Italian matka jatkuu! Praiano hyvästeltiin heti aamutuimaan ja auton nokka asetettiin Campanian maakunnasta kohti Basilicataa, joka on Italian maakunnista turisteille kenties se tuntemattomin. Päämääränä oli Basilicatan tähtikohde, Matera, josta lisää myöhemmin. Tässä postauksessa muutama kuva pienistä paikoista matkan varrella.
Ajoimme Praianosta rantatietä Salernoon saakka, josta jatkoimme moottoritietä. Rantatie oli edelleen yhtä upea eikä ruuhkiinkaan aamusella törmätty. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Padula, joka on suht suuri kukkulalle rakennettu kaupunki. Tälläisiä vuoren/kukkulan rinteelle rakennettuja kyliä/kaupunkeja tuli näillä huudeilla vastaan pilvin pimein. Kaupungin nähtävyytenä oli yksi Etelä-Euroopan suurimmista luostareista, jossa mekin kävimme nauttimassa espressot.
Kaupungin laitamilla oli useita maatilamatkailun kylttejä, joten niistä innostuneina päätin että söisimme lounasta jossakin näistä. Valitsimme houkuttelevimman kyltin ja lähdimme seuraamaan sitä saapuen lopulta erittäin viehättävälle maatilalle, jossa näytti olevan lupaava terassi lounastusta varten. Talolla meitä tuli vastaanottamaan varsin iäkäs mummo, joka selitti kovasti suu vaahdoten jotain Italiaksi. Siinä vaiheessa kun hän sanoi Ciao! ja vilkutti, ymmärsimme ettei lounasta taida nyt olla saatavilla. Itse olisin halunnut kokeilla jotain muuta paikkaa, mutta T sai tässä vaiheessa tarpeekseen maatilamatkailusta.
Jatkoimme matkaa maalaispainotteisissa maisemissa kohti Viggianoa, jossa meidän oli tarkoitus syödä lounasta. Viggiano on pieni sievä kukkulan laella sijaitseva kaupunki, josta on kotoisin moni kuuluisa harpuntekijä ja soittaja (says Lonelyplanet). Nätti kylähän se olikin, joskin täysin tyhjä. Opimme myöhemmin, että näillä syrjäseuduilla siesta-aika alkaa jo yhdeltä (isommissa kaupungeissa lounasaika alkoi yhdeltä). Löysimme sieltä kuitenkin lopulta yhden avoinna olevan kahvilla, jossa siemaisimme oluet ja varsin herkulliset lihapiirakat.
Lihiksen jälkeen matka jatkui kohti Dolomiittien keskellä sijaitsevaa Castelmezzanoa. Saimme ajella pikkuruisilla teillä ihan yksin. Onneksi koska välillä tiet olivat niin pieniä ettei kahta autoa olisi mahtunut vierekkäin. Välillä äkkijarrutuksia aiheuttivat vain vuohet ja paimenkoirat... Ihastelimme maisemia, etenkin noin kaksi metriä korkeita tillipuskia, mutta samalla hieman pelotti, että jos auto sakkaa niin kuka meidät löytää ja milloin...
Castelmezzanon pikkuriikkinen kylä on rakennettu ylös vuoren rinteille, ja opaskirjan mukaan se on aika satumaisen näköinen etenkin pilvisellä säällä. Postikorttien mukaan kaupunki näyttää upealta myös iltaisin ja etenkin talvella lumisateen jälkeen. Hieno se oli kyllä nytkin. Ja lähes autio. Löysimme yhden ravintolan, jossa oli käynnissä sellainen perheriita ettemme uskaltaneet mennä sisään. Vastaan tuli kuitenkin myös joku pieni pizzakioski, josta saimme myyjän pienen pojan tulkkausavustuksella ostettua itsellemme pitsat. Tai ei se kyllä pitsaa ollut, jotain piirakkaa. Ihan hyvää kuitenkin.
 |
| Castelmezzanosta olisi päässyt rotkon yli naapurikylään Pietrapertosaan köysirataa pitkin. |
Castelmezzanosta matka jatkui Materaan, jonne saavuimme neljän pintaan. Matkalla ihastelimme kotkia, joita liihotteli moottoritien yllä useampaan otteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti