tiistai 30. heinäkuuta 2013

Grillattu kesäkurpitsa-fetasalaatti

Kesälomasta alkaa olla puoliväli ylitetty. Paljon ollaan ehditty nähdä ystäviä ja viime viikko nautiskeltiin lämmöstä Kreetalla. Tähän asti kesän vietto on ollut aika hektistä kaikkine juhlineen, työmatkoineen ja kesävieraineen. Ihanaa, mutta hektistä. Senpä vuoksi kaksi viimeistä viikkoa lomasta vietelläänkin oman pienperheen kanssa mökillä. Ja minulla on vihdoin aikaa blogata. <3

Koska viime viikolla tuli syötyä paljon grillattua lihaa Kreetalla, mökkeilyruokailut startattiin grillatuilla ahvenilla. Niiden kanssa syötiin grillatuista kesäkurpitsasta ja fetasta tehtyä salaattia. En itse liiemmin perusta kesäkurpitsasta, mutta tässä se pääsi kyllä edukseen. Taatusti tehdään toistekin!

Ohje on kotoisin Louise Pickfordin kirjasta "Grilliruoat - Kesäherkkuja moneen makuun", mutta muokkasin ainesosia ja määriä jonkin verran meidän makuun ja tarpeisiin. Vaihdoin seesaminsiemenet pinjansiemeniin ja mintun sijaan käytin basilikaa. Minttu olisi epäilemättä ollut myös hyvää, mutta sitä ei löytynyt matkalle osuneista kaupoista.


Grillattu kesäkurpitsa-fetasalaatti
kahdelle
  • 1 kesäkurpitsa
  • rypsiöljyä
  • 2 rkl pinjansiemeniä (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin seesaminsiemeniä)
  • 50g fetajuustoa
  • kourallinen tuoreita basilikan lehtiä (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin minttua)
  • suolaa ja mustapippuria
kastike
  • 2-3 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 pieni valkosipulinkynsi puristettuna
  • suolaa ja mustapippuria
Kuumenna grilli. Leikkaa kesäkurpitsa vinoittain paksuiksi viipaleiksi, kierittele ne öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa kuumassa grillissä 2-3 minuuttia kummaltakin puoleleta, niin että viipaleet ovat hiillostuneita ja pehmeistä. Ota ne grillistä ja anna jäähtyä.

Paahda pinjansiemenet kuivassa paistinpannussa keskilämmöllä. Nosta pannu levyltä ja anna jäähtyä. 

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa salaatti asettelemalla pohjalle kesäkurpitsaviipaleet ja basilika. Mausta ne kastikkeella. Murenna päälle fetajuusto ja ripottele lopuksi pinnalle pinjansiemenet. Tarjoa heti esim. grillatun kalan ja grillatun ruisleivän kera. Salaatinkastike sopii mausteeksi myös niille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...