torstai 31. lokakuuta 2013

Marraskuun ruokahaaste: pataruoka

Tättärää! Pinkit cosmoronit valloittivat lukijat (tai ainakin kaikki sukulaiseni...) siihen malliin, että Lokakuun ruokahaasteen voittopokaali tärähti tällä kertaa tähän osoitteeseen. Kiitokset ruokahaasteen emännälle hienosta kisa-aiheesta, kanssakisaajille (Sokerivaltakuntaan onnittelut tiukalle kakkoselle) ja tietysti kaikille äänestäjille (etenkin innokkaalle kampanjapäällikolleni Hannalle =D )!

Ruokahaasteen voittajana minulla on ilo emännöidä marraskuun ruokahaastetta. Aihe ei yllä jaloudellaan edellistä lähellekään, vaan se on valittu puhtaasti itsekkäistä syistä. Viime syksynä valmistuneessa takka-leivinuunissamme jäi viime syksynä leivinuuni aivan liian vähälle käytölle, ja tänä vuonna olen päättänyt ottaa sen tehokäyttöön. Tätä tarkoitusta varten, tättärää, marraskuun ruokahaasteena on pataruoka!


Tavoitteeni on siis haalia tähän kilpailuun ruokabloggareiden mehevimmät maut sisältävät muhevimmat pataruoat, joita voin kokkailla koko piiitkän talven! Lämpimästi tervetuloa mukaan kilpailuun! 




Ruokaa ei tietenkään tarvitse välttämättä hauduttaa leivinuunissa, normi uuni käy aivan yhtä hyvin. Tai grilli! On nimittäin tullut hauduteltua karitsan potkia joskus grillissäkin...


Ruokahaasteen säännöt

Ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt, blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole itse keksitty, on kohteliasta mainita ohjeen alkuperä.

Haasteeseen ilmoittautuminen tapahtuu 01.11.-24.11.2013 välisenä aikana. Myös haastepostauksen tulee olla julkaistu tuolla jaksolla. Haastepostauksen osoite (URL) ilmoitetaan kommenttina tähän kirjoitukseen.

Haasteeseen osallistuessaan bloggaaja antaa luvan myös lähetetyn linkin takaa mahdollisesti löytyvien kuvien käyttöön ja niiden koon muuttamiseen haasteruokien yhteenvedossa.

Haasteeseen määräajassa ilmoitettujen ohjeiden yhteenveto julkaistaan 25.11.2013, jolloin alkaa myös äänestys. Kisan järjestäjänä en osallistu äänestykseen enkä varsinaiseen kilpailuun.

Äänestysaika päättyy 29.11.2013 ja voittaja julkistetaan 30.11.2013. 

Marraskuun 2013 ruokahaasteen voittaja järjestää joulukuun 2013 ruokahaasteen. Voittajan tulee julkaista uusi haaste blogissaan viimeistään 5.12.2013. Jos näin ei käy, järjestelyvastuu siirtyy toiseksi tulleelle, sen jälkeen kolmanneksi sijoittuneelle ja niin edelleen.

Ps. Ruokahaasteen komeaa historiaa voi käydä ihastelemassa täällä

Padat porisemaan, uuni odottaa!

31 kommenttia:

  1. voi mikä ihanan lohdullinen ja ajankohtaan sopiva teema! onnea vielä kerran loistokkaalle voittajalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tervetuloa kisaamaan pataruokien herruudesta!

      Poista
  2. Ehkäpä Kampanjapäällikkö pääsee voiton myötä Macarone-koulutukseen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taatusti!! Seuraavaksi tehdään pina colada -macaroneja.. ;)

      Poista
  3. Onnea voittajalle! Yritän vihdoinkin päästä mukaan haasteeseen, ensimmäistä kertaa ikinä :) Hieno aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan kisaan, odotan reseptejä innolla! :)

      Poista
  4. Onnittelut! Olihan tiukka :D :D :D! Hieno teema valinta. Sokerivaltakunta tule mukaan kisamaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, hih! :D Tervetuloa kisaan!

      Poista
    2. Täältä tullaan:
      http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/11/bosnian-pata-ii.html

      Poista
    3. OMG miten upea pata! Ja kyllä tuo ruokakin kelpaisi! :D

      Poista
  5. Onneksi olkoon! Ja hieno teema, Ripaus tryffeliä ropsahtaa pataan kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Vielä on monta viikonloppua aikaa haudutella kasaan maailman paras pata! :)

      Poista
  6. Mukana ja ollaan hyvää pataa! ;) http://www.habanerokitchen.com/2013/11/on-pataruokia-ja-taydellisia-pataruokia.html

    VastaaPoista
  7. Mukana nyhtöpossulla: http://52weeksofdeliciousness.com/2013/11/12/ja-taas-nyhtopossua/

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa! Nyhtöpossu ei petä koskaan! :)

      Poista
  8. Nice! Täytyy kinuta veljen pakkasesta yksi jänis, että pääsee tätä testaamaan! Tervetuloa kisaan!

    VastaaPoista
  9. Hieno voitto ja hieno haaste piristämään marraskuuta! Ripaus tryffeliä tunnelmoi marraskuisessa havumetsässä hirven kanssa:

    http://ripaustryffelia.wordpress.com/2013/11/14/nyhtohirvea-ihanalla-mantykastikkeella/

    VastaaPoista
  10. Viinikukkoa!

    http://vastahanka.fi/coq-au-vin-kukkoa-viinissa/

    VastaaPoista
  11. Tällä mukana haasteessa:
    http://minnankeittokirja.blogspot.fi/2013/11/haranhantaa-padassa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, tässähän tulee nälkä jo heti aamusta kun noita kuvia katsoo! Tervetuloa kisaan! :)

      Poista
  12. Ooh nam, poro on parasta! :) Tervetuloa!

    VastaaPoista
  13. En ole aiemmin uskaltautunut näihin mukaan, mutta jos nyt kerrankin rohkenisi, kun sopivasti tuli pataakin tehtyä. http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi/2013/11/omenainen-possupata.html

    Monessa blogissa olinkin noihin pataruokiin jo törmännyt ja huomannut, että se on haasteen teemana tällä kertaa, mutta en ymmärtänyt tehneeni sopivaa ruokaa itsekin ennen kuin vinkkasit.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa hyvä sitten kun tuli vinkattua! :) Tervetuloa!

      Poista
  14. Peruspöperöä osallistuu haasteeseen tummalla oluella nesteytetyllä lihapadalla: http://peruspoperoa.blogspot.fi/2013/11/lihapataa-tummalla-oluella.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kisaan! (Alkoi tehdä mieli portteria, täytynee ostaa illaksi yksi pullo..) :)

      Poista
  15. sauvajyvänen osallistuu ruokahaasteeseen yksinkertaisella omenaisella lapapadalla possusta

    Ihania reseptejä tullut jo vaikka millä mitalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapapata, hieno sana! Tervetuloa! Ja tosiaankin ilahduttavan paljon on tullut reseptejä. Kyllä näillä talvesta selvitään! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...