perjantai 4. lokakuuta 2013

Paahdettua punajuurta, vuohenjuustoa ja pekonimurua

Vielä riittää blogattavaa viime viikonlopusta! Alkupalaksi syötiin punajuurta ja vuohenjuustoa, joiden kavereiksi oli heitetty pekoninmurua, pinjansiemeniä ja rukolaa. Nam nam nam. Simppeliä ja hyvää. Alkupala syntyi tämän ja tämän ohjeen risteytyksenä. Tätä tehdään taatusti toistekin! 
 

Paahdettua punajuurta härpäkkeineen
(kuudelle)
 
paahdetut punajuuret
  • 6 isoa tai 12 pientä punajuurta
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia
  • hunajaa
  • rypsiöljyä
  • balsamicoa
  • suolaa ja mustapippuria
härpäkkeet
  • 2 kiekkoa vuohenjuustoa
  • 1 pkt pekonia
  • paahdettuja pinjansiemeniä
  • rukolaa

Kuori raa’at punajuuret ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Mausta ja pyörittele öljyssä ja balsamicossa. Paista kypsäksi 200-asteisessa uunissa (paksuudesta riippuen noin 30-60 minuuttia). Pyörittele välillä, etteivät pääse kuivumaan ja lisää tarvittaessa öljyä.

Punajuurten ollessa uunissa, paahda pinjansiemenet ja paista pekoni rapeaksi. Murustele jäähtynyt pekoni. Kun punajuuret ovat kypsiä, paista vuohenjuustokiekkoihin nopeasti rapea pinta kuumalla pannulla öljyssä ja paloittele ne.
 
Kokoa annokset. Nostele lautasille punajuurisiivuja ja vuohenjuuston palasia. Ripottele päälle pekonimura ja pinjansiemeniä. Viimeistele annos rucolan lehdillä ja punajuurten liemellä.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...