Palasimme sunnuntaina kahden viikon Italian autoilumatkalta. Lensimme Roomaan, josta jatkoimme autolla kohti Etelä-Italiaa. Matkan pääkohteina olivat Amalfin rannikon Praiano, jossa vietimme neljä yötä, Basilicatan tähtikohde Matera, jossa viihdyimme kahden yön verran sekä Italian kengän kannassa sijaitseva Puglia, jossa yövyimme kahdessa kohteessa (Ostuni ja Peschisi) yhteensä kuusi yötä. Meno- ja paluumatkojen ns. siirtymäyöt, jotka tehtiin pitkien ajomatkojen välttämiseksi lentopäivinä, vietimme mennessä Casertassa ja palatessa Sulmonassa. Yöpymispaikkojen lisäksi siirtymäreilteillä tuli tietysti vastaan monenmoista pikkukylää, joissa piipahdimme.
Matka oli kokonaisuutena oikein onnistunut. Kaikki hotellit olivat hyviä ja kohteet sellaisia, jotka voisin valita toistekin. Ruoka oli hyvää kaikkialla. Jos tekisin saman reissun uudestaan, kiertäisin tosin reitin toisinpäin. Näin ns. turhat siirtymäyöt, (jotka ovat suht. raskaita kun yövytään vaan yksi yö kohteessa) voisi jättää väliin ja olla kaksi lisäyötä varsinaisissa kohteissa. Amalfin rannikon maisemat ovat myös sen verran huikeita, että niiden jälkeen muut varsin hienotkin maisemat saattavat tuntua jopa arkisilta.
Kuvia ja muita muistiin kirjattavia asioita kertyi matkalta sen verran paljon, että päätin kirjoittaa reissusta useamman postauksen. Ensimmäisenä tietysti ensimmäinen kohde Caserta, joka sijaitsee Napolin kupeessa n. 200km Roomasta etelään.
Lentomme oli perillä Roomassa puoli neljältä sunnuntaina. Auton vuokraus Rooman lentokentältä oli tuttua parin vuoden takaisen Toscanan reissun vuoksi. Tuolloin jouduimme odottelemaan autoa tolkuttoman kauan pitkien jonojen vuoksi, mutta ilmeisesti nouto sunnuntaina iltapäivällä on huomattavasti lauantain aamupäivää parempi idea. Auton nouto sujui kivuttomasti varttitunnissa. Auto vuokrattiin Maggiorelta (välittäjänä EuropeCar), ja menopeliksi saimme uudenkarhean Skodan. Toivoimme Fiatia, mutta kyllä tämäkin hyvin pelitti.
Siihen se sunnuntain sujuvuus sitten loppuikin. Meillä oli omasta mielestämme niin hyvin aikaa, että päätimme ajaa rantareittiä. Virhe. Iso virhe. Fiumicinon kulmille nimittäin sattui normaalin sunnuntain rantaruuhkan lisäksi hävittäjänäytös, jonka vuoksi jumiuduimme ruuhkiin noin tunniksi ennen kuin pääsimme kymmentä kilometriä pitemmälle itse lentokentästä...
Tästä huolimatta päätimme uhkarohkeasti silti jatkaa rantareittiä. Virhe. Lazion rantareiteillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä nähtävää, ellei satu nauttimaan isoista karavaanarialueista... Lisäksi päivän kääntyessä iltaan kaikki italialaiset lähtivät rannalta ja tiet tukkiutuivat pahasti etenkin kaupunkien kohdilla. Tästä opimme, ettei rantateille mennä viikonloppuisin. Eikä menty. Eikä sen koommin nähty ruuhkia, ei edes Amalfin rantateillä. Eli muistakaa, ei rantateille viikonloppuisin!
Casertaan saavuimme oletetun ilta kahdeksan sijaan puoli yhdeltätoista. Hirveän väsyneenä ja nälkäisenä. Hotellimme sijaitsi vähän hiljaisemmilla huudeilla ja matkakassat lompakossa ei huvittanut hirveästi hiippailla kovin kauas hotellista pimeillä kaduilla. Hotellista vinkattiin jotain hyvää lähellä olevaa ravintolaa, jota emme kuitenkaan onnistuneet löytämään. Sen sijaan löysimme pikaruokatyyppisen pitsamestan ihan hotellin vierestä. Pitsa oli ihan hyvää ja lasillinen kylmää valkkaria maistui jumalaiselta, mutta pikaruokapitsa ei ollut ihan sitä mitä reissun ensimmäiseltä illalta oli odotettu.
Hotellimme Villa Maria Cristina oli upea vanha huvila lähellä keskustaa. Huvila oli piilotettu muiden keskustan talojen sisäpihalle, eikä ympäristöstä olisi äkkiseltään uskonut, että siellä voi edes sijaita tällaista uima-altaalla varustettua keidasta. Aamiainen oli tyypillinen, makeisiin kakkuihin painottuva italialaishotellin aamiainen. Uima-allas näytti jo aamulla varsin houkuttelevalta, mutta matkaa oli jatkettava.
Casertastakin olisi löytynyt nähtävää, mm. Unescon maailmanperintökohteeksi valittu hillittömän kokoinen palatsi, mutta sen sijaan me suuntasimme aamukahvitoiveissa kymmenen kilometrin päässä kukkulan laella sijaitsevaan Casertan vanhaan kaupunkiin, Casertavecciaan.
Kaupungista oli hienot näkymät Napoliin ja siellä oli joitain varsin kivan näköisiä ravintoloita, mutta aamukahvit jäivät haaveeksi. Kaupunki oli aamusella vielä aivan unenpöpperössä, eikä siellä ollut ketään eikä mitään. Paitsi muutama söötti koiruus. Ja yksi kissa. Ja yksi puusta pudonnut viikuna. Niinpä matkamme jatkui kohti Amalfin rannikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti