! :)





Tuomo alkoi ihmetellä kesken kävelyn, että "Mahtaa olla hieno piha kun jengi kurkkii avaimenreijästä sisään". :D

Seuraavana päivänä kävelimme Tiberin rantaa pitkin Vatikaaniin. Matkalla pysähdyimme ihastelemaan Villa Farnesinan puutarhaa, mutta sisälle emme aikataulusyistä ehtineet. Näiltä huudeilta löytyi myös Orto Botanico, jonne suunnittelimme retkeä viimeisenä päivänä. Harmiksemme se olikin juuri silloin kiinni.







Ostimme evästä Vatikaanissa sijaitsevasta kauppahallista ja suuntasimme takaisin hotellille Gianicolon kukkulan kautta. Reitin varrelta oli upeat näkymät Roomaan, ja levähdyspaikkojakin oli tarjolla mukavasti. Alas päästyämme söimme välipalaa viihtyisässä ravintolassa Osteria no 6. Tällä kadulla oli muitakin mukavia ravintoloita ja baareja. Taaperomme marssi päättäväisesti sisään yhteen ravintolan viereisistä baareista ja löysi sieltä mukavan sisäpihan, jossa kävimmekin aperitiivilla toisena iltana. 








Suurinpiirtein reissun puolivälissä teimme päiväreissun Santa Marinellaan. Junamatka Trasteveren juna-asemalta Santa Marinellaan kesti noin kolme varttia ja maksoi nelisen euroa per suunta. Ranta oli hyvin lyhyen kävelymatkan päässä ja pilvisestä arkipäivästä johtuen hyvin rauhallinen. Vesi oli kirkasta ja hiekka ihanan hienoa. Ranta oli siisti ja siellä oli yksi ravintola ja yksi kahvila. Rannalta löytyi sekä maksuttomia paikkoja, että vuokrattavia paikkoja. Palveluita oli hyvin vähän, mutta esim. meidän rantsussa sai tilata take away ruokaa ja juomaa paikallisesta ravintolasta.

Rantapäivä oli ihanaa vaihtelua hektiseen kaupunkilomailuun eikä pilvisyyskään niin haitannut kun ei kumpikaan varsinaisesti rusketusta halunnut sieltä hakea. Oli vaan ihana maata muutama tunti hiljaisuudessa ja tuijotella välkehtivää välimerta. Taaperokin viihtyi rannalla ihan kohtalaisesti, joskin hienona neitinä hän ei oikein arvostanut käsiin kaatuessa tarttuvaa hiekkaa. Vesikin oli hänelle vähän turhan vilpoista.









Ihana reissu kaiken kaikkiaan! Eikä kaupunkilomaa pienen lapsen kanssa kannata pelätä ainakaan Italiassa. Paikalliset suhtautuivat pieneen kaupunkimatkaajaamme ihanammin kuin missään muussa. Pieni sai osakseen ihailuja, hymyjä ja hauskuutusta aivan kaikkialla. Kiireisimmätkin tarjoilijat ja yrmyimmät mummot ruuhkabussissa jaksoivat hymyillä ja leperrellä tytöllemme, mikä lämmitti sydäntä ja sai minut rakastumaan Italiaan taas hieman enemmän.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...