Autolla Italiassa: Rooma - Caserta

Palasimme sunnuntaina kahden viikon Italian autoilumatkalta. Lensimme Roomaan, josta jatkoimme autolla kohti Etelä-Italiaa. Matkan pääkohteina olivat Amalfin rannikon Praiano, jossa vietimme neljä yötä, Basilicatan tähtikohde Matera, jossa viihdyimme kahden yön verran sekä Italian kengän kannassa sijaitseva Puglia, jossa yövyimme kahdessa kohteessa (Ostuni ja Peschisi) yhteensä kuusi yötä. Meno- ja paluumatkojen ns. siirtymäyöt, jotka tehtiin pitkien ajomatkojen välttämiseksi lentopäivinä, vietimme mennessä Casertassa ja palatessa Sulmonassa. Yöpymispaikkojen lisäksi siirtymäreilteillä tuli tietysti vastaan monenmoista pikkukylää, joissa piipahdimme.

Matka oli kokonaisuutena oikein onnistunut. Kaikki hotellit olivat hyviä ja kohteet sellaisia, jotka voisin valita toistekin. Ruoka oli hyvää kaikkialla. Jos tekisin saman reissun uudestaan, kiertäisin tosin reitin toisinpäin. Näin ns. turhat siirtymäyöt, (jotka ovat suht. raskaita kun yövytään vaan yksi yö kohteessa) voisi jättää väliin ja olla kaksi lisäyötä varsinaisissa kohteissa. Amalfin rannikon maisemat ovat myös sen verran huikeita, että niiden jälkeen muut varsin hienotkin maisemat saattavat tuntua jopa arkisilta.  

Kuvia ja muita muistiin kirjattavia asioita kertyi matkalta sen verran paljon, että päätin kirjoittaa reissusta useamman postauksen. Ensimmäisenä tietysti ensimmäinen kohde Caserta, joka sijaitsee Napolin kupeessa n. 200km Roomasta etelään.  

Lentomme oli perillä Roomassa puoli neljältä sunnuntaina. Auton vuokraus Rooman lentokentältä oli tuttua parin vuoden takaisen Toscanan reissun vuoksi. Tuolloin jouduimme odottelemaan autoa tolkuttoman kauan pitkien jonojen vuoksi, mutta ilmeisesti nouto sunnuntaina iltapäivällä on huomattavasti lauantain aamupäivää parempi idea. Auton nouto sujui kivuttomasti varttitunnissa. Auto vuokrattiin Maggiorelta (välittäjänä EuropeCar), ja menopeliksi saimme uudenkarhean Skodan. Toivoimme Fiatia, mutta kyllä tämäkin hyvin pelitti.

Siihen se sunnuntain sujuvuus sitten loppuikin. Meillä oli omasta mielestämme niin hyvin aikaa, että päätimme ajaa rantareittiä. Virhe. Iso virhe. Fiumicinon kulmille nimittäin sattui normaalin sunnuntain rantaruuhkan lisäksi hävittäjänäytös, jonka vuoksi jumiuduimme ruuhkiin noin tunniksi ennen kuin pääsimme kymmentä kilometriä pitemmälle itse lentokentästä...

Tästä huolimatta päätimme uhkarohkeasti silti jatkaa rantareittiä. Virhe. Lazion rantareiteillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä nähtävää, ellei satu nauttimaan isoista karavaanarialueista... Lisäksi päivän kääntyessä iltaan kaikki italialaiset lähtivät rannalta ja tiet tukkiutuivat pahasti etenkin kaupunkien kohdilla. Tästä opimme, ettei rantateille mennä viikonloppuisin. Eikä menty. Eikä sen koommin nähty ruuhkia, ei edes Amalfin rantateillä. Eli muistakaa, ei rantateille viikonloppuisin!

Casertaan saavuimme oletetun ilta kahdeksan sijaan puoli yhdeltätoista. Hirveän väsyneenä ja nälkäisenä. Hotellimme sijaitsi vähän hiljaisemmilla huudeilla ja matkakassat lompakossa ei huvittanut hirveästi hiippailla kovin kauas hotellista pimeillä kaduilla. Hotellista vinkattiin jotain hyvää lähellä olevaa ravintolaa, jota emme kuitenkaan onnistuneet löytämään. Sen sijaan löysimme pikaruokatyyppisen pitsamestan ihan hotellin vierestä. Pitsa oli ihan hyvää ja lasillinen kylmää valkkaria maistui jumalaiselta, mutta pikaruokapitsa ei ollut ihan sitä mitä reissun ensimmäiseltä illalta oli odotettu.

Hotellimme Villa Maria Cristina oli upea vanha huvila lähellä keskustaa. Huvila oli piilotettu muiden keskustan talojen sisäpihalle, eikä ympäristöstä olisi äkkiseltään uskonut, että siellä voi edes sijaita tällaista uima-altaalla varustettua keidasta. Aamiainen oli tyypillinen, makeisiin kakkuihin painottuva italialaishotellin aamiainen. Uima-allas näytti jo aamulla varsin houkuttelevalta, mutta matkaa oli jatkettava.

 

Casertastakin olisi löytynyt nähtävää, mm. Unescon maailmanperintökohteeksi valittu hillittömän kokoinen palatsi, mutta sen sijaan me suuntasimme aamukahvitoiveissa kymmenen kilometrin päässä kukkulan laella sijaitsevaan Casertan vanhaan kaupunkiin, Casertavecciaan.

Kaupungista oli hienot näkymät Napoliin ja siellä oli joitain varsin kivan näköisiä ravintoloita, mutta aamukahvit jäivät haaveeksi. Kaupunki oli aamusella vielä aivan unenpöpperössä, eikä siellä ollut ketään eikä mitään. Paitsi muutama söötti koiruus. Ja yksi kissa. Ja yksi puusta pudonnut viikuna. Niinpä matkamme jatkui kohti Amalfin rannikkoa.

Herkuttelijoiden häät

Vietimme eilen ikimuistoiset häät, joissa ohjelman pääroolia esittivät hyvä ruoka, viini ja rento yhdessä olo. Pyörähdimme ensin maistraatissa, jonka jälkeen joimme kuohuviiniä ja napsimme valokuvia Ruttopuistossa. Kun kuohuviinit oli lipitetty, söimme pitkän kaavan mukaisen päivällisen Ravintola Tornin näköalakabinetissa. Myöhäisillan rokkasimme O'Malleysin yksityisloungessa.

Kuva lainattu Tornin nettisivuilta.

Majoituimme hotelli Torniin jo torstaina, ja saimme näin viettää oikein mukavan kaupunkipäivän sulhasen kanssa kahdestaan ennen häitä. Illallista söimme Rivolissa, jonka hienostunut tunnelma asetti meidät mukavasti juhlamoodiin. Rauhassa nautittu aamiainen, joka oli mielestäni piirun verran tyypillistä laadukkampi, oli myös aika upea tapa aloittaa itse hääpäivä. 

Aamiaisen jälkeen oli myös helppo hilpaista hotellista tien toisella puolella sijaitsevalle kampaajalle. Salon Titti Haapalasta sai kaikki tarvittavat kosmetologin ja kampaajan palvelut kynsiä myöten, mikä teki morsiammen kaunistautumisoperaatiosta miellyttävän helppoa. Kukat tilasin Iso-Robertinkadulla sijaitsevasta Livingroomista, josta sulhanen kävi poimimassa kukat aamusella.

Maistraatin jälkeen joimme onnittelumaljat Ruttopuistossa. Sään kanssa kävi ihan mieletön tuuri ottaen huomioon sen, kuinka heikko kesä on tähän saakka ollut. Aurinko lämmitti mukavasti, muttei ollut liian kuuma. Nautimme auringonpaisteen ja kuohuviinin lisäksi puistossa mansikoita, vaahtokarkkeja ja perunalastuja.

 

Torni menu

Keittiömestarin tervehdys

Yrttimarinoitua vasikkaa ja kurpitsa-kesäsipulivinegretteä

Maa-artisokkakeitto

Karitsanpaistia ja sitruunakastiketta tai päivän kalaa

Pala juustoa

Basilikakakkua ja mustikkasorbettia

Päivällinen sisälsi viisi ruokalajia ja kokin tervehdyksen, joka oli ihanan maukasta savusärkeä. Alkupaloina tarjottiin ensin erinomaisen maukasta yrttimarinoitua vasikkaa ja ihanan kermaista maa-artisokkakeittoa. Alkupalojen jälkeen pidettiin puolen tunnin tauko, jonka aikana juhlaväki kävi nauttimassa maisemista Tornin Ateljee-baarissa. 

Pääruokana oli todella hyvää karitsanpaistia herkullisella valkoviinipohjaisella sitruunakastikkeella. Osa valitsi pääruoaksi kalaa, joka sekin sai kovasti kiitosta. Pääruoan jälkeen nautittiin pala Appenzeller-juustoa pähkinäleivän ja raparperihillokkeen kera, ja itketimme ja nauratimme toisiamme tunteikkailla puheilla. Jälkiruokana oli mukavan kevyttä, mutta ihanan makuista basilikakakkua ja mustikkasorbettia, jonka kanssa tarjottiin kahvi ja avec. Jälkiruoan jälkeen katsottiin vielä hieman valokuvia yhteisen taipaleemme varrelta ja kajautettiin ilmoille yhteislauluna spontaanisti Suvivirsi.

Päivällinen oli kaikenkaikkiaan erinomaisen hyvä ja yllätti minut erittäin positiivisesti. En ollut käynyt Tornissa aiemmin syömässä ja jostain syystä en ollut odottanut aivan näin hienostunutta ruokaa. Kauniista ulkomuodosta huolimatta ruokaa oli myös riittävästi ja viimeisten lihapalojen kohdalla morsiuspuku alkoi jo tuntua melko tiukalta. Ruoan määrästä kertonee jotain se, että yhden vieraan mekko kirjaimellisesti ratkesi liitoksistaan jälkiruoan jälkeen. Onneksi hotellihuone oli lähellä ja rouvalle saatiin tilalle varamekko nopeasti.

Illallinen kesti reilu viisi tuntia, joten mitään sen kummempaa lisäohjelmaa ei päivään kaivattukaan. Olin toivonut että ruoat tulisivat leppoisaan tahtiin, jotta ehdittäisiin jutella toistemme kanssa, ja näin myös tehtiin. Hotellin, ravintolan ja pubin henkilökunta olivat kaikki äärimmäisen ammattitaitoisia, avuliaita, rentoja ja mukavia heti siitä hetkestä saakka kun aloin tiedustella hääjuhlan viettämistä Tornissa, aina ihan loppuun saakka, kun tarkistimme henkilökunnan kanssa tunti ennen baarin sulkemisaikaa, että onko alakerran loungen minimitilaussumma saatu illan aikana kasaan. Minimisummasta puuttui vielä joitakin kymppejä, mutta henkilökunta totesi, että koska hääseurueemme on käynyt päivälläkin nauttimassa juomia pubin puolella, ei minimisumman täyttyminen ole ihan niin justiinsa. :}

Kuva lainattu Tornin nettisivuilta.

Kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Ihan täydellisesti. Ja niin helposti. Ei tarvinnut muuta kuin mennä ja nauttia. Juhlapaikan koristelut kukkineen ja menukortit plaseerauksineen kuuluivat hintaan, joten tämä on kyllä todella erinomainen vaihtoehto niille jotka haluavat päästä helpolla. Tokihan tilaa olisi halutessaan saanut itsekin koristella, mutta meidän mielestämme kahteen suuntaan auennut kaupunkimaisema riitti kyllä koristeeksi paremmin kuin hyvin. 

Suosittelemme Tornin palveluja erittäin lämpimästi kaikille herkuttelusta nauttiville hääpareille!

G&C testaa: Chef Santeri & Pallogrillauksen lyhyt oppimäärä

Kirjakustantaja Docendo lähetti meille muutama viikko sitten mieluisan pyynnön arvioida tuore pallogrillaukseen keskittyvä keittokirja "Chef Santeri & Pallogrillauksen lyhyt oppimäärä". 

Kirjan kokkauspuolen on hoitanut "gastronomian sekatyömieheksi itseään tituleeraava tamperelainen kokki, illallis- palveluyrittäjä ja ruokakirjalilija" Santeri Vuosara, mutta reseptiikka on tässä kirjassa vain puoliruokaa. Pallogrillauksen opetuspuoli on kirjassa toteutettu humoristisilla sarjakuvilla, jotka on taiteillut sarjakuvapiirtäjä, kuvittaja ja muusikko Ville Pirinen. Sarjakuvien lisäksi keittokirja sisältää tietysti myös ruokakuvia, jotka on ottanut valokuvaaja Anna-Liisa Nikus.

Kirja sisältää runsaasti suhteellisen simppeleitä, mutta kuitenkin varsin houkuttelevia grilliruokaohjeita. Tästä osoituksena se, että kun pyysin T:n valitsemaan sieltä jotain kokattavaa, oli hänen listalleen ilmestynyt noin viidentoista ruokalajin menu... Ihan kaikkea näistä emme ensimmäisellä kerralla tehneet, mutta illalliselle päätyi mm. cheddarilla täytetyttyjä jalapenoja, viininlehteen käärittyä fetaa, pikanttia paprika-gazpachoa, grillattua tomaatti-fenkolisalaattia ja oluessa haudutettua ja grillissä viimeistelyä kassleria ja tyrnisinappia. 

 

Vaikka grillaaminen on suhteellisen tekninen ruoanlaittolaji, ei ruokaohjeita voi koskaan antaa kovin tarkasti. Ohjeen antaja ei voi tietää kuinka kuuma ohjeen käyttäjän grilli on, joten esim. lihan paistoaikoja on turha antaa. Kirjassa onkin ymmärretty grillauksen syvin olemus, eli rentous, varsin onnistuneesti. Ei se ole niin justiinsa, kunhan on hyvä fiilis! Tätä viestiä vien mieluusti eteenpäin itsekin tässä blogissa. Ohjeissa ei myöskään turhia hienostella ja hifistellä, vaan tarjoataan ideoita siihen mitä kaikkea grillillä voi ylipäätään tehdä. Simppelisi hyvää - pienellä twistillä kuitenkin. 

Tykkäsin kirjasta, joskin viimeistely olisi kaivannut vielä pientä viilausta. Esim. ensimmäisenä ohjeena olleista cheddar-jalapenoista puuttui raaka-aineluettelosta pekoni ja reseptien valmistusohjeissa fonttina käytetty Times New Roman (tai vastaava) soti aika pahasti kirjan rennon luonteen kanssa. 

Kirja sopisi hyvin esimerkiksi tuparilahjaksi nuorelle parille tai ylipäätään kenelle tahansa, joka on hankkinut juuri elämänsä ensimmäisen pallogrillin.

Kirja on saatu ilmaiseksi arvostelukappaleena kustantantajalta.

Omenaiset BBQ-ribsit & Weberin Smokey Mountain Cooker

Tähän päivään asti meidän mökillä on pärjätty savustuspuuhissa varsin hyvin serkulta perityllä yhden kalan kokoisella savustuslaatikolla, mutta boksi alkoi hajoilla liitoksistaan sen verran pahasti viime reissulla, että pyysin kotimme grillimestaria hankkimaan uuden. Lopputuloksena meille ilmestyi pihalle avaruussukkulan näköinen ja hervottoman kokoinen kapistus, jossa voi kuulema "grillata vaikka 10 kokonaista kanaa kerralla!". Jep. Yhtään ei lähtenyt taas mopo käsistä...

Kyseessä on siis tietysti Weberin Smokey Mountain Cooker, eli vapaasti suomennettuna BBQ-sukkula, jonka tarpeellisuudesta tulin kuitenkin nopeasti hyvin vakuuttuneeksi syötyäni äsken ehkä kaikkien aikojen mureimpia ja maukkaimpia ribsejä. Ja ai että miten helppoa se oli! Ribsit pömpeliin aamupäivällä ja sitten vaan odotellaan iltaan ja ruoka on valmis. Tadaa! 

En ole ollut kovin suuri savustetun lihan ystävä, mutta tällä härvelillä savusta tulee lempeä ja mieto - no se sellainen mitä amerikkalaisissa BBQ-ribseissä kuuluukin olla. Tiedättehän? Ei siis sitä ikävää kitkeryyttä mitä yleensä saa aikaan kun käryyttää savustuslaatikkoa aivan liian suurella lämmöllä... En malta odottaa että pääsen tekemään tällä härvelillä nyhtöpossua ja nyhtökanaa ja ja ja .... ja niin sitä savukalaakin myös!

Mikään ei tietysti voita tulella grillattua entrecotea ja muita nopeasti grillattavia kesäherkkuja, mutta tämä amerikkalainen hitaasti valmistuva BBQ -tyyppinen settikin toimii kyllä äärimmäisen hyvin - etenkin tällaisena sateisena viikonloppuna.  

Omenaiset BBQ-ribsit

• 500g possun ribsejä per syöjä
• mausteseos: valkosipulia, chiliä, suolaa, mustapippuria, chilijauhetta, paprikajauhetta, fariinisokeria ja omenamehua

Valmista mausteseos. Hienonna valkosipuli ja chili ja sekoita joukkoon mausteet. Lisää omenamehua niin että seos on juoksevaa. Hiero mausteseos ribsien päälle ja jätä maustumaan kunnes grilli on valmis.

Lämmitä savustin ohjeiden mukaan (121 astetta on manuaalin mukaan optimaalinen lämpötila savustukselle) ja laita ribsit sisään. Me täytimme vesiastian puoliksi vedellä ja puoliksi omenamehulla ja käytimme savustukseen omenapuuta.

Anna ribsien tekeytyä savustimessa kuutisen tuntia. Voit valella niitä välillä omenamehulla ja kääriä ne parin viimeisen tunnin ajaksi folioon - jos haluat. Yritä kuitenkin välttää turhaa kannen aukomista, koska lämpötila tippuu sen seurauksena aika nopeasti. Me ei tehty kumpaakaan kertaakaan vaan pidettiin kansi visusti kiinni, ja hyviä tuli!

Jos sinulla ei (vielä) ole Weberin BBQ-sukkulaa, niin grillaa ribsejä epäsuorassa miehdohkossa lämmössä niin pitkään kuin jaksat. Me ei yleensä olla jaksettu grillailla kuin reilu tunti.. Hyvihän ne ribsit sitenkin ovat, mutta eivät kyllä ollenkaan paini samassa sarjassa näiden ribsien kanssa.

Jos jaksat tehdä vielä tulet normigrilliinkin niin voit vielä lopuksi valella ribsit omppumehulla ja karamellisoida ribsit nopeasti grillissä. Tarjoile ribsien kanssa raikasta salaattia, esimerkiksi öljyllä, omppuviinietikalla, suolalla, pippurilla ja hunajalla maustettua kaali-porkkanaraastetta.

Vuoden Sima 2014

Virallinen simaraati on jälleen kokoontunut ja valinnut vuoden 2014 parhaan siman. Tänä vuonna voiton vei herkullinen vadelmasima, jolle hävisi täpärästi oma Kaffir-limetillä ja sitruunaruoholla maustettu Thai-simani. Pronssille ylsi seljankukalla maustettu Svea-sima, neljännen sijan nappasi kirpsakka Omppusima ja viidennelle paikalle ylsi appelsiinisima Jaffa. 

Huikeassa kisassa nähtiin myös perinteisempi sima El Classico, Erittäin huono suomalainen marjasima - joka ei lupauksista huolimatta ollut huono laisinkaan. Kilpalilun italialaisedustaja yritti luikerrella kisaan mukaan Limonchellolla, ja vaikka se simaraadille maistuikin ei sillä kovin korkealle ylletty. Mukana nähtiin myös volttipitoinen, kiljua muistuttanut Karhusima ja kenties kaikkien aikojen erikoisin Vampyyrisima, joka oli valmistettu punajuuresta, porkkanasta ja valkosipulista.

Onnittelut voittajalle ja suuret kiitokset kaikille osallistujille - kivaa oli kuten aina! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivotan teille kaikille erinomaista Vappua!!!

Vadelmasima

• 400g pakastevadelmia
• 500g sokeria
• 4l kiehuvaa vettä
• 1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
• sokeria, rusinoita

Kaada jäiset vadelmat ja sokeri kiehuvaan veteen. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Säilytä marjasima jääkaapissa. Sima on valmista juotavaksi parin päivän kuluttua pullotuksesta, kun rusinat ovat nousseet pintaan.

KULTAA: VANHANPIIAN SIMA

"Ihana vadelmainen tuoksu!", "Aktiivinen, täyteläinen vadelmasima", "Kuohuva ja vadelmainen", "Hyvä väri, hyvää, vadelmainen", "Räjähtävä vaikutelma, sukkamainen tuoksu, karkkimainen maku", "Hyvä vadelman maku", "Tuoksuu vadelmalle, hyvä marjainen maku, hyvät hapot", "Kuohuu yli, vadelmasima", "Aikamoinen pläjäys, maku oikeasti hyvä", "Kuplivaa vadelmaa", "Hyvä, erilainen, maistuu vadelma", "Vadelmamehua, ei perinteinen", "Paras esittely - simat seinälle, hyvät kuplat, vadelma", "Vadelmaista, pieneen kulutukseen", "Oikein ihanan, marjainen, raikas"

HOPEAA: NAM MAKRUUD

"Ihana thaikkutuoksu, sitruunaruoho", "Erinomainen, persoonallinen ja kansainvälinen maku", "Vihertävä, kirkas, kuplat, mukava tasapaino, raikas", "Shampanjamainen, mutta aika makea mikä otti yhden pinnan", "Ihanan raikas, huippuhyvä", "Tuoksuu hyvälle", "Raikas, hivenen makea", "Lievästi partavesimäinen efekti", "Pehmeä, sopivan makea", "Pirteä, raikas tuoksu, maku", ""Kaunis väri, raikas", "Ei simamainen väri, mutta miellyttävä, juhlava maku, hyvä tuoksu", "Tuoksu hyvä, makea, sitruunaruoho maistuu, vaalea, kupliva", "Makea ja hapokas", "Pirtsakka, raikas uusi tuttavuus"

PRONSSIA: SVEA-SIMA

"Herkullinen maku, hapot puuttuu", "Raikas, kevyt", "Ei kuplia", "Päärynän maku, jännittävä", "Pitkä jälkimaku mutta ei säväytä", Kaunis väri, makea", "Sitrusmainen tuoksu", "Tosi kiva ylläri", "Kirpeä mutta makea", "Eka hörppäys oli hyvää", "Raikas erikoinen maku", "Ihanko lemonade", "Kirkas, hapoton", "Hapan, etäisesti simamainen", "Kirkas, makea, hiilihapoton"

PARAS ETIKETTI -kisan voittaja!