lauantai 15. lokakuuta 2016

Kulinaristin huippuviikonloppu

Meitä hyvään ruokaan ja juomaan hurahtaneita hellitään kahden viikon päästä, kun Helsingissä on tarjolla yhteensä kolme kovan luokan foodietapahtumaa samana viikonloppuna. Messukeskuksessa järjestetään Kirjamessujen kanssa yhtä aikaa Ruoka ja Viinimessut 27.-30.10.2016, Wanhalla Satamalla Helsingin Katajanokalla vietetään Lakritsi- ja salmiakkifestivaalia 29.-30.2016 ja Kaapelitehtaalla on tarjolla Olutexpo 28.-30.10.2016. Näin mahtavan viikonlopun vuoksi kannattaa Helsinkiin tulla jo kauempaakin!

Ruoka- ja Viinimessuilla olen itse käynyt jo vuosikaudet ja tykkään tapahtumasta aina vaan. Kukapa ei tykkäisi tilaisuudesta, jossa kaikki herkut lähempää ja kaukaa on koottu samaan tilaan ja missä saa jutella viinintekijöiden kanssa ja kuulla mitä erilaisempia tarinoita viinien taustalla.



Messuilla on tarjolla ohjelmaa laidasta laitaan: näytöskeittiöitä, luentoja ruokakirjojen esittelyjä, tastingeja ja kakunkoristelun SM-finaali. Itse olen joka vuosi osallistunut Decanterin järjestämään viini/olutlasitastingiin, jossa testataan kuinka lasi vaikuttaa viinin tai oluen makuun. Tämän vuoden ohjelmassa houkuttelee etenkin lakritsi- ja viinitasting.

Messut on uudistunut viime vuodesta paitsi nimensä osalta, myös muuten. Tällä kertaa koko messualue on anniskelualuetta, mikä helpottaa erityisesti ruoan ja viinin yhdistelemistä. Toinen hyvä uudistus on se, että kaikki maisteltavat viinit löytyvät tietoineen messujen nettisivuilta. Siellä voi merkitä ylös myös omat suosikkinsa, jolloin ne löytää helposti vielä messujen jälkeenkin.




Lakritsi- ja salmiakkifestareilla on tarjolla näitä herkkuja niin monessa muodossa, että veikkaan että et olisi kaikkia mahdollisuuksia osannut arvatakaan. Osallistuin kyseisille festareille viime vuonna Tukholmassa ja tykkäsin ihan hirveästi. Kannattaa ehdottomasti mennä jos tykkää lakritsista!





Olutexpo kuuluu myös jokavuotisiin tapahtumiin, jonne on pakko päästä. Tarjolla on laaja kattaus suomalaisia pienpanimoja ja maahantuojia maistattamassa oluita ja viskejä. Ohjelmassa on erilaisia tastingejä ja luentoja. Ja tietysti ruokaa. Olutexpon sivujen mukaan tänä vuonna on ruokatarjontaan panostettu aiempia vuosia enemmän, mikä on oikein hyvä asia.

Suosittelen ehdottomasti käymään kaikissa näissä tapahtumissa! Oma suunnitelmani on mennä perjantaina olutmessuille, lauantaina Viini- ja Ruokamessuille ja sunnuntaina Lakritsi- ja salmiakkimessuille.

Järjestän Facebookin puolella pienen lippuarvonnan, kurkkaa sinne jos et ole vielä lippuasi hankkinut. :)

5 kommenttia:

  1. No on kyllä tapahtumaa jos jonkinlaista. Ihme että koko messualueen toimiminen anniskelualueena onnistuu täällä byroslaviassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Suomikin yllättää joskus! :D

      Poista
  2. Niin paljon kaikkea ja murto-osaan ehtii..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...