keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Joululaatikot

Imelletty perunalaatikko on meidän perheessä ihan ykkösjuttu. Viime vuonna tein sitä itse ensimmäistä kertaa ja se onnistui (lopulta) oikein hyvin. Tällä kertaa lähdin sitä sitten takki auki tekemään ja eihän se sitten onnistunutkaan. Blaah. Peruna ei imeltynyt ja kaikenlaisia muitakin virheitä tuli tehtyä. Kaupan laatikoksi se sitten Tapaninpäivänä meni...  

Lanttulaatikkokin oli aika "rouheeta", kun tein laatikot melko kiukulla jouluaattoaamuna. Porkkanalaatikon sijaan tekemäni bataattilaatikko sen sijaan onnistui mainiosti ja tulee varmasti vierailemaan joulupöydässämme ensi vuonnakin. 

Imelletyn perunalaatikon ohje on kotoisin täältä, lanttulaatikon ohje muistaakseni vuoden takaisesta Glorian ruoka ja viini -lehdestä (joulunumerosta) ja bataattilaatikko Maku-lehdestä.


Imelletty perunalaatikko, 10 annosta
  • 2 kg jauhoista perunaa (esim. Pito, punaiseksi koodattu laji)
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 8 dl täysmaitoa
  • 50 g voita
  • 2 tl suolaa
Keitä perunat kypsiksi kuorineen suolattomassa vedessä. Kuori kypsät perunat kuumina.

Survo ne (tai soseuta hyvin varovasti vaikka sähkövatkaimella) ja lisää jäähtyneeseen soseeseen vehnäjauhot. Jos survos on kovin kuiva, lisää joukkoon jäähtynyttä keitinvettä.

Anna survoksen imeltyä lämpimässä paikassa kannen alla vähintään 3-5 tuntia, mieluummin vaikka koko yön. Pidä huolta siitä, että seoksen lämpötila on koko imeltymisen ajan yli 50 astetta mutta alle 75 astetta.

Kun seos on löystynyt ja maistuu imelältä, lisää sulatettu voi, maito ja suola. Seoksen sakeuden tulee olla löysän puuron ja tukevan vellin väliltä.

Kaada seos kahteen voideltuun 1,5 litran vuokaan. Kaada vuoat vain puolilleen, koska perunalaatikko kuohuu herkästi yli. Paista 150-175 asteessa 2-3 tuntia. Mikäli haluat pakastaa laatikon, tee se ennen kypsennystä ja paista vasta sulatuksen jälkeen.

Lanttulaatikko, 15 annosta (tein puolikkaan ja siitä tuli tuo pienempi vuoka täyteen)
  • 2 kg lanttuja
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl lanttujen keitinlientä
  • 4 munaa
  • 2 dl tummaa siirappia
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 tl inkivääriä
  • ½ tl raastettua muskottipähkinää
  • pinnalle: 25 g voita
Kuori lantut ja leikkaa ne kookkaiksi palasiksi. Pane lantut kattilaan ja lisää vettä sen verran että palat peittyvät. Keitä lantut kypsiksi, noin 45min. Valuta lantut: ota keitinvettä talteen pari desiä.

Soseuta lantut. Yhdistä korppujauhot, kerma ja keitinliemi ja anna niiden turvota puolisen tuntia. Lisää seos survoksen joukkoon. Vatkaa kananmunat, siirappi ja mausteet joukkoon.

Kaada seos 1 tai 2 voideltuun uunivuokaan. Kypsennä laatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunti.


Bataattilaatikko, 8 annosta  (tein koko annoksen ja siitä tuli tuo pienempi vuoka täyteen) 
  • 1 kg bataattia
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1/2 dl siirappia
  • 1 muna 
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl valkopippuria
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 1/4 tl inkivääriä 
Pinnalle
  • 2 rkl korppujauhoja
  • 2 rkl voita 
Kuori ja lohko bataatit. Keitä tai höyrytä palat kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi.

Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pintaan korppujauhoja ja painele kuvioita lusikalla. Vuole vuokaan vielä voinokareita. Kypsennä bataattilaatikkoa 150-asteisessa uunissa noin 2 tuntia.

4 kommenttia:

  1. meillä on monena vuonna mennyt imellytys enemmän tai vähemmän syvälle metsään ja peruna laatikkoa ei enää edes yritetä itse. Tilalla on bataattilåda. Se muuten toimii loistavasti Intialaisen ruoan lisukkeena joulun jälkeen (no, milloin tahansa).

    VastaaPoista
  2. Jep, toi bataattilaatikko oli kyllä sen verran hyvää, että voisi kyllä tehdä sitä muulloinkin kun jouluna.

    Meillä onnistui imelletys viime vuonna pitkän yrittämisen jälkeen, kun mitattiin perunan lämpötilaa ihan mittarin kanssa.... Aikamoista tiedettä se kyllä on. Ilmeisesti perunalaatukin on aika tärkeä, ja saattoi koitua tänä vuonna laatikon kohtaloksi. Tekisi kyllä mieli harjoitella sitäkin jo ennen ensi joulua.... hmmm...

    VastaaPoista
  3. Ei se nyt niin monimutkaistakaan ole. Vesi on oleellinen osa imeltämistä. Kun 80 asteisella vedellä notkistetun soseen jäähdyttää 75-77 asteiseksi, niin silloin siihen on turvallista lisätä jauho. Mitään muita raaka-aineita ei tässä vaiheessa lisätä. Sose laitetaan imeltymään 65 asteiseen uuniin muutamaksi tunniksi - tarvittaessa yön yli.

    VastaaPoista
  4. Imelletty perunalaatikko:

    2 kg perunoita, kaikki perunalajikkeet imeltyy, jauhoisia suositaan, osa suosii kiinteitä
    4 rkl vehnäjauhoja
    8 dl täysmaitoa, määrä vaihtelee lajikkeen mukaan
    50 g voita
    1-2 tl suolaa

    Kuori perunat.
    Keitä perunat kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.

    Survo perunat (tai soseuta hyvin varovasti vaikka sähkövatkaimella) suoraan vähään keittoveteen. Jos survos on kovin kuiva, lisää joukkoon kumaa vettä.

    Jäähdytä survos 74-76 asteiseksi.
    Lisää jauho 74-76 asteiseksi jäähtyneeseen soseeseen.

    Laita survos imeltymään 70-75 asteiseen uuniin. Varmista lämpötila erillisellä uuninlämpömittarilla. Anna survoksen imeltyä 70-75 asteisessa uunissa 2-4 tuntia. Pitempi imeltymisaika saattaa huonontaa imeltymistulosta. Imeltyminen on tehokkainta, kun soseen lämpötila on noin 65-70 astetta.

    Lisää imeltyneeseen soseesee sulatettu tai ohuina viipaleina voi. Lisää maito ja suola. Seoksen sakeuden tulee olla löysän puuron ja tukevan vellin väliltä.

    Laita sose voideltuun uunivuokaan. Kaada vuoat vain runsas puolilleen, koska perunalaatikko kuohuu herkästi yli. Paista 150-175 asteessa 2-3 tuntia.
    Paistamisen voi aloittaa kuumassa 180-200 asteisessa uunissa ja kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötila alennetaan 140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...