Autolla Italiassa: Caserta - Vico Equense - Praiano

Matkamme jatkui Casertavecciasta moottoritietä pitkin kohti Amalfin rannikkoa. Matkan varrella olisi ollut vaikka mitä kiinnostavaa, kuten Napoli, Pompei ja Vesuvius. Molempia kuitenkin houkutti päästä perille seuraavaan yöpaikkaan Praianoon suhteellisen hyvissä ajoin, joten yhden pysähdyksen taktiikalla mentiin.

Matkan ainoa pysähdys tehtiin lounasaikaan Vico Equensessa, joka on pieni sievä kaupunki Napolinlahdella. Pysähdyspaikka oli mainio valinta, koska näin pääsimme hetkeksi ihastelemaan myös tätä puolta Sorrenton niemimaasta. Maisemat olivatkin huikeat, ja ne kruunasi mantereella nouseva Vesuvius. 

Kierreltyämme kaupunkia tovin ristiin rastiin, pysähdyimme lounaalle Cerasé-nimiseen ravintolaan. Paikasta oli upeat näkymät merelle, mutta oikeasti menimme sinne siksi, että siellä näytti olevan kiviuuni pitsojen paistamista varten. Matkaoppaiden mukaan tämä kaupunki on kuulema kuuluisa hyvistä pitsoistaan, kuten koko Napolin seutu, joten tarkoitus oli syödä lounaaksi pitsaa. Pitsauunia ei harmiksemme oltu kuitenkaan lämmitetty lounaalle (mikä osoittautui aika normaalikäytännöksi joka paikassa), joten päädyimme syömään pastaa. T söi äyriäispastaa ja minä pesto-rapu-pastaa, jotka molemmat olivat todella herkullisia.

Lounaan jälkeen matka jatkui huikeissa maisemissa. Aina kun kuvitteli ettei mitään hienompaa voi enää tulla vastaan, taas sai hetken päästä haukkoa henkeään ihastuksesta. Tiet oli arvatenkin mutkaisia ja kulkivat välillä hyvin jyrkkien kallioiden rinteillä, joten väliin joutui haukkomaan henkeään jännityksestäkin. Onneksemme liikennettä oli kuitenkin siinä siesta-aikaan varsin maltillisesti, joten matka taittui kivuitta. Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikille (paitsi korkeanpaikan kammoisille) näillä seuduilla matkaileville joko auto- tai bussireissua välillä Sorrento - Amalfi.

Yksi matkan kauneimmista näkymistä oli tietysti Amalfin rannikon helmi, Positano, jonka upeutta ei kyllä yhtään ole liioiteltu. Kaupunki on tosin kyllä hohdokkaimmillaan juurikin tällä tavalla hieman etäältä ja korkealta katsottuna. Tämän huomasimme myöhemmin, kun kävimme toteamassa että kaupungin ahtaat kujat on aika pahasti amerikkalaisturistien tukkimia... 

Oma majapaikkamme sijaitsi Praianossa, joka on pieni kalastajakylä viitisen kilometriä Positanosta eteenpäin. Sieltä oli myös hienot näkymät Positanoon, mutta Praianosta lisää sitten seuraavassa postauksessa. 

Back to basics: kanavartaat

Kai sitä täytyy joskus tänne blogiin jotain grillijuttujakin kirjoittaa ettei ihan mene höpöksi koko homma! Saavuttiin tänään mökille loman viettoon, ja täytyihän sitä syödäkin (saatoin hiukan tottua ravintolaruokailuun Italian reissulla). Lähdettiin liikkeelle ihan perusjutuista - eli cajun-tyylillä maustetuista kanavartaista. Ne ei kyllä petä koskaan! 

Eikä vartaat petä koskaan! Innostuin niistä viime kesänä, kun totesin että vartaissa lihan kuin lihan onnistuu kypsentämään jotenkin mehevämmäksi. Emmää tiedä mistä se johtuu. Kertokaa te jos tiedätte!

Cajun-kanavartaat

• n. 150-200g broilerin rintafilettä per syöjä
• paprikaa
• punasipulia
• varrastikkuja

marinadi

• 2 limen mehu
• 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl fariinisokeria
• 1 tl oreganoa
• 1 tl kuminaa
• 1 tl paprikaa
• 1 tl cayannepippuria
• 1 tl suolaa

Purista pakastepussiin limeistä mehut ja lisää kaikki muut marinadin aineet. Sekoita. Kuutioi broileri vartaisiin sopiviksi paloiksi (yksi sivu n. 2-3cm) ja lisää ne marinadin sekaan pussiin. Nosta jääkaappiin maustumaan ja anna maustua kunnes grilli on kuuma.

Pilko paprikasta ja punasipulista vartaisiin sopivia, suht. pieniä palasia. Kokoa vartaat pujottamalla niihin vuorotellen kanan, paprikan ja sipulin palasia. Grillaa kypsäksi kuumassa grillissä. Ota vartaisiin reilusti väriä, mutta koita välttää kuivattamista. Tarjoa esim. fajita-tyyliin tortillojen, salsan ja guacamolen kera.

Autolla Italiassa: Rooma - Caserta

Palasimme sunnuntaina kahden viikon Italian autoilumatkalta. Lensimme Roomaan, josta jatkoimme autolla kohti Etelä-Italiaa. Matkan pääkohteina olivat Amalfin rannikon Praiano, jossa vietimme neljä yötä, Basilicatan tähtikohde Matera, jossa viihdyimme kahden yön verran sekä Italian kengän kannassa sijaitseva Puglia, jossa yövyimme kahdessa kohteessa (Ostuni ja Peschisi) yhteensä kuusi yötä. Meno- ja paluumatkojen ns. siirtymäyöt, jotka tehtiin pitkien ajomatkojen välttämiseksi lentopäivinä, vietimme mennessä Casertassa ja palatessa Sulmonassa. Yöpymispaikkojen lisäksi siirtymäreilteillä tuli tietysti vastaan monenmoista pikkukylää, joissa piipahdimme.

Matka oli kokonaisuutena oikein onnistunut. Kaikki hotellit olivat hyviä ja kohteet sellaisia, jotka voisin valita toistekin. Ruoka oli hyvää kaikkialla. Jos tekisin saman reissun uudestaan, kiertäisin tosin reitin toisinpäin. Näin ns. turhat siirtymäyöt, (jotka ovat suht. raskaita kun yövytään vaan yksi yö kohteessa) voisi jättää väliin ja olla kaksi lisäyötä varsinaisissa kohteissa. Amalfin rannikon maisemat ovat myös sen verran huikeita, että niiden jälkeen muut varsin hienotkin maisemat saattavat tuntua jopa arkisilta.  

Kuvia ja muita muistiin kirjattavia asioita kertyi matkalta sen verran paljon, että päätin kirjoittaa reissusta useamman postauksen. Ensimmäisenä tietysti ensimmäinen kohde Caserta, joka sijaitsee Napolin kupeessa n. 200km Roomasta etelään.  

Lentomme oli perillä Roomassa puoli neljältä sunnuntaina. Auton vuokraus Rooman lentokentältä oli tuttua parin vuoden takaisen Toscanan reissun vuoksi. Tuolloin jouduimme odottelemaan autoa tolkuttoman kauan pitkien jonojen vuoksi, mutta ilmeisesti nouto sunnuntaina iltapäivällä on huomattavasti lauantain aamupäivää parempi idea. Auton nouto sujui kivuttomasti varttitunnissa. Auto vuokrattiin Maggiorelta (välittäjänä EuropeCar), ja menopeliksi saimme uudenkarhean Skodan. Toivoimme Fiatia, mutta kyllä tämäkin hyvin pelitti.

Siihen se sunnuntain sujuvuus sitten loppuikin. Meillä oli omasta mielestämme niin hyvin aikaa, että päätimme ajaa rantareittiä. Virhe. Iso virhe. Fiumicinon kulmille nimittäin sattui normaalin sunnuntain rantaruuhkan lisäksi hävittäjänäytös, jonka vuoksi jumiuduimme ruuhkiin noin tunniksi ennen kuin pääsimme kymmentä kilometriä pitemmälle itse lentokentästä...

Tästä huolimatta päätimme uhkarohkeasti silti jatkaa rantareittiä. Virhe. Lazion rantareiteillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä nähtävää, ellei satu nauttimaan isoista karavaanarialueista... Lisäksi päivän kääntyessä iltaan kaikki italialaiset lähtivät rannalta ja tiet tukkiutuivat pahasti etenkin kaupunkien kohdilla. Tästä opimme, ettei rantateille mennä viikonloppuisin. Eikä menty. Eikä sen koommin nähty ruuhkia, ei edes Amalfin rantateillä. Eli muistakaa, ei rantateille viikonloppuisin!

Casertaan saavuimme oletetun ilta kahdeksan sijaan puoli yhdeltätoista. Hirveän väsyneenä ja nälkäisenä. Hotellimme sijaitsi vähän hiljaisemmilla huudeilla ja matkakassat lompakossa ei huvittanut hirveästi hiippailla kovin kauas hotellista pimeillä kaduilla. Hotellista vinkattiin jotain hyvää lähellä olevaa ravintolaa, jota emme kuitenkaan onnistuneet löytämään. Sen sijaan löysimme pikaruokatyyppisen pitsamestan ihan hotellin vierestä. Pitsa oli ihan hyvää ja lasillinen kylmää valkkaria maistui jumalaiselta, mutta pikaruokapitsa ei ollut ihan sitä mitä reissun ensimmäiseltä illalta oli odotettu.

Hotellimme Villa Maria Cristina oli upea vanha huvila lähellä keskustaa. Huvila oli piilotettu muiden keskustan talojen sisäpihalle, eikä ympäristöstä olisi äkkiseltään uskonut, että siellä voi edes sijaita tällaista uima-altaalla varustettua keidasta. Aamiainen oli tyypillinen, makeisiin kakkuihin painottuva italialaishotellin aamiainen. Uima-allas näytti jo aamulla varsin houkuttelevalta, mutta matkaa oli jatkettava.

 

Casertastakin olisi löytynyt nähtävää, mm. Unescon maailmanperintökohteeksi valittu hillittömän kokoinen palatsi, mutta sen sijaan me suuntasimme aamukahvitoiveissa kymmenen kilometrin päässä kukkulan laella sijaitsevaan Casertan vanhaan kaupunkiin, Casertavecciaan.

Kaupungista oli hienot näkymät Napoliin ja siellä oli joitain varsin kivan näköisiä ravintoloita, mutta aamukahvit jäivät haaveeksi. Kaupunki oli aamusella vielä aivan unenpöpperössä, eikä siellä ollut ketään eikä mitään. Paitsi muutama söötti koiruus. Ja yksi kissa. Ja yksi puusta pudonnut viikuna. Niinpä matkamme jatkui kohti Amalfin rannikkoa.

Herkuttelijoiden häät

Vietimme eilen ikimuistoiset häät, joissa ohjelman pääroolia esittivät hyvä ruoka, viini ja rento yhdessä olo. Pyörähdimme ensin maistraatissa, jonka jälkeen joimme kuohuviiniä ja napsimme valokuvia Ruttopuistossa. Kun kuohuviinit oli lipitetty, söimme pitkän kaavan mukaisen päivällisen Ravintola Tornin näköalakabinetissa. Myöhäisillan rokkasimme O'Malleysin yksityisloungessa.

Kuva lainattu Tornin nettisivuilta.

Majoituimme hotelli Torniin jo torstaina, ja saimme näin viettää oikein mukavan kaupunkipäivän sulhasen kanssa kahdestaan ennen häitä. Illallista söimme Rivolissa, jonka hienostunut tunnelma asetti meidät mukavasti juhlamoodiin. Rauhassa nautittu aamiainen, joka oli mielestäni piirun verran tyypillistä laadukkampi, oli myös aika upea tapa aloittaa itse hääpäivä. 

Aamiaisen jälkeen oli myös helppo hilpaista hotellista tien toisella puolella sijaitsevalle kampaajalle. Salon Titti Haapalasta sai kaikki tarvittavat kosmetologin ja kampaajan palvelut kynsiä myöten, mikä teki morsiammen kaunistautumisoperaatiosta miellyttävän helppoa. Kukat tilasin Iso-Robertinkadulla sijaitsevasta Livingroomista, josta sulhanen kävi poimimassa kukat aamusella.

Maistraatin jälkeen joimme onnittelumaljat Ruttopuistossa. Sään kanssa kävi ihan mieletön tuuri ottaen huomioon sen, kuinka heikko kesä on tähän saakka ollut. Aurinko lämmitti mukavasti, muttei ollut liian kuuma. Nautimme auringonpaisteen ja kuohuviinin lisäksi puistossa mansikoita, vaahtokarkkeja ja perunalastuja.

 

Torni menu

Keittiömestarin tervehdys

Yrttimarinoitua vasikkaa ja kurpitsa-kesäsipulivinegretteä

Maa-artisokkakeitto

Karitsanpaistia ja sitruunakastiketta tai päivän kalaa

Pala juustoa

Basilikakakkua ja mustikkasorbettia

Päivällinen sisälsi viisi ruokalajia ja kokin tervehdyksen, joka oli ihanan maukasta savusärkeä. Alkupaloina tarjottiin ensin erinomaisen maukasta yrttimarinoitua vasikkaa ja ihanan kermaista maa-artisokkakeittoa. Alkupalojen jälkeen pidettiin puolen tunnin tauko, jonka aikana juhlaväki kävi nauttimassa maisemista Tornin Ateljee-baarissa. 

Pääruokana oli todella hyvää karitsanpaistia herkullisella valkoviinipohjaisella sitruunakastikkeella. Osa valitsi pääruoaksi kalaa, joka sekin sai kovasti kiitosta. Pääruoan jälkeen nautittiin pala Appenzeller-juustoa pähkinäleivän ja raparperihillokkeen kera, ja itketimme ja nauratimme toisiamme tunteikkailla puheilla. Jälkiruokana oli mukavan kevyttä, mutta ihanan makuista basilikakakkua ja mustikkasorbettia, jonka kanssa tarjottiin kahvi ja avec. Jälkiruoan jälkeen katsottiin vielä hieman valokuvia yhteisen taipaleemme varrelta ja kajautettiin ilmoille yhteislauluna spontaanisti Suvivirsi.

Päivällinen oli kaikenkaikkiaan erinomaisen hyvä ja yllätti minut erittäin positiivisesti. En ollut käynyt Tornissa aiemmin syömässä ja jostain syystä en ollut odottanut aivan näin hienostunutta ruokaa. Kauniista ulkomuodosta huolimatta ruokaa oli myös riittävästi ja viimeisten lihapalojen kohdalla morsiuspuku alkoi jo tuntua melko tiukalta. Ruoan määrästä kertonee jotain se, että yhden vieraan mekko kirjaimellisesti ratkesi liitoksistaan jälkiruoan jälkeen. Onneksi hotellihuone oli lähellä ja rouvalle saatiin tilalle varamekko nopeasti.

Illallinen kesti reilu viisi tuntia, joten mitään sen kummempaa lisäohjelmaa ei päivään kaivattukaan. Olin toivonut että ruoat tulisivat leppoisaan tahtiin, jotta ehdittäisiin jutella toistemme kanssa, ja näin myös tehtiin. Hotellin, ravintolan ja pubin henkilökunta olivat kaikki äärimmäisen ammattitaitoisia, avuliaita, rentoja ja mukavia heti siitä hetkestä saakka kun aloin tiedustella hääjuhlan viettämistä Tornissa, aina ihan loppuun saakka, kun tarkistimme henkilökunnan kanssa tunti ennen baarin sulkemisaikaa, että onko alakerran loungen minimitilaussumma saatu illan aikana kasaan. Minimisummasta puuttui vielä joitakin kymppejä, mutta henkilökunta totesi, että koska hääseurueemme on käynyt päivälläkin nauttimassa juomia pubin puolella, ei minimisumman täyttyminen ole ihan niin justiinsa. :}

Kuva lainattu Tornin nettisivuilta.

Kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Ihan täydellisesti. Ja niin helposti. Ei tarvinnut muuta kuin mennä ja nauttia. Juhlapaikan koristelut kukkineen ja menukortit plaseerauksineen kuuluivat hintaan, joten tämä on kyllä todella erinomainen vaihtoehto niille jotka haluavat päästä helpolla. Tokihan tilaa olisi halutessaan saanut itsekin koristella, mutta meidän mielestämme kahteen suuntaan auennut kaupunkimaisema riitti kyllä koristeeksi paremmin kuin hyvin. 

Suosittelemme Tornin palveluja erittäin lämpimästi kaikille herkuttelusta nauttiville hääpareille!