perjantai 30. elokuuta 2013

Omenarahkapiiras

Koko männäviikon haaveilin kotoiluviikonlopusta. Siivoilen (silitän!), lueskelen, nukun, halin koiruutta, kokkaan ja kirjoittelen blogia. Ihanaa ja rentoa. Sitten tuli perjantai-iltapäivä ja alkoi hirvittävä kutina päästä Helsingin yöhön viilettämään, koska sinne tuntui olevan menossa taas ihan kaikki kaverit.

No, pidin kuitenkin pääni ja jäin kotiin. Huomenna ei harmita. Ei ole pää kipeä. Leivoin kuitenkin lohdutukseksi itselleni omenarahkapiirakan! Ja kuuntelin rokkia! Nyt sauna päälle ja sitten iltapalaksi pala piirakkaa ja lasillinen (pullollinen) punaviiniä. Huomenna olen ehtoisa emäntä ja leivon ensimmäistä kertaa elämässäni näkkäriä! Uuuu! Viikonloput on ihanuutta!

Nautinnollista perjantaita kaikille, vietittepä sen sitten sohvannurkassa tai kaupungin sykkeessä!


Omenarahkapiiras (Ohje kopsittu täältä.)

Pohja
  • 100 g voita
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 muna
  • 2,5 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte
  •  250 g kerma/maitorahkaa (löysin kaupasta 10% kermarahkaa, enpä ole ennen nähnyt)
  • 0,5 dl kuohukermaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 tl vaniljasokeria
  • n. 4-6 omenaa
  • kanelia
  • tomusokeria
Vaahdota muna, sokeri ja voi keskenään ja lisää sitten leivinjauhe- ja vehnäjauhoseos. Levitä voideltuun piirakkavuokaan (ripottelin piirakkavuoan reunoille fariinisokeria, mutta ei se siihen sulanut) Sekoita rahka, sokerit, kerma, muna ja levitä rahkatäyte piirakkapohjan päälle. Kuori ja viipaloi omenat, levitä piirakkapohjan päälle ja lisää päälle kanelia. Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia. Viimeistele piiras tomusokerilla jos se ei ole muuten edustuskuntoinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...