torstai 1. syyskuuta 2016

Suppilovahvero-sinihomejuustokeitto

Tein eilen lopuista sienistä keittoa. Vaikka nimesin tuotoksen suppiskeitoksi, niin totuuden nimessä kerrottakoon että sekaan meni myös reilu kourallinen kantarelleja. Ei se varmaan oo niin justiinsa.

Lisäsin soppaan kaikki ainekset, mistä kuvittelisin hyvän sienikeiton syntyvän - eli sipulia, valkosipulia, tuorejuustoa ja kermaa - mutta valitettavasti keitto maistui mauttomalta litkulta. Sitten muistin jääkaapin perälle hylättynä lojumaan jääneen palan Peltolan blueta, ja hävikkiviikon hengessä heitin se keiton sekaan uiskentelemaan. 

Niinpä sitten kävikin, että kuivahtanut homejuuston kanttura muokkasi sienikeiton silkkisen täyteläiseksi ja pisti maut heti kerralla balanssiin. Sen koommin ei tässä valtakunnassa tulla näkemään suppiskeittoa ilman sinihomejuustonokaretta. Sen pituinen se.


Suppilovahvero-sinihomejuustokeitto

  • 1-2 l suppiksia 
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tilkka rypsiöljyä
  • 1 tl timjamia, lipstikkaa, suolaa ja mustapippuria kutakin
  • 5 dl vettä
  • 1 prk Creme bonjour kantarelli-tuorejuustoa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 50g sinihomejuustoa
Paista pekonit. Lado pekonisiivut uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pekonit ovat tummia ja rapeita.

Valmista keitto. Kuori ja pilko sipulit ja kuullota niitä sienien kanssa öljyssä muutama minuutti. Lisää vesi ja mausteet ja kiehauta. Anna keiton porista hiljallee ja tekeytyä kymmenisen minuuttia. 

Soseuta, lisää juustot ja kerma. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoile heti pinnalle murustetun pekonin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Ei ole muuten varmaan ensimmäinen kerta kun sinihomejuusto pelastaa ruoan turhan laimealta makumaailmalta, se on varmaan se suolaisuuden määrä myös mikä auttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolahan se varmasti on syynä. Siinä myös se suuri salaisuus miksi ravintolaruoka on usein kotiruokaa parempaa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...