sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Rapujuhlat

Ehdittiinpäs viettää yhdet rapujuhlat tällekin vuodelle, vaikka työ ja mökkiprojekti meinaa imeä kaikki mehut. Tällä kertaa ravut nautittiin lapsiperhemeiningillä kuuden pariskunnan ja yhdeksän lapsen kera. Menoa ja meininkiä oli sen verran muutenkin riittämiin, että snapsit ja helan gårit jätettiin väliin. Oli meillä täällä silti yksi hieno lauluesitys yhden esiintymishaluisen natiaisen toimesta.


Juhlien menu oli seuraavanlainen:

menu

jäämeri - omena-limettidrinkki

rapuja, paahtoleipää ja valkosipulimajoneesia

chorizoa, ilmakuivattua kinkkua, Västerbotten-juustoa

vihannestikkuja ja sitruunadippiä

kermaista lohikeittoa

hedelmäinen pavlova 


Alkudrinksun poimin aiemmin tällä viikolla Mikä Viini -tapahtumasta, ja sen ohje löytyy Viinimaan sivulta täältä. Ihanan kirpeä omenainen drinkki sopi erittäin mainiosti rapujuhlateemaan. Lohikeiton tein tällä vakio-ohjeella, mutta nyt laitoin joukkoon myös paketillisen kylmäsavulohta, joka toi keittoon kivasti ekstramakua. Pavlovan tein myös vanhalla tutulla ohjeella, mutta laittoin kermatäytteeseen rahkan sijaan vaihteeksi tuorejuustoa. 


dippikastikkeessa oli kermaviiliä maustettuna ripauksella suolaa, sokeria, mustapippuria ja sitruunamehua.


Ravut oli hauholaisia täplärapuja, jotka enoni oli minulle ravustanut ja keittänyt.


Kivaa oli ja hyvin onnistuu myös rapujuhlien taapero-edition! Eipä ole pää kipeä huomenna. :)

29 kommenttia:

  1. Kuulostaapa upealta menulta!

    Tuo drinkki täytyy erityisesti painaa mieleen. Raaka-aineet on tosi mieleiset.

    VastaaPoista
  2. Tuo drinkki kuulosti houkuttelevalta. Upea kattaus on ollut ja ihanan syksyiset värit tuossa Pavlovan päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistään en enää löytänyt rapujuhlarekvisiittaa, joten oli pakko mennä peruslautasliinoilla ja kerätä pihalta muut koristeet. Tuli oikeastaan kivempi kattaus näin kuin niillä perinteisillä ravunkuvilla koristeluilla lautasilla ja kaulureilla, jotka eivät koskaan pysy kaulassa. :D

      Poista
  3. Hieno tämä oranssi värimaailma juhlissa.

    VastaaPoista
  4. Upeet juhlat teillä! Houkutteleva menu ja ihanat värit kattauksessa :). Me tykästyttiin myös Mikä Viinissä noihin Two Oceans -drinkkeihin. Olivat tosi hyvän makuisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maistoin vaan tätä yhtä, mutta hyvin voisi katsoa sieltä muitakin. Käytin viininä tässä Torresin Esmeraldaa, kun en viitsinyt hanapakkausta ostaa. Hyvin kävi sekin. :)

      Poista
  5. Ihana menu! Miten en olekaan tajunnut lisätä leikkeleitä ja juustoja rapuillalliselle, tätä ideaa tulen varmasti apinoimaan! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on hyvä napsia aina kun menee hermo rapujen kanssa räveltämiseen. Kun nyt on valmiiksi siinä sitä leipääkin. :)

      Poista
  6. Niin herkullisen kuuloinen menu! Ihana tuo ensimmäinen kuva kattauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suht vaatimatonkin kattaus näyttää juhlavalta kun vaihtaa kuvakulmaa. :D

      Poista
  7. Olen ollut muutaman kerran rapujuhlissa ja voi, miten hauskaa on ollut. Ensi vuonna ehkä rohkaistun itsekin :) Todella kaunis syyskattaus.

    VastaaPoista
  8. Nythän mä vasta tajusin, että multa on jääneet rapujuhlat kokonaan väliin tänä vuonna. Hupsista! Teidän juhlat näyttävät ja kuulostavat ihanilta, snapsit vois mun mielestä muutenkin aina jättää väliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä ne snapsit kyllä mullekaan maistu normaalistikaan. :)

      Poista
  9. Voi rapujuhlat! edellisistä on tosi tosi monta vuotta, harmi kyllä. Ja snapsit jätän kyllä aina väliin kun voi, ei pysty ei kykene enää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se vanhuus teettää! Vai oisko se se iän tuoma viisaus! :D

      Poista
    2. Sama, ei pysty liian hapokasta! Varmasti hauskat juhlat ilman viinaakin. Pääsisipä itsekin joskus vielä rapujuhliin vai pitääkö sitä itse järjestää :)

      Poista
    3. Sillettiin sen kutsun varmiten saa että järjestää itse. :P

      Poista
    4. Sillettiin sen kutsun varmiten saa että järjestää itse. :P

      Poista
  10. Rapujuhlat on mukavat juhlat. Meillä rapujuhlissa on aina lapset mukana. Nyt pääsee jo helpolla, kun jokainen saa rapunsa itse auki. Hieno kattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meilläkin yleensä jokunen lapsi joukossa, mutta harvemmin näin että lapsia on enemmän kuin aikuisia. Lapsien kanssa on ihana juhlia! 😊

      Poista
  11. Söiks taaperotkin rapuja? Mein taaperot ei syö kun ravuilla on silmät. Yritin selittää, että kaikilla eläimillä on silmät, mutta lapsi kysyi makkarapaketti kädessä, että missä täs on silmät muka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän taapero ainakin maistoi, mutta yleisempi hitti tuntui olevan paahtoleipä. :D Tuo 1v 5kk ei vielä onneksi ymmärrä noita ruoan alkuperäkysymyksiä. Sekin aika vielä koittaa. :)

      Poista
  12. Kaunis kattaus ja hyvänkuuloinen menu, ei varmaan ainakaan jäänyt kenelläkään nälkä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...