lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kuningatarpiirakka

Se on juhlan aika aina kun postilaatikkoon kolahtaa lähes peräkanaa kolmen kopla: Glorian ruoka ja viini, Maku-lehti ja Viini-lehti. Aina on pakkopakko päästä jotakin kokeilemaan heti, ja yllätyskahvivieraiden vuoksi tällä kertaa kokeiluun pääsi GRV:n raparperivadelmapiirakka. Piirakka muokkautui kuitenkin mustikka-vadelma-muotoon, koska raparperit olivat päässeet loppumaan pakkasesta eikä tuoreita löytynyt vielä ainakaan meidän Alepasta.


Alkuperäinen ohje oli peltilliseen, mutta itse tein sen puolikkaana n. puolikkaan pellin kokoiseen piirakkavuokaan. Päälle tulevan muruseoksen tein epähuomiossa kokonaisena, mutta muruseostahan ei voi koskaan olla liikaa. Lisäksi, unohdin pohjasta kokonaan sokerin, mutta se ei tuntunut ainakaan vieraita haittaavan, koska he ihastelivat nimenomaan pohjaa ja sitä ettei se ole liian makea.

Piirakka olikin kyllä kovasti omaan mieleenkin, joten päätin tallentaa sen tänne blogin muistiin turvaan ennen kuin lehti hautautuu ruokalehtikirjastooni tai neiti 1v. tuhoaa sen.


 Kuningatarpiirakka

pohja

  • 100 g voita
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • (2dl sokeria)
  • 30g mantelijauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 1 sitruuna
  • 1 dl piimää
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 muna
täyte
  • 4 dl mustikoita
  • 2 dl vadelmia
muruseos
  • 75 g pehmeää voita
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
pinnalle
  • yht 2 dl pistaasipähkinöitä ja mantelirouhetta
Sulata voi ja sekoita keskenään kuivat aineet. Raasta sitruunasta kuori ja purista puolikkaasta sitruunasta mehu. Lisää mehu, kuoriraaste, piimä, kerma, muna ja voisula kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja sekoita muruseoksen ainekset keskenään. Kaada mustikat ja vadelmat sekä muruseos piirakkapohjan päälle. Kuori ja rouhi pistaasipähkinät hieman pienemmiksi paloiksi ja ripottele ne ja mantelirouhe muruseoksen päälle. Paista uunissa 45 minuuttia tai kunnes taikina on kypsä.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...