sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kaupunkimatkailua taaperon kanssa - Rooma

Minulla oli viime talvella suunnitelmana tälle kesälle kaksiviikkoinen lepolomareissu jollekin italialaiselle viinitilalle, mutta syistä joita en itsekään ihan ymmärrä, lopputuloksena olin buukannut kesälle kaksi viikon kaupunkilomaa, toisen Roomaan, toisen Lontooseen. Muutenhan näissä kohteissa ei olisi mitään vikaa, mutta matkaseurueeseemme molemmissa kuului vähän yli 1-vuotias taapero...

Ennakkokauhisteluistani huolimatta molemmat reissut meni taaperoisen kanssa erittäin hyvin. Kunhan huolehti kunnolla aikataulutuksesta, reittivalinnoista  ja tytön tarpeesta kävellä maraton joka päivä, hän jaksoi yllättävän hyvin istua vaunuissa, viihtyi pitkiäkin ruokailupätkiä ravintoloissa ja oli muutenkin mitä mainiointa kaupunkimatkailuseuraa. 

Rooman nähtävyydet ovat meille tuttuja jo aikaisemmilta reissuilta, joten tämän reissun tavoitteena oli lähinnä syödä hyvin ja nautiskella kaupungin tunnelmasta. Pyrimme välttämään pahimmat turistiryysisalueet ja vietimme enemmän aikaa kaupungin laitamilla olevilla kukkuloilla erilaisissa puistoissa. Kiitos mukana olleen taaperon, saimmekin varmasti kokea Rooman tällä reissulla sellaisella tavalla, minkä olisimme missanneet jos olisimme olleet liikkeellä kahdestaan.

Alla muutama ruokapaikkatärppi ja muutama vinkki alueista jossa kannattaa (ja jossa ei kannata) käydä jos Rooman keskusta alkaa olla läpitallattu. 

B&B huoneistomme Ventisei Scalini a Trastevere sijaitsi tavallisessa asuinrakennuksessa, jonka muissa kerroksissa asui paikallista väkeä. Aamiainen tarjoiltiin huoneessa, mikä tarkoitti huoneessa olevaa espressokeitintä, pussicroissantteja, keksejä ja Nutellaa, sekä huoneiston jääkaappiin täytettäviä maitoa, vettä, mehua ja jugurttia. Lisäksi B&B:n aamiaishuoneessa, jonka kautta kulku jokaiseen huoneistoon oli, oli tarjolla tuoreita hedelmiä, muroja ja kakkua joita sai itse käydä hakemassa huoneeseen.

Olin itse ensin vähän pettynyt aamiaisjärjestelyyn, mutta taaperon kanssa matkustaessa se osoittautui aivan valtavan käteväksi. Aamut olivat rauhallisia kun ei tarvinnut heti pakata kimpsuja ja laittautua valmiiksi aamiaiselle. Neiti sai purkaa aamuenergiansa touhuamalla huoneessa ja syödä samalla aamiaista (ja aamumaidon!) samalla kun me kävimme suihkussa, suunnittelimme päivän ohjelmaa ja pakkasimme laukkujamme. Lähdettyämme liikenteeseen suuntasimme yleensä ensimmäisenä cappuccinolle, ja tässä vaiheessa taaperokin oli croissantilla lahjottavissa istumaan kärryissä meidän aamiaisen ajan.

Trasteveren kotikatumme. Tuomo kurkkaa huoneistomme ovesta.
Näkymät vessan ikkunasta.
Rooman eri kaupunginosista Trastevere oli meille itsestäänselvä valinta. Se on täynnä mitä ihanampia ravintoloita ja terasseja - ja ylipäätään elämää. Vaunujen kanssa liikkujia tarvitsee tosin varoittaa, että tämä kaupunginosa on myös täynnä lasinsiruja. Me onnistuimme yhtenä aamuna hajoittamaan vaunun renkaan kumin, mutta onneksi läheltä löytyi pyöränkorjausliike, jossa sisäkumi vaihdettiin hetkessä. Suosittelen kuitenkin kuljettaa mukana kuminpaikkaussettiä jos näillä huudeilla liikkuu vaunujen kanssa. 





Via della Scala oli meidän vakkari aperitiivikatu.
Popparikauppa Trasteveressa. Ihana!




Meidän kotikadulla sijaitsi myös oma suosikkipitseriani: Dat Poeta. Pitsat olivat napolilaistyylisesti paksureunaisia, mutta kuitenkin suht ohuita. Paikka oli todella suosittu ja siellä näkyi käyvän paljon etenkin jenkkituristeja. Liekö paikka mainittu jossain turistioppaassa. Hyvä oli silti!



Ensimmäisenä päivänä suutasimme Villa Sciarran puistoon, joka ei ollut meidän mielestä kovin kummoinen. Pääsimme kuitenkin samalla reissulla ihastelemaan Rooman vauraampia alueita komeine taloineen.


Villa Sciarrassa testailtiin taaperovaljaita.

Campo dei Fiori on ollut yleensä Rooman reissuillani suosikkialueitani, mutta tällä kertaa se ei sykähdyttänyt yhtään. Agressiiviset myyjät ja turistirojun määrä ahdistivat, eikä lähialueen terassitkaan houkutelleet. Campo dei Fiorin läheltä löytyy kuitenkin yksi vanha suosikkiolutpaikkamme, Open Baladin, jossa kannattaa käydä jos tykkää italialaisista käsityöläisoluista.

Campo dei Fiori, joka oli jotenkin pahasti turistoitunut sitten viime käynnin. Ei viehättänyt enää.




La Prosciutteria Trastevere oli liian pieni meille ja vaunuille, joten illallisen sijaan otimme sieltä vähän välipalaa hotellille. Viinilasitkin lähti mukaan 4,5 euron kappalehintaan. Jätimme ne huoneeseen seuraavien vieraiden iloksi...


Tiber-joen ranta oli otettu hyötykäyttöön sitten viime käynnin, ja sieltä löytyikin se ns. trendikäs Rooma katuruokapaikkoineen. Tarjolla oli myös erilaisia käsityöläisten myyntikojuja, järjestöjen infopisteitä, paljon baareja ja viihdykettä. Jos pastat ja pitsat alkaa riittää, niin Tiberin rannalta löytyy meksikolaista ja hamppareita. Me pysyimme italialaisessa ruoassa koko viikon.




Yhden päivän vietimme villa Borghesen puistossa. Söimme piknik-lounasta ja lepäilimme tytön nukkuessa päiväunia, ja hänen herättyään kävimme eläintarhassa. Päivä oli ihanan rauhallinen ja puiden varjoissa oli mukavan viileää, mutta koska puisto on jättimäinen, ei kyse ollut mistään lepopäivästä. Kävelyä kertyi järjetön määrä etenkin kun kävelimme koko puiston läpi ja sen lisäksi matkat sinne Trasteveresta ja takaisin. Suosittelen bussikuljetusta... Google mapsin reittisuosituksesta löytyy muuten kätevä reittiopastus myös julkisilla kulkiessa. Olen käyttänyt tätä nyt niin Roomassa kuin Lontoossakin ja se toimii erittäin hyvin!


Tarjoilija, lasissani on tarjoilija.





Tuliaisostokset teimme Circus Maximuksen lähellä olevasta Farmers Marketista. Erittäin vahva suositus kaikille ruokaintoilijoille. Tarjolla oli paikallisia tuotteita laidasta laitaan aina oluisiin ja viineihin saakka. Markkinoilta löytyi myös mukava sisäpiha, jossa sai istuskella syömässä markkinoilta ostettuja herkkuja.










Pasta carbonara. Suosikki Rooma-ruokani.


Aidointa roomalaista pitsaa söimme ravintolassa Ai Marmi, joka sijaitsee Trasteveressa. Tupaten paikallisia ja turisteja täynnä oleva paikka keräsi kadunkin täyteen jonottajia, eikä syyttä. Lämmin suositus ohuen ohuiden roomalaisten pitsojen ystävälle!



Viikon ainoa virheliike tapahtui päivänä, jolloin suunnitelmissa oli kävellä aamulla Colosseumille, ja jatkaa sieltä Villa Celimontanan puistoon piknikille ja ihastella sieltä näkymiä Colosseumille. Pääsy puistoon osoittautui kuitenkin korkeuserojen ja paksujen muurien vuoksi mahdottomalta tehtävältä, ja lopputuloksena päädyimme tarpomaan loputtomalta tuntuvia pätkiä alueelle, jossa ei ollut mitään muuta kuin suuria valtateitä eikä yhden ainoaa terassia edes helpottamaan väsyneitä kaupunkilomailijoita.

Kun vihdoin selvisimme ulos asfalttihelvetistä ihmisten ilmoille, löysimmekin vahingossa ihan viehättäviä paikkoja, kuten appelsiinipuisto Giardino degli Aranci, josta oli myös kivat näkymät kaupunkiin, ja kuuluisa salainen avaimenreikä, josta kannattaa todellä käydä kurkkaamassa sisään! :)





Tuomo alkoi ihmetellä kesken kävelyn, että "Mahtaa olla hieno piha kun jengi kurkkii avaimenreijästä sisään". :D

Seuraavana päivänä kävelimme Tiberin rantaa pitkin Vatikaaniin. Matkalla pysähdyimme ihastelemaan Villa Farnesinan puutarhaa, mutta sisälle emme aikataulusyistä ehtineet. Näiltä huudeilta löytyi myös Orto Botanico, jonne suunnittelimme retkeä viimeisenä päivänä. Harmiksemme se olikin juuri silloin kiinni.







Ostimme evästä Vatikaanissa sijaitsevasta kauppahallista ja suuntasimme takaisin hotellille Gianicolon kukkulan kautta. Reitin varrelta oli upeat näkymät Roomaan, ja levähdyspaikkojakin oli tarjolla mukavasti. Alas päästyämme söimme välipalaa viihtyisässä ravintolassa Osteria no 6. Tällä kadulla oli muitakin mukavia ravintoloita ja baareja. Taaperomme marssi päättäväisesti sisään yhteen ravintolan viereisistä baareista ja löysi sieltä mukavan sisäpihan, jossa kävimmekin aperitiivilla toisena iltana. 








Suurinpiirtein reissun puolivälissä teimme päiväreissun Santa Marinellaan. Junamatka Trasteveren juna-asemalta Santa Marinellaan kesti noin kolme varttia ja maksoi nelisen euroa per suunta. Ranta oli hyvin lyhyen kävelymatkan päässä ja pilvisestä arkipäivästä johtuen hyvin rauhallinen. Vesi oli kirkasta ja hiekka ihanan hienoa. Ranta oli siisti ja siellä oli yksi ravintola ja yksi kahvila. Rannalta löytyi sekä maksuttomia paikkoja, että vuokrattavia paikkoja. Palveluita oli hyvin vähän, mutta esim. meidän rantsussa sai tilata take away ruokaa ja juomaa paikallisesta ravintolasta.

Rantapäivä oli ihanaa vaihtelua hektiseen kaupunkilomailuun eikä pilvisyyskään niin haitannut kun ei kumpikaan varsinaisesti rusketusta halunnut sieltä hakea. Oli vaan ihana maata muutama tunti hiljaisuudessa ja tuijotella välkehtivää välimerta. Taaperokin viihtyi rannalla ihan kohtalaisesti, joskin hienona neitinä hän ei oikein arvostanut käsiin kaatuessa tarttuvaa hiekkaa. Vesikin oli hänelle vähän turhan vilpoista.









Ihana reissu kaiken kaikkiaan! Eikä kaupunkilomaa pienen lapsen kanssa kannata pelätä ainakaan Italiassa. Paikalliset suhtautuivat pieneen kaupunkimatkaajaamme ihanammin kuin missään muussa. Pieni sai osakseen ihailuja, hymyjä ja hauskuutusta aivan kaikkialla. Kiireisimmätkin tarjoilijat ja yrmyimmät mummot ruuhkabussissa jaksoivat hymyillä ja leperrellä tytöllemme, mikä lämmitti sydäntä ja sai minut rakastumaan Italiaan taas hieman enemmän.



77 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Rooma kiinnostaisi ja tämän postauksen rohkaisemana sinne voisi suunnitella menevänsä lastenkin kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita fiiliskuvia. En ole Roomassa vielä käynyt, Italia muuten on tuttu maa. Ruoka oli silloin todella hyvää ja tunnelma rento. Miehen kanssa puhuttiin eilen, josko lähtisimme Euroopaa kiertämään ensi kesänä. Meillä reissuun lähtisi kolme lasta, saas nähdä miten käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin myös taas pitkästä aikaa pitemmälle kiertoreissulle, mutta taitaa tovin joutua sellaista vielä odottelemaan. Meillä oli kerran kolmen aikuisen reissulla auto jo mennessä ihan täynnä. Saattaa olla että kolmen lapsen kanssa tekee takakontin kanssa tiukkaa myös. :D Mutta kaikkihan on vaan järjestelykysymyksiä.

      Poista
  3. Oi, miten tunnelmallista katumaisemaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trastevere on siitäkin ihana että siellä on muutakin kuin turisteja, toisin kuin monissa muissa Rooman kaupunginosissa.

      Poista
  4. Kesäinen Rooma täytyisi päästä näkemään, siellä kerran joulukuussa käyneenä tykästyin paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja syksy lienee ihan keskikesää miellyttävämpiä, ellei sitten satu olemaan hulluna kuumuuteen, kuten tuo meidän toinen puolisko joka vaatii että mennään Välimerelle aina heinäkuussa. :D

      Poista
  5. Ihana Italia, Rooma ja Trastevere! Itselläni on toiveena seuraavaksi Napoli, mutta uskon matkustavani Roomaan vielä useasti. Pitääkin muistaa tuo Santa Marinella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon reissulla paussi kaupunkihulinasta teki kyllä gutaa. :)

      Poista
  6. Ensimmäistä kertaa blogissasi ja heti ihania kuvia Roomasta! me ollaan käyty kerran ilman lapsia, mutta nyt kävi mielessä että ehkä minikokinkin kanssa voisi lähteä, Rooma on niin ihana <3

    VastaaPoista
  7. Tänään, päivälleen 13 vuotta sitten lensimme Roomaan häämatkalle. Nyt tuli kauhea hinku päästä uudelleen, kun kävin läpi näitä kuvia <3

    VastaaPoista
  8. Ihana Rooma! Ihana pizza - tuli nälkä. Kiitos upeesta matkapostauksesta, tätä oli ilo lukea! Erinomainen vinkki tuo Farmers Market.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Markkinoilla oli kyllä kaikkea ihanaa. Jopa sellainen koppi jossa joku tyyppi väänsi tuorepastaa. Siinä oli kova jono. :D

      Poista
  9. Ihana tunnelma noissa kuvissa. Minäkin totesin aikoinaan taaperon kanssa reissatessa, että kunhan hänet väsyttää kunnon lenkeillä niin kaikilla on mukavampaa. Niinpä sitten juoksimme rundia esim. Heathrown lentokentällä penkkien ympäri. Poika edellä ja äiti rattaiden kanssa perässä... Lento sujuikin sitten ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tehnyt juuri tuota samaa lentokentällä. :D Toimii hyvin!

      Poista
  10. No nyt iski matkakuume. Ja NÄLKÄ! Ja häpeä: miten en ole tähän 36 vuoden ikään mennessä ehtinyt ikinä matkalle Italiaan? Yhyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on vaan niin kova kiire! ;)

      Poista
  11. Ihana Rooma! Milloinkohan ehtisin sinne taas uudestaan, edellisestä kerrasta on jo liian kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiaan on kyllä päästävä vähintään kerran kahdessa vuodessa. <3

      Poista
  12. Ihanat matkukuumeen takuuvarmasti nostattavat kuvat! Rakastan Italiaa ja Roomaa. Rakastan Italiaa jopa siinä määrin, että mun vaikeaa matkustaa sinne kun kotiinpaluu on aina niin tuskallisen haikea. Meillä on kolme noita alle viisvuotiaita eikä oikeen uskalleta lähteä ennen kuin vähintään kaksi jaksaa reippaasti kävellen kaikki kaupunkilomat. Ja muutenkin ollaan sellainen kiljusen sirkusperhe, vähän nähtävyys jo itsessämme. :D :D Sun vinkeillä me sekoilijatkin varmaan saataisiin Roomasta ihan eri tavalla irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kaikki valjaisiin ja menoksi! Meidän tyttökin tuntui niissä olevan melkoinen nähtävyys. Etenkin siellä eläintarhassa porukka katsoi meidän seuruetta (eli tyttöä) ihan yhtä paljon kuin eläimiä. :D

      Poista
  13. Tämä oli ihanan lohdullinen postaus juuri tähän vaiheeseen. Meitä on nykyään kahden sijaan kolme ja oli mahtavaa lukea, että taaperon kanssa on paitsi mahdollista myös nautinnollista matkustaa myös kaupungeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tosiaan ihan oikeasti vähän kauhuissani, että mikähän hullu idea tää oli varata tällaiset matkat tälle kesälle. Mutta lopulta se oli nimenomaan järkevää. Parin vuoden päästä kun neiti osaa ilmaista oman mielipiteensä perhelomista niin tuskin valitsee kaupunkiloman. Eli Kreetoilla ja Maltoilla ehtii makailla silloinkin.

      Poista
  14. Olisipa ihanaa päästä joskus syömään aitoa pizzaa Italiaan. Olen käynyt vain Sisiliassa joskus pienenä lapsena ja sitten aivan Pohjois-Italiassa Alpeilla laskettelemassa, mutta Ski Resortien ruokapaikat olivat jo amerikkalaistuneet valitettavan paljon.

    VastaaPoista
  15. Eri matkakohteet näkee kyllä ihan eri silmin, kun mukana on lapsi (meilläkin juuri reippaan vuoden ikäinen). En ole aikaisemmin mm. huomannut, miten paljon leikkipuistoja joka paikassa on!

    Ja tuota reissaamista lasten kanssa ei tosiaan kannata jännittää. Meidän neiti on käynyt jo tähän 1 v 3 kk ikään mennessä 10 eri maassa, ja on kyllä nauttinut täysin jokaisesta matkastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten tuo leikkipuistojuttu! Jonkun kerran tuli pikniköityä myös niissä jos puistoplänit ei menneet putkeen. Pelastuksen leikkipuistot! :)

      10 maata, huh! Paitsi että laskin että meidänkin samanikäisellä on jo seitsemän maata käytynä. :D Kunnon maailmankansalaisia nää nykyajan taaperot.

      Poista
  16. Olipa vallan ihana loma teillä! Ja toden totta erilainen mitä oma Rooman vierailuni aikoinaan oli. Seuraavalla kerralla minua kiinnostaisi nähdä näitä paikkoja, jossa tekin kävitte. Herkullista ruokaa unohtamatta.

    Kiva kuulla, että Roomassa kaupunkilomailu lapsen kanssa onnistuu helposti. ��

    Titta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä massaturismin kaupungit avautuu kyllä ihan eri kivalla tavalla kun ei tarvi käydä katsomassa niitä pakollisia nähtävyyksiä. :)

      Poista
  17. Mun matkoihin ei kuulu taaperoseuraa, mutta tästä postauksesta löytyi kyllä hyviä vinkkejä aikuisillekin! :D Etenkin kuvat sai aikaan Rooma-kuumeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika varoen pitää näitä itsekin katsoa ettei huomaa olevansa varaamassa sinne uusia lentolippuja. :D

      Poista
  18. Ravintolavinkit Roomaan on aina tervetulleita, sillä yllättävää kyllä tuossa kaupungissa on välillä vaikea löytää hyviä ravintoloita. Turistimenumestoja on niin paljon. Prosciutteria on tuttu, ja hyväksi havaittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osui kohdalle vain yksi huono ravintola, ja sekin oli arvattavissa heikoksi jo mennessä. Pikkulapsen kanssa kun on joskus vaan pakkopakko pysähtyä. No, ei se heidän sapuska kyllä neidillekään kelvannut. :D

      Poista
  19. Hyviä vinkkejä ei-lapsellisellekin! :) Rooma on aukko minun sivistyksessä. En ole vieläkään käynyt siellä!

    VastaaPoista
  20. Olipa kiva palata näiden kuvien myötä Roomaan, jossa heinäkuussa tuli itsekin vierailtua. Borghesen puisto oli kivan rauhallinen ja tykästyin kovasti itsekin Trasteveren alueeseen. Kiva oli myös lukea taaperon kanssa matkustamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin samaa kun luin sun Sorrenton postausta. Oltiin siellä suunnalla häämatkalla pari vuotta sitten ja on kyllä huikeimpia paikkoja missä olen käynyt. :)

      Poista
  21. Joo, noiden pienten kanssa matkatessa reissut näyttävät usein hiukan erilaiselta kuin aikuisten kesken. Kaupunkimatkat onnistuvat siinä kuin mikä tahansa muu kohde, mutta oman kokemuksen mukaan helpointa lomailu on ollut ranta- tai lapsikohteissa, kuinka yllättävää :) Mutta tosiaan ehdottomasti kannattaa uskaltautua kaupunkeihinkin pienten kanssa, jonka sinunkin esimerkkisi osoittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokana päivänä kun ekan päivän huuma oli laantunut ja oltiin innoissamme kävelty itsemme väsyksiin, tuntui kauhean pitkältä jäljellä oleva viikko. :D Mutta sitten höllättiin ja homma alkoi sujua. Kotiinlähdön aikaan tuntui että siellä olisi voinut olla pitempäänkin.

      Poista
  22. Mua ei Rooma varsinaisesti kiinnosta matkakohteena, mutta ainakin kuvien perusteella arkkitehtuurimatka sinne vois olla aika kiva.

    VastaaPoista
  23. Oi ihana Rooma, nyt iski ihan järjetön ikävä takaisin sinne! Kihlauduimmekin siellä aikanaan, ja kyllä - lantti Fontana di Treviin toimii... ainakin syynä palata yhä uudelleen. :)

    Rooma on siitä mukava, että siellä voi kierrellä jalkaisin paljon ja suurista matkaajamääristä huolimatta löytyy sitä aitoa paikallista elämää.
    Trastevere on muuttunut vuosien saatossa turistien löydettyä kaupungiosan, mutta hyvin siellä on aitoa pittoreskia tunnelmaa jäljellä. Toinen 'ehta' kaupunginosa on Monti. Rooman puistot ovat aivan huippuja, varsinkin lapsen kanssa matkatessa ja italialaisten lapsirakkaus on ihanan ylitsepursuavaa. Meillä pienet ovat saaneet osakseen pelkkiä positiivisia kokemuksia italialaisesta ystävällisyydestä!

    Näissä kuvissa oli mahtavasti sitä Rooman tunnelmaa ja miten onnellisen hymyilevä pikkuinen teillä oli mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olikin suunnitelmista käydä vielä jossain "aidommassa" kaupunginosassa tutustumassa roomalaiseen elämään, mutta aika loppui kesken. Täytyy pistää mieleen tuo Monti. :) Ja tosiaan tuo lapsirakkaus tuli kyllä yllätyksenä. Tai yllätyksenä että se oli niin runsasta vaikka oltiin kaupungissa kiireisten ihmisten keskellä. ;) Kreetalla neiti ei saanut osakseen kuin murto-osan siitä huomiosta mitä Italiassa.

      Poista
  24. Trastevere on se oma suosikki-Roomani myös <3 Juuri noiden turistivirtojen vuoksi en kyllä ikinä uskaltautuisi kaupunkiin kesä-heinäkuussa... Tuo farmers' market oli loistovinkki, grazie siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja syksy olisivat epäilemättä kuumuudenkin takia mukavempia kuukausia matkustaa Roomaan. Mutta kun mun mies on sellai vähän outo että se rakastaa kuumuutta ja haluaa aina välttämättä Välimerelle heinäkuussa. Lapsen varjolla sain siirrettyä tämän matkan sentään kesäkuuhun. :D

      Poista
  25. Kiva matkapostaus, juuri jokin aika sitten lomalta palanneena ja tavarat purkaneena vannoin että ihan hetkeen ei lähdetä mihinkään mutta kummasti se unohtuu kun katselee tälläisiä tunnelmia :)
    Ihanat pöksyt muuten taaperolla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset pallopöksyt? Taitaa olla jonkun itse ompelemat. :) Itse sain ne kirppispaketissa. :)

      Poista
  26. Me ollaan myös matkustettu paljon lasten kanssa ja hyvin on männy. Kunhan just suunnittelee päivät lasten ehdoilla. Yleensä ollaan otettu korkeintaan yksi juttu per päivä. Loppuaika menee sitten syömisiin, puistoiluun ja rentoon olemiseen. Jos aikataulut on liian kireät kaikilla menee hermot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sama juttu oli meillä. Pihla viihtyy aamupäivällä ennen päikkyjä rattaissa, mutta päiväunien jälkeen on pakkopakko saada kävellä. Iltapäivälläkään rattailu ei innosta, mutta illalla istuu ja katselee taas sitten mielellään. Tämän kun tiesi niin oli aika helppo rakentaa kaikille miellyttävä päivärytmi. Paitsi tietysti ekana päivänä kämmättiin ja Tuomo juoksi villiintyneen taaperon perässä Juutalaisessa korttelissa. :D

      Poista
  27. Olimme Roomassa olisiko jo kymmenen vuotta aikaa. Ihana paikka, ihastuin kovin. Ainakin jos on kaupungissa kovin kuuma, on hyvä lähteä meren rannalle vilvottelemaan. Mikä siinä onkin, että joskus suunnittelee matkustavansa jonnekin ja loppujen lopuksi onkin ihan jossain muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska ex tempore seikkailut on ihania! :)

      Poista
  28. Hanneli / duunireissaaja10. elokuuta 2016 klo 19.00

    Rooma on ollut listalla vaikka kuinka kauan. Nämä vinkit vaikuttivat tosi hyviltä.

    VastaaPoista
  29. Rooman on ihan kiva kaupunki. Kävin siellä viisi vuotta sitten lukion historian kurssin kanssa. Kauheasti ei siis ollut aikaa itsenäiseen tutustumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin aikanaan äidin kanssa viikon ja kuskasin häntä jokaiselle ikivanhalle kivenmurikalle. ;) Sen koommin reissuilla niitä ei olekaan tarvinnut käydä ihmettelemässä. Paitsi Colosseum on nähtävä joka kerta.

      Poista
  30. Nälkä tulee näitä kuvia katsellessa. Hmm, italilainen ruoka :P Monista kuvista välittyy muuten ihana tunnelma. Lapsiin suhtaudutaan monissa paikoissa suomen ulkopuolella jotenkin ihanan suopeasti, ja apua saa helposti, joten sen puoleen lasten kanssa reissaamista ei kannata turhia stressata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Lontoo oli ihan tuskaa rattaiden kanssa kun hissejä ei ollutkaan metroissa. Mutta aina oli sielläkin joku tarjoamassa kantoapua ihan ilman pyytämistäkin.

      Poista
  31. En ensimmäiseksi osaisi ajatella Roomaa lapsiperheen kohteena, mutta näköjään isosta kaupungista on moneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että parin vuoden päästä meilläkin on eri tilanne, mutta tällä hetkellä ei vielä tarvi kysyä tytöltä, että mihin haluaa mennä. Paree matkustaa nyt kaupungissa ennen kuin Bamse-matkustelu alkaa. :D

      Poista
  32. Ihana Rooma, kaikille jotakin ja erityisen paljon ruokaarakastaville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nälkä ei tainnut ehtiä tulla koko viikon aikana. ;)

      Poista
  33. Oi, miten innostava postaus! Mun edellisestä Rooman-reissusta on aikaa jo viisi vuotta, eli tuonne olisi pakko päästä pian takaisin.. teidän aamiaisjärjestely kuulosti muuten aika lailla täydelliseltä, kelpaisi täälläkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä itsellekin kiva kun sai rauhassa heräillä ilman kiirettä ehtiä aamupalalle. :)

      Poista
  34. Oi ihana Italia! Pari vuotta sitten kävin Roomassa ensimmäistä kertaa ja se kyllä vei kerralla sydämen. En ole vielä ehtinyt takaisin, mutta jossain välissä on käytävä. Onneksi pahimpaan Italia-kuumeeseen auttoi, kun matkustettiin Sloveniaan Venetsian kautta ja paluumatkalla vietettiin siellä yksi yö.

    Lapsen kanssa Italia on varmasti myös mainio kohde. En nyt varsinaisesti ole itsekään mikään "lapsi-ihminen", mutta toisinaan lapsia esim. Suomessa tunnutaan kohtelevan ihan toisen luokan kansalaisina, vaikkapa ravintoloissa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin kerran Venetsiassa tammikuussa. Synkkä vesisade ja aavemaisen autio kaupunki niillä spekseillä - rakastuin syvästi. Rakastin sitä vähän vähemmän seuraavalla kerralla, joka osui heinäkuuhun. :D

      Poista
  35. Ihanan kesäistä! Näin alkavan syksyn sateissa sitä kaipaa aurinkoa ja lämpöä. Olen käynyt vain kerran Roomassa, mutta näytti jotenkin idyllisemmältä kuin muistinkaan. Toki alueissa on varmasti eroja.

    Italialaiset pitsat ja pastat. Aijai. Maistuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niissä eroja, ja pieneen valokuvaan on helppo rajata se paras osuus. :D Mutta ihana se on siitä huolimatta! <3

      Poista
  36. Paljon olette ehtineet. Mulla tuli pelkästään hiki kuvien katselusta, niin tuoreessa muistissa tuo Rooman tukala kuumuus on. Ja niin oli minunkin mieleen tuo Trastevere. Ihanan idyllinen ja suhteellisen rauhallinen kaupunginosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumuus - mikä ihana syy pysähtyä juomaan raikas aperol spritz! :D

      Poista
  37. Herkullisia ruokakuvia - namskis!
    Voiko näin tokavikana kesälomapäivänä jo alkaa varailemaan tulevia matkoja? ;)

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin todellakin voi! Aina pitää olla yhdet lennot varattuna, muuten hikoiluttaa, tärisee kädet ja on muutenkin outo ahdistunut olo. ;)

      Poista
  38. Minun matkoillani reissaa lisäksi vain mieheni ja sisareni, mutta tässähän oli loistavia vinkkejä ilman taaperoakin matkustavalle! Monipuolinen kohde siis :) Ihanalta näyttää ja kuulostaa, tuli vähän viinin ja ruoan nälkä.. Täällä Suomen sateisessa elokuussa kelpaisi tällainen get away :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilman muuta ravintoloihin ja käsityöläisolutpaikkoihin voi mennä myös ilman lasta. :D ;P

      Poista
  39. Rooma on kyllä ihana kohde, oli sitten matkassa muksujen kanssa tai ei. Toki se on sellainen kaupunki, että lähden sinne mielummin aikuisten kesken ja jätän muksut kotiin. Mutta hyvä esimerkki siitä, että minne tahansa voi muksujen kanssa mennä ja saa aikaiseksi mukavan loman. Lasten kanssa on kiva reissata ja oppivat hekin pienestä pitäen näkemään erilaisia kulttuureja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, epäilemättä olisi ollut mukavaa myös kahdestaan! :D Joskus sitten niinkin! :)

      Poista
  40. Upeita kuvia ja taapero on selvästi nauttinut reissusta :) Heti kun mä keksin kalenteriin lisää päiviä niin suuntaan Roomaan, pakko päästä testaamaan pizzaa ja pastaa aitoon ympäristöön (ja toivottavasti löytyy gluteenittomanakin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihla on lähtökohtaisesti vähän varautuneempaa sorttia, mutta oli hauska huomata kuinka hän alkoi viikon kuluessa nauttia kaikesta siitä vieraiden ihmisten huomiosta ja lopulta ihan odottaa sitä. Aina jos joku menikin ohi ilman että sanoi hänelle mitään, hän kääntyi kummastuneena katsomaan perään että mitä ihmettä. :D Gluteenitonta pastaa oli ainakin torilla myynnissä, mutta äkkiseltään en muista löytyikö sellaisia ravintoloiden ruokalistoilta. Toivottavasti! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...