perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulupöydän uudet tulokkaat: sinappisilli ja lohimousse

Me vietimme joulun tänä vuonna veljeni luona Tampereella. Notkuvasta ruokapöydästä vastasi pääosin talon emäntä, mutta minulle oli nakitettu vastuu kalatarjonnasta. Mieluisasta tehtävästä innostuneena päädyinkin kokeilemaan muutamaa uutta juttua vakkarikalojen lisäksi.


Limetti- ja valkosipulisilakat eivät toimineet ollenkaan - silakkapuolella ei kyllä taida olla suutarinlohta voittanutta... Sillisalaattikaan ei oikein vakuuttanut, mutta itse tehdystä sinapista väsätty sinappisilli (ohje Maku-lehden numerosta 6/2012) sen sijaan taitaa päästä meidän joulupöytään toistekin. Toinen positiivinen yllättäjä oli kylmäsavulohta ja graavilohta sisältänyt lohimousse (ohje Maku-lehden numerosta 6/2009). Kokeilepa tätä jos jääkaapissasi notkuu vielä ylimääräisiä lohia joulun jäljiltä!


Sinappisilli
6 annosta
  • 1 pkt (n. 150 g) kevytsuolattuja sillifileitä (käytin itse matjesilliä)
  • 1 kirpeä omena 
  • 1 prk (200 g) turkkilaista jogurttia
  • 1/2 dl karkeaa dijoninsinappia (käytin itse tehtyä sinappia)
  • 1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 1 rkl hunajaa
  • 1/4 tl mustapippuria
Huuhtele ja kuivaa sillifileet talouspaperiin. Leikkaa ne kapeiksi viipaleiksi. Pese ja leikkaa omena neljään lohkoon. Poista siemenkota. Leikkaa lohkot ohuiksi viipaleiksi.Sekoita jogurtti, sinappi, timjami, hunaja ja mustapippuri keskenään. Lisää silli- ja omenaviipaleet. Anna maustua jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään. Kumoa tarjoilukulhoon ja koristele timjamilla.


Lohimousse
noin 30 annosta
  • 1/2 punasipulia
  • 200 g kylmäsavulohta
  • 100 g graavilohta
  • 1 prk (120 g) smetanaa
  • 1 dl tilliä hienonnettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 tl mustapippuria
  • tarjoiluuun saaristolaisleipää
  • (koristeluun kirjolohenmätiä ja tillinoksia)
Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa lohet pieniksi kuutioiksi. Sekoita smetanan joukkoon sipulit ja lohet. Lisää myös tilli, sitruunamehu ja pippuri. Sekoita tasaiseksi. Leikkaa saaristolaisleipä viipaleiksi. Jaa mousse leipäviipaleille. Koristele halutessasi mädillä ja tillillä.

2 kommenttia:

  1. Onko tuo timjami pakollinen tuossa sinappisillissä? Ajattelin, että jos laittais tilliä sen sijaan? Vähän vieroksun tuota timjamia:D

    VastaaPoista
  2. En ainakaan muista että se timjami olisi tässä suuressakaan roolissa ollut, sinappi ja silli ovat sen verran kovia makujyriä. Miksipä siis ei voisi vaihtaa timjamia tilliin, tai jättää vaikka kokonaan vekekin. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...