Autolla Italiassa: Matera

Reissumme toinen pysäkki sijaitsi upeassa Materan kaupungissa, Basilicatassa. Matera on ikivanha roomalaisten perustama kaupunki, joskin siellä on ollut asutusta jo kauan ennen roomalaisiakin. Kaupungin on sanottu olevan yksi maailman vanhimmista ja parhaimmillaan nettilähteet sanoivat siellä olleen asutusta yhtäjaksoisesti jopa 10 000 vuoden ajan.

Pitkän historiansa lisäksi Materan kaupungista tekee erityisen huokoiseen kallioon kaivetut asunnot (sassi), joissa asuttiin varsin alkeellisissa oloissa vielä 1940-luvulla. Ilman juoksevaa vettä. Aasien ja possujen kanssa. Kaupungin asukasmäärä oli kasvanut kestämättömäksi ja kolera ja muut taudit rehottivat huonossa oloissa elävien ihmisten keskuudessa. 1950-luvulla Italian hallitus evakuoikin suurimman osan luola-asunnoissa asuvista ihmisistä siirrettäväksi moderneihin asuntoihin kaupungin uuteen osaan, tai määräsi asunnot korjattavaksi. Kuitenkin vielä 1980-luvulla alue oli pahasti slummiutunut, kunnes vuonna 1991 alue nimettiin Unescon maailmaperintökohteeksi. Sittemmin luola-asuntoja on kunnostettu ja osassa niistä toimii nykyään upeita hotelleja ja kivoja ravintoloita. 

Erittäin mielenkiintoisen historian lisäksi (lue lisää Materan historiasta esim. täältä) kaupunki on myös äärimmäisen kaunis ja taianomainen etenkin iltavalaistuksessa. Ehdottoman suositeltava kohde pariksi päiväksi Etelä-Italiassa liikkuville. Ja suuria turistilaumoja ei tarvitse täällä pelätä, vaikka kaupunki epäilemättä nousussa onkin turistien keskuudessa.

Saavuimme Materaan iltapäivästä. Hotellimme sijaitsi sassi-alueella, joten sinne ei ollut autolla asiaa. Jätimmekin automme hotellin suosittelemaan maksulliseen parkkitaloon, josta ystävällinen mies kävi heittämässä meidät mahdollisimman lähelle hotellia ja raahasi vielä matkalaukkuni hotellille saakka. (Kaukana se ei silti ollut, koska lähtiessä kävelimme sinne itse ja raahasimme tietysti ne laukut myös.) 

Saapuminen itse sassi-alueelle oli jo aikamoinen elämys. Sellaista näkyä en ollut eläissäni kohdannut. Kaupungissa on kuvattu Mel Gibsonin Passion of the Christ -elokuva, ja fiilis oli juuri sellainen kun olisi hypännyt ajassa pari tuhatta vuotta taaksepäin.

Hotellimme L'Hotel in Pietra oli rakennettu vanhaan luolassa sijaitsevaan kirkkoon, joten vastaanottoaula oli sen mukaisesti aika vaikuttava. Hotellin vastaanottovirkailija kertoi heti alkuun, että olemme varanneet heidän pienimmän huoneensa, mutta heillä olisi myös sviitti vapaana, jonka saisimme halutessamme alennettuun hintaan. Kävimme ensin katsomassa sviittiä, joka oli kerrassaan upea. Halusin kuitenkin nähdä myös meille varatun huoneen, ja sen jälkeen päätös oli aika helppo - lattiatilaa oli niin vähän ettei kaksi matkalaukkua olisi mahtunut mihinkään, ja sänky sijaitsi toisessa kerroksessa niin matalassa tilassa, että olisin luultavasti saanut siellä yöllä paniikkikohtauksen.

Sviitissä oli olohuone ja ylemmässä kerroksessa tilava makuuhuone, sekä pieni parvekkeenomainen matala tila, jossa oli pöytä, tuoli sekä ikkuna. Alakerrassa oli lisäksi upea kylpyhuone ammeineen, jossa vietimmekin leppoisia hetkiä siesta-aikoina... Huoneen vaihto oli hyvä päätös.

Selvittyämme hotellilta lähdimme köpöttelemään pitkin vanhaa kaupunkia ja nautiskelemaan aperitiivia ennen illallista. Havaitsin jo Amalfin rannikolla, että kaikki tuntuvat juovan aperitiivinä jotain herkullisen näköistä oranssia drinkkiä, mutta en osannut päätellä drinkkilistalta, että mikä se voisi olla (en tietenkään voinut kysyä tarjoilijalta). Sain Facebookin kautta serkulta vinkin, ja niinpä litkinkin loppumatkan aperitiivina Aperol Spriziä. Tulipa yksi Aperol-pullo raahattua kotiinkin Rooman lentokentältä.

Materassa ruoka oli selvästi rannikkoa lihapainotteisempaa, ymmärrettävästi, ja erilaiset ragut ja makkarat olivatkin hyvin edustettuina menussa. Materalaiset tuntuivat myös olevan erittäin ylpeitä leivästään, mikä olikin varsin herkullista. Ensimmäisen illan ruoista itselleni jäi mieleen pistaasilla ja tuorejuustolla maustettu herkkutattipasta, josta voisi tehdä joskus kotonakin oman version. T söi pääruoaksi villisikaraguta ja minä herkullista joskin vähän tylsähköä naudan filettä rucolan ja parmesanin kera. 

Seuraavana aamuna lähdimme taas kiertelemään vanhaa kaupunkia ja vierailimme muutamassa tyypillisessä 1940-luvun luola-asunnossa sekä veden ja lumen talteenottojärjestelmistä kertovissa museoissa. 

Lounaaksi söimme reissun parhaat antipastit, caprese-salaatin ja pasta arrabiatat. Yksinkertaista, mutta järkkyhyvää. Illallisen söimme viehättävässä terassipitseriassa, joka oli täynnä italialaisperheitä. Meidän ruoissa ei ollut mitään mainitsemisen arvoista, ihan ok settiä, mutta tässä ravintolassa olisikin pitänyt tilata pitsaa eikä mitään muuta. Pitsat näyttivät jumalaisilta ja ei siellä meidän lisäksi tainnut kovin moni mitään muuta syödäkään.

Illallisen jälkeen pyörähdimme vielä kaupungin uudemmalla puolella, jossa oli menossa jonkin näköinen kesäteatteriesitys. Ilmeisen laadukas sellainen, koska koko kaupunki nuorisosta vanhuksiin tuntui olevan sitä katsomassa. Sen sijaan me suunnistimme kaupungin pienpanimobaariin maistelemaan muutamaa italialaisolutta, joista kerron tarkemmin omassa pienpanimopostauksessa jahka saan sellaisen aikaiseksi.

Autolla Italiassa: Praiano - Padula - Viggiano - Castelmezzano - Matera

Italian matka jatkuu! Praiano hyvästeltiin heti aamutuimaan ja auton nokka asetettiin Campanian maakunnasta kohti Basilicataa, joka on Italian maakunnista turisteille kenties se tuntemattomin. Päämääränä oli Basilicatan tähtikohde, Matera, josta lisää myöhemmin. Tässä postauksessa muutama kuva pienistä paikoista matkan varrella.

Ajoimme Praianosta rantatietä Salernoon saakka, josta jatkoimme moottoritietä. Rantatie oli edelleen yhtä upea eikä ruuhkiinkaan aamusella törmätty. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Padula, joka on suht suuri kukkulalle rakennettu kaupunki. Tälläisiä vuoren/kukkulan rinteelle rakennettuja kyliä/kaupunkeja tuli näillä huudeilla vastaan pilvin pimein. Kaupungin nähtävyytenä oli yksi Etelä-Euroopan suurimmista luostareista, jossa mekin kävimme nauttimassa espressot.

Kaupungin laitamilla oli useita maatilamatkailun kylttejä, joten niistä innostuneina päätin että söisimme lounasta jossakin näistä. Valitsimme houkuttelevimman kyltin ja lähdimme seuraamaan sitä saapuen lopulta erittäin viehättävälle maatilalle, jossa näytti olevan lupaava terassi lounastusta varten. Talolla meitä tuli vastaanottamaan varsin iäkäs mummo, joka selitti kovasti suu vaahdoten jotain Italiaksi. Siinä vaiheessa kun hän sanoi Ciao! ja vilkutti, ymmärsimme ettei lounasta taida nyt olla saatavilla. Itse olisin halunnut kokeilla jotain muuta paikkaa, mutta T sai tässä vaiheessa tarpeekseen maatilamatkailusta. 

Jatkoimme matkaa maalaispainotteisissa maisemissa kohti Viggianoa, jossa meidän oli tarkoitus syödä lounasta. Viggiano on pieni sievä kukkulan laella sijaitseva kaupunki, josta on kotoisin moni  kuuluisa harpuntekijä ja soittaja (says Lonelyplanet). Nätti kylähän se olikin, joskin täysin tyhjä. Opimme myöhemmin, että näillä syrjäseuduilla siesta-aika alkaa jo yhdeltä (isommissa kaupungeissa lounasaika alkoi yhdeltä). Löysimme sieltä kuitenkin lopulta yhden avoinna olevan kahvilla, jossa siemaisimme oluet ja varsin herkulliset lihapiirakat.

Lihiksen jälkeen matka jatkui kohti Dolomiittien keskellä sijaitsevaa Castelmezzanoa. Saimme ajella pikkuruisilla teillä ihan yksin. Onneksi koska välillä tiet olivat niin pieniä ettei kahta autoa olisi mahtunut vierekkäin. Välillä äkkijarrutuksia aiheuttivat vain vuohet ja paimenkoirat... Ihastelimme maisemia, etenkin noin kaksi metriä korkeita tillipuskia, mutta samalla hieman pelotti, että jos auto sakkaa niin kuka meidät löytää ja milloin...

Castelmezzanon pikkuriikkinen kylä on rakennettu ylös vuoren rinteille, ja opaskirjan mukaan se on aika satumaisen näköinen etenkin pilvisellä säällä. Postikorttien mukaan kaupunki näyttää upealta myös iltaisin ja etenkin talvella lumisateen jälkeen. Hieno se oli kyllä nytkin. Ja lähes autio. Löysimme yhden ravintolan, jossa oli käynnissä sellainen perheriita ettemme uskaltaneet mennä sisään. Vastaan tuli kuitenkin myös joku pieni pizzakioski, josta saimme myyjän pienen pojan tulkkausavustuksella ostettua itsellemme pitsat. Tai ei se kyllä pitsaa ollut, jotain piirakkaa. Ihan hyvää kuitenkin. 

Castelmezzanosta olisi päässyt rotkon yli naapurikylään Pietrapertosaan köysirataa pitkin. 

Castelmezzanosta matka jatkui Materaan, jonne saavuimme neljän pintaan. Matkalla ihastelimme kotkia, joita liihotteli moottoritien yllä useampaan otteeseen.