torstai 24. syyskuuta 2015

Viini, ruoka & hyvä elämä -messut ja lippujen arvonta!

Viini, ruoka & hyvä elämä -messut saapuvat taas! Kyseessä on yksi syksyn suosikkitapahtumista, johon olen osallistunut jo monena vuonna peräkkäin. Messuille voisi mennä jo pelkästään liperiläisten karjalanpiirakoiden vuoksi, mutta on siellä tarjolla kaikkea muutakin herkkua - ja tietenkin viinejä. Yksi parinvuoden takainen messusuosikkini oli Decanterin järjestämä Riedelin viinilasimaistelu. Se oli erittäin avaava kokemus, vaikka omat viinilasikaapit ovatkin Riedeliä jo pullollaan.

Messukeskuksessa on samaan aikaan myös kirjamessut, ja ihmettelin pari vuotta sitten blogipostauksessani, että miksi kirjamessuilla on ruokakirjat niin huonosti edustettuina, kun paikka kuhisee myös ruokaintoilijoita. Viime vuonna havaitsin ilokseni, että yksi kirjakustantaja oli tuonut ständinsä ruokamessujen puolelle. Hyvä hyvä! Tänä vuonna ruokakirjat ovat vielä näkyvämmässä roolissa, sillä  Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuman näytöskeittiössä esitellään 22 tämän vuoden uutuusruokakirjaa. 

Messumainoksen mukaan "ruokakirjoittajat kokkaavat kirjojen reseptejä ja jutustelevat keittiössä kirjojensa teemoista, joita tänä vuonna ovat muun muassa arkiruoka ja katuruoka. Keittiössä vierailevat muun muassa monen helsinkiläisen ravintolan taustalla vaikuttava Richard McCormick, Suomen Top Chef Kira Weckman sekä esikoiskeittokirjailija Lauri Tähkä." 

Viini, ruoka ja hyvä elämä järjestetään Messukeskuksessa samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa 22.–25.10.2015. Ilokseni minut valittiin tapahtumaan bloggariksi, mikä tarkoittaa sitä että saan notkua messuilla aamusta iltaan vaikka joka päivä. Sehän vaan passaa mammalomalaiselle!

Vielä hauskempaa on se, että saan arpoa teille, arvoisat lukijani (onko teitä siellä?), kaksi lippua messuille! Tämä onkin blogini ensimmäinen arvonta, jännää!!!!

Jos haluat osallistua arvontaan, niin jätä kommenttikenttään viesti, jossa kerrot yhteystietojesi (esim. sposti) lisäksi 15.10.2015 mennessä, että mikä on suosikkiruokatapahtumasi Helsingissä, Suomessa tai ulkomailla.






Tättärää! Kilpailu on päättynyt! Onnetar suosi kommentoijaa spostilla saarelasj(at)gmail.com. Onnea! Voittajaan on oltu yhteydessä. Mukavia messuja kaikille muillekin menijöille!

41 kommenttia:

  1. Täälläkin mammalomalainen jolla olisi aikaa messuilulle. Olen ammatiltani ravintolakokki, ja on tullut messuja koluttua enemmän ja vähemmän "urani" aikana. Nyt kun en ole töissä aikoihin, sillä synnytin pikkukeskosen viikolla 24+6, en ole myöskään päässyt minnekään messuloille. Kesä meni sairaalassa ja nyt syksy opetellaan elämään pikkuisen kanssa kotona. Mun lempi tapahtuma Helsingissä onjoka vuoden toukokuussa järjestettävä world village festival, jossa olen käynyt joka kevät niin kauan kun olen Helsingissä asunut. Paitsi tänä keväänä nekin jäi välistä, sillä vietin kaiken aikani pikkuruisen rinnalla sairaalassa. mun s.posti on krista.karjalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Ok, voin lähteä jos voitan kaksi lippua..:D
    tomas.walls@gmail.com

    VastaaPoista
  3. kotikeijunelamaa@gmail.com
    Kiva ruokatapahtuma on Herkkujen Suomi, joka järjestetään Helsingin Rautatientorilla aina elokuun lopussa :)

    VastaaPoista
  4. Suosikkiruokatapahtumani 15.10. mennessä on tietysti Oktoberfest, joka on parhaillaan käynnissä Münchenissä. Sadonkorjuujuhlaa vietetään perinteisesti huvipuistohärveleissä keippuen, puolikkaita kanoja ja pretzeleitä syöden sekä tietysti hieman fest-oluttakin maistellen.

    VastaaPoista
  5. Mulla ei oo mitään suosikkiruoka tapahtumaa, kun ei yleensä oo rahaa ollu lähteä mihinkään. Mutta ulkomaisilla toreilla tykkään kierrellä.

    pirpana-@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. timokojola@hotmail.com suosikkiravintolani on Maikku Karstulassa ;-) jos ja kun voitan,liput saakoon siskoni Tarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis ruokatapahtuma,ei ravintola 😀

      Poista
    2. Tai siis ruokatapahtuma,ei ravintola 😀

      Poista
  7. timokojola@hotmail.com suosikkiravintolani on Maikku Karstulassa ;-) jos ja kun voitan,liput saakoon siskoni Tarja.

    VastaaPoista
  8. kaisu56@gmail.com Komppaan Timo Kojolaa: Suosikkiruokatapahtuma on Maikku Karstulassa ;-) jos ja kun voitan, liput saakoon Merja ja Hanna

    VastaaPoista
  9. marika.rekila@gmail.com
    Herkkujen Suomi taitaa olla niitä harvoja missä käynyt :)

    VastaaPoista
  10. Ravintolapäivät ovat mm. hyviä tapahtumia. Taste of Helsinki kiinnostaa myös.

    VastaaPoista
  11. Ravintolapäiviin on tullut osallistuttua useamman kerran. :) Niissä on kiva fiilis ja hyvää ruokaa.
    makieeri@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Street Food tapahtumaan odotan kovasti pääseväni. Kunpa aikataulut natsaisi jo ensi kesänä? :D sarikojola@yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Ravintolapäivä sekä Turun ja Hki:n ruokamessut.
    jasmin.teresa@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Helsingin ruoka- ja viinimessut ehdottomasti!
    hmsalm@utu

    VastaaPoista
  15. Yksi suosikeista on kyllä Street Food Carnival.
    oamois@utu.fi

    VastaaPoista
  16. Suosikkini on Viini, ruoka ja hyvä elämä. k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Suosikkini on Viini, ruoka ja hyvä elämä. kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Ravintolapäivää kannatan.
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Ravintolapäivää kannatan. Ah, mitä ihania reseptejä sulla täällä. Mukaan arvontaan, nälkäisenä tässä ihailen toisten postauksia ruuan poristessa liedellä ;)
    nelliina@yahoo.com

    VastaaPoista
  20. Suosikkiruokatapahtuma on taste of Helsinki.
    ansuliini1982(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ravintolapäivä ja katuruokatapahtumat ympäri Eurooppaa.
    saarela.sj(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Viini- & ruokamessut hki
    Goexpo hki
    tomi.lakka ät hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Ravintolapäivä on kiva. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Rakastan ravintolapäivää :)
    lappalainen67@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Suosikkiruokatapahtumani on varmaankin Tampereella järjestettävä Food is Art. kaikkimitaosaan@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oma ehdoton suosikkini on ravintolapäivä. :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Täytyy vetää kotiin päin ja sanoa Tampereen kalamarkkinat, mut kyl nämä Viini ja ruokamessutkin menettelee. s.uotila@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Taste of Helsinki on paras! saana29@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Syö Helsinki! dikizouns(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Mangs gårdin ruokatapahtuma Inkoossa �� Enhän mä ollutkaan vielä osallistunut ������ tarjakojola@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Hmph.. En tiedä tuliko jo kommenttini mut pienet panimot, suuret oluet on paras. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja street helsinki tapahtuma oli kiva, muissa tapahtumissa ei olekkaan tullut käytyä. :)

      Poista
  32. Kyllä se on tämä Viini, Ruoka & Hyvä elämä

    VastaaPoista
  33. Viini, Ruoka & Hyvä elämä tpohjonen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Viini, Ruoka & Hyvä elämä tpohjonen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tän kesän ehdoton lemppariruokatapahtuma oli Street Food Thursday -tapahtuma Teurastamolla Helsingissä. Monipuolinen valikoima ruokarekkoja ja mainio ilmapiiri. Toivottavasti jatkoa seuraa ensi kesänä.

    jody1(a)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Suosikkitapahtumani on muutaman vuoden ikään päässyt Taste of Helsinki. Olen ollut ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta kaikkina vuosina paikalla, ja aion käydä siellä vastaisuudessakin.

    virtanen piste sara at gmail piste com

    VastaaPoista
  37. Ehdottomasti parhaat ruokatapahtumat Suomessa on ravintolapäivien pop up ravintolat. Nyt ensimmäinen kerta messuille :)
    j3s_sic4@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Ravintolapäivä & dwayah@hotmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...