lauantai 17. joulukuuta 2011

Iltapalasapakset

Keittiöremonttimme lähenee loppuaan. Huoh. Vaikkei keittiössämme edelleenkään mitään illallisia valmisteta, kokkausnikkiksiä piti helpottaa pienellä iltapalalla. Valikoima oli sen verran Suomi-henkinen, että kutsuttakoon niitä sitten vaikka iltapalasapaksiksi.


Tarkemmin ottaen kyseessä oli Åbyn kartanon näkkileivän kera nautittua savuporo- ja lämminsavulohitäytettä sekä karhun lihaa. Poro- ja lohitäytteiden ohjeet otin (hieman muokattuna) Kinuskikissalta.

Lämminsavulohitäyte
  • 150 g lämminsavulohta
  • ¾ dl tilliä
  •  9 cm purjoa
  • 100 g ruohosipulituorejuustoa
  •  150 g ranskankermaa
  •  3 tl sinappia
  •  2 tl hunajaa
Hienonna lämminsavulohi, tilli ja purjo ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kylmäsavuporotäyte
  • 100 g kylmäsavuporosiivuja
  • ½ punasipulia
  • ½ prk (á 125 g) piparjuurituorejuustoa (Cantadou)
  •  150 g ranskankermaa
Leikkaa poro pieniksi kuutioiksi. Hienonna punasipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. 


Karhun lihan maistaminen on ollut pitkään meidän to do -listalla. Bongasin säilykkeen Eat & Joy maatilatorilla kun etsiskelin T:lle syntymäpäivälahjaa ja ajattelin että maistetaas sitä sitten vaikka tuossa muodossa. Täytyy sanoa, että en kyllä mitenkään erityisesti ihastunut karhun makuun, mutta epäilemättä se voisi olla fileen tai padan muodossa huomattavasti parempaa. Täytynee siis tilata sitä joskus ravintolassa niistä huikeista hinnoista huolimatta...


Sapasten kanssa juotiin Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbockia, mikä vaikuttaa olevan T:n lempiolut. Sen verran onnelliseksi mies tuli kun löysi pitkän etsinnän jälkeen Alkon missä sitä oli vielä jäljellä. Omaan makuuni olut on hieman liian savuinen ja maistuu lähinnä tervaleijonalta. Mutta, jos tykkää niin kannattaa hankkia omansa jouluksi pikaisesti. Näkyy olevan voin ohella toinen joulun myyntihitti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...