On aika aloittaa jälleen virtuaaliviinikerho! Lokakuun rypäleeksi valitsin lämpimän muhevan Malbecin, joten ei muuta kuin pullot tilaukseen ja villasukat ja kynttilät valmiiksi ensi perjantaita varten!
Muistutuksena ja niille ketkä eivät ole tällaisesta virtuaaliviinikerhosta ikinä kuulleetkaan, homma menee näin: Minä valitsen kolme viiniä (+ yksi bonusviini) ja esittelen ne tässä postauksessa. Sitten kukin kipaisee hakemassa kaupasta ko. pullot, avaa Facebookista Puistolan bistron sivut ja ilmoittautuu siellä tapahtumaan Virtuaaliviinikerho, Malbec. Tasan viikon päästä, eli 21.10.2016 klo 19:00 jokainen osallistuja istuu mukavasti kotisohvalleen kännykkä kädessä ja viinilasi toisessa, ja sitten maistellaan läpi valitut viinit ja vertaillaan kokemuksia.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Nimittäin tällä kertaa arvon kaikkien Virtuaaliviinikerhon osallistujen kesken kaksi lippua seuraavan viikonlopun Ruoka- ja viinimessuille! Kannattaa siis tulla mukaan! :)
Oikaisin tällä kertaa, enkä kirjoittanut juttua malbecista. Erinomaisen tietopaketin Malbecista löydät esimerkiksi Viinimaan sivuilta ja vaikkapa Wikipediasta.
Maisteluviineiksi valitsin tällä kertaa kolme eri hintaluokan malbecia Argentiinasta, jossa malbecista on tullut viinikulttuurin symboli. Siellä vietetään jopa vuosittain Malbec-päivää! Bonusviininä sen sijaan maistetaan malbecia, joka tulee rypäleen alkuperäiseltä kotiseudulta, Ranskan Cahor'ista. Argentinalaiset viinit valitsin kustakin hintaluokasta Viinistä viiniin 2017 oppaan ja muiden nettivarvioiden perusteella.
Tämmöisiä herkkuja maistellaan tällä kertaa:
Viinistä viiniin antaa viinille (vuosikerta 2013) neljä tähteä ja hinta-laatusuhteeksi 1. Lue Viinilehden arvio viinistä täältä ja Viinikartan arvio täältä. Viinistä viiniin ruokasuositus tälle viinille on tummat liharuoat sekä suurriista. Antti Vahteran täsmäruokasuositus tälle viinille on Munakoisogratiini. Mielenkiintoista... :D
Viinistä viiniin antaa tälle viinille viisi tähteä ja hinta-laatusuhteeksi 1. Heidän mukaansa viiniä tosin kannattaisi vielä kypsyttää ennen juomista. Lue Viini-lehden arvio viinistä täältä ja Viinikartan arvio täältä. Viinistä viiniin yleisruokasuositus tälle viinille on suurriista ja kovat, suolaiset juustot. Täsmäruokasuosituksen tälle viinille löydät täältä.
Viinistä viiniin antaa tälle viinille viisi tähteä ja hinta-laatusuhteeksi 0. Heidän mukaansa viiniä tosin kannattaisi vielä kypsyttää ennen juomista. Lue Viini-lehden arvio viinistä täältä ja Viinikartan arvio täältä. Viinistä viiniin yleisruokasuositus tälle viinille on medium-kypsä tumma liha ja erityisesti aromikas riista. Myös kovat, suolaiset juustot. Antti Vahteran täsmäresepti tälle viinille sisältää entrecotea.Lisätietoja viinistä löydät myös Viinimaan sivuilta täältä.
4. Bonusviini: Château Haut-Monplaisir
Viinistä viiniin antaa tälle viinille kolme tähteä ja hinta-laatusuhteeksi 0. Lue Viini-lehden arvio viinistä täältä ja Viinikartan arvio täältä. Viinistä viiniin yleisruokasuositus tälle viinille on riista ja muut aromikkaat tummat liharuoat medium-kypsänä. Myös kovat, suolaiset juustot.
Puistolan bistron syksyinen menusuositus viininmaisteluillalle on seuraava:
Mahtava idea! Täytyy yrittää jossain vaiheessa "päästä" mukaan :) Onko teitä jo iso porukka?
VastaaPoistaOisko parhaimmillaan ollut 15 henkeä, yleisemmin ehkä 6-8. Eli suuria yleisöjä en ole vielä tavoittanut. :D
PoistaAivan mielettömän hyvä idea! Ihan huippua!
VastaaPoistaTää on ollut kyllä kivaa! Viinituntemus on niin matalalla tasolla, että joka kerta oppii jotain uutta. Haastavinta tässä on se, että joutuu avaamaan neljä pulloa kerrallaan. Yllättävän hyvin sitä on kuitenkin saanut käytettyä halvemmat/epämieluisat viinit patoihin ja kastikkeisiin ja paremmat on saanut kulutettua viikonlopun aikana. :)
PoistaVirtuaaliviinikerho, mitä mahtavin idea. Tätä ideaa voisi hyödyntää muuhunkin kun viineihin...
VastaaPoistaTotta! :)
PoistaKuulostaapa tosi kivalta. Tosin tuo pullojen määrä tarkoittaa sitä, että pitänee kutsua muutama muukin maistelija isännän ja itseni lisäksi, mutta eipä tuo varmaan ainakaan maistelun iloa haittaa :-)
VastaaPoistaJotkut on joskus maistelleet vain osan viiniistä, mutta tuo on kyllä paras ratkaisu tähän "ongelmaan".Pataruokiin ollaan itse upotettu jämäpullot. :)
PoistaIhana idea! Minä itse en kyllä ole viinin ystävä, mutta tämä voisi helpottaa viinien ostossa esimerkiksi ruokavieraille tai lahjaviemisiksi. Monelle tämä voi olla hyvä (teko)syy hankkia viinejä kotiin :) Pitääkin pistää virtuaalikerhoidea mietintään, josko vaikka leivonnaisista keksisi saman!
VastaaPoistaAivan, nämä tiedothan eivät täällä netissä vanhene, voi käyttää hyväksi monella tapaa myöhemminkin. :) Viineistä oppii kyllä paljon enemmän kun maistelee useampaa samaan aikaan verrattuna niin että juo yhtä pulloa kerrallaan.
PoistaHauska idea! Ehkä pitäisi ottaa kotiin messiin useampi kaveri, neljästä pullosta riittäisi jakamista.
VastaaPoistaEhdottomasti kannattaa! Monet onkin niin tehneet. :)
PoistaOnpa hauska idea, virtuaalinen viinikerho! Tätä ideaa voisi soveltaa vaikka mihin muuhunkin maisteluun :)
VastaaPoistaMikäpä ettei! :)
PoistaLoistava idea! Mä haluaisin oppia lisää viineistä, joten jos aika taulu antaa periksi, niin liityn mukaan!
VastaaPoistaJee!! :)
PoistaHauska idea, viiniä ja hyvää seuraa.
VastaaPoistaEipä sitä muuta tarvita! Paitsi vähän ruokaa myös. :)
PoistaIhan loistava idea! Neljä pulloa punkkua tuo kyllä oman haasteensa, että ehkä vaatisi isomman porukan. :-D
VastaaPoistaJämäviinit saa hyvin upotettua myös johonkin pataruokiin. :P
PoistaNam! Ainakin tuo Alamos malbec on mulle entuudestaan tuttu, loput sitten eivät olekaan. Tästähän sai mahtavia viinivinkkejä vaikken virtuaalikerhoon pääse osallistumaankaan :D
VastaaPoistaTämän maistelunhan voi myös toteuttaa omalla porukalla milloin tahansa jos nyt ei onnistu. :)
PoistaIhan loistava idea! Pitääpä yrittää ehtiä mukaan.
VastaaPoistaOlisipa huippua saada sinut mukaan! :)
PoistaNo oletpa idean keksinyt, ihan mahtava juttu! Itsellä vaan tuppaa illat menemään ihan jossain muualla kuin kotisohvalla :D Eli lasten kanssa touhutessa tai töissä. Mutta ehkä sitten öö..10 vuoden päästä!? :)
VastaaPoistaNo, tosiasiassahan nämä viinit maistellaan yleensä about tunnissa. Ja juurikin 'blogityön' nimissä olen voinut nakittaa lapset perjantai-iltana hetkeksi miehen vastuulle. :D
PoistaOhoo miten mainio idea! Ja vielä ehtisin mukaankin! Mulla on vaan kans vähän ongelma noi lapset viininmaistelun kannalta mutta koitan päästä mukaan. Ainakin jollain kerralla.
VastaaPoistaTämähän toimii omatahtisestikin. Harvemmin kaikki on ollut paikalla tasan kello 19. Osa on saattanut maistella viinit läpi vähän aiemmin, osa sitten kun lapset on nukkumassa. Keskustelu voi jatkua pitkin iltaa. Nytkin on yksi porukka Saksasta tulossa mukaan, mutta eivät aikaeron vuoksi aloita vielä seiskalta.Tää on hyvin joustava konsepti. :D
PoistaMahtava idea! Toivottavasti porukka löytää mukaan maistelemaan!
VastaaPoistaMeitä oli nyt maistelemassa yhteensä viisi pariskuntaa neljässä eri paikassa. Tämän verran on suurinpiirtein joka kerta ollut mukana porukkaa. :)
PoistaHauska idea!
VastaaPoistaViinitastingit (tai -koulut) on kyllä kivoja.
Kyllä! Minä tykkään myös. :)
Poista