keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Simakisa

Kaveriporukkamme vappujuhlissa kisattiin taas simamestaruudesta. Tällä kertaa arvosteltavana oli kahdeksan erittäin kovatasoista simaa: mintulla ja limellä maustettu mojitosima, pilsnerisima, karibiasima (ananasta ja sitruunamelissaa), limevodkalla tujautettu sima, hunajainen viikinkisima, kaksi humaloitua simaa sekä oma sitrussimani. Yksi simoista oli jopa viime vuoden vuosikertaa. Harmi vain ettei sima ollut säilynyt ihan odotetulla tavalla, vaikka prosenteista ei säilyminen tainnut jäädä kiinni.

Simakisan voiton vei ansaitusti Cascade-humalalla maustettu herkullinen sima, joka oli illan isäntäparin käsialaa. Voiton myötä lankeaa heille myös kunnia järjestää vappujuhlat ensi vuonna. Täpäräksi kakkoseksi jäi karibialainen Viva la Sima ja kolmannen sijan vei limevodkalla terästetty sitruunasima.

Oma simani jäi täpärästi palkintosijoilta neljänneksi. Vappupäivän spekulaatioissa tosin kilpakumppanit epäilivät, että simani kärsi siitä että sitä maisteltiin ensimmäisenä. Täytyy tarkastaa strategiaa ensi vuonna! Kilpailu oli taas huisin hauska, ja uusia simaideoita alettiin kehittelemään hetimiten voittajan selvittyä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...