tiistai 21. kesäkuuta 2011

Häränhäntää tomaattikastikkeessa

Lupaan vakaasti, että juhannuksesta lähtien alamme postata kesäruokia näiden ainaisten syysruokien sijaan... Kävimme viikonloppuna kauppahallissa juhannuslihoja hankkimassa, ja silmiin sattui osumaan tiskistä häränhäntiä. Niitä on pitänyt kokeilla jo _niin_ pitkään, että niitä oli suorastaan pakko ostaa. Toista to do-lihaa, vasikanposkiakin siellä oli, mutta ne saavat nyt odottaa viileämpiä kelejä (ikään kuin tuo ilma olisi jotenkin kovinkin lämmin tällä hetkellä).



Häränhännät tomaattikastikkeessa
(neljälle)
  • neljä palaa häränhäntää
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • puoli pulloa punkkua
  • sipuli
  • neljä kynttä valkosipulia
  • tuoretta timjamia, rosmariinia, oreganoa ja basilikaa 
  • suolaa, pippuria
  • öljyä 
  • pastaa
  • parmesania 
Paista häntien pinta kiinni kuumalla pannulla öljyssä. Kuulota silputtu sipuli padassa ja lisää pataan hännät ja muut ainekset. Hauduta 150 asteisessa uunissa nelisen tuntia. Tarjoile hännät keitetyn pastan kanssa ja ripottele päälle parmesan-lastuja. 

Lopputulos oli upean murea ja maukas, ja liha irtosi luusta ihan issesseen. Täytyy silti sanoa, että aikamoista väkertämistä se syöminen siltikin oli. Rasvaa oli lihan seassa aika runsaasti. Esimerkiksi potkat, jotka ovat hyvin saman tyyppistä haudutusruokaa ovat jotenkin paljon inhimillisempää syötävää vaikkakin yhtä maukkaita. Ei nyt ihan heti tarvitse päästä tekemään tätä uusiksi. :)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...