keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Blogi laajenee

Blogissamme on ollut taas viime aikoina hiljaista. Syksyllä oli liian pimeää ruokien kuvauksille ja keväällä on kevennelty niin, ettei juurikaan ole kertynyt blogattavaa. Ruoanlaittonitapanikin on muuttunut blogiepäystävälliseksi. Vauvan vuoksi tulee enemmän keskityttyä siihen mitä hän syö kuin mitä itse syö, eikä pitkän kaavan illallisia tule enää järjestettyä kuin silloin kun on ystäviä kylässä. Eikä silloin kuvata. Ruokaa myös laitetaan nykyään enemmän fiilispohjalta ja maistelemalla kuin reseptejä seuraamalla, mistä ei synny reseptejä kirjattavaksi.

Blogin lopettaminenkaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Käytän tänne tallennettuja luottoreseptejä edelleen paljon, ja onpa noita matka- ja juhlajuttuja kiva lukea jälkeenpäin josksu muutenkin. Ihmisen muisti kun tuppaa väliin olemaan hyvä, mutta ikävän lyhyt.

Jottei blogiparkamme ihan näivettyisi, olen päättänyt laajentaa sen sisältöä. Puistolan bistrossa syödään ja juhlitaan edelleen, mutta se kertoo tästä eteenpäin enemmän myös meidän muista rakkaista harrastuksista ja intohimon kohteista: oluen panemisesta, remontti- ja sisustusprojekteista, pihanlaitosta, ja mahdollisesti piakoin alkavasta mökinrakennusprojektista. Niin ruoka- kuin muissa aiheissakin on tarjolla jatkossa enemmän kuvia ja vähemmän lätinää. Enemmän inspiraatiota ja vähemmän tarkkoja ohjeita.

Toivottavasti pysytte mukana!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...