tiistai 3. tammikuuta 2012

Suutarinlohirullat

Ajattelin että olisi ehkä aika alkaa postaamaan näitä jouluruokaohjeita, jos meinaa saada postattua ne nyt kun kaikki muistamisen arvoinen on vielä mielessä.. Sain tämän suutarinlohiohjeen aikanani äidiltäni, ja se on kaiketi otettu S-ryhmän Ruokamaailman sivuilta. Äidin itsensä tekemät suutarinlohet olivat maailman parhaita, mutta epäilemättä hän ei paljon ohjeita käytellyt...

Ihan sellaisenaan tämä ohje ei valitettavasti toimi, ja joka joulu olenkin joutunut säätämään sen kanssa enemmän tai vähemmän. Siksipä kirjaankin nyt ylös tämän joulun kokemukset, jospa se onnistuisikin ensi vuonna heti ensimmäisellä yrittämällä!

Ensinnäkin ohjeessa on nestettä aivan liian vähän, koska haluan että silakat suorastaan uiskentelevat etikkaliemessä ja _kypsyvät kunnolla_. Toisaalta jos etikkaliemen tekee tuplana, niin liemestä tulee liian väkevää, joten olen laittanut etikan lisäksi hieman vettä nesteeksi, sekä sokeria hieman enemmän kuin ohjeessa. Kolmanneksi, ohjeessa silakoiden annetaan maustua seuraavaan päivään, vaikka minusta suutarinlohi on valmista syötäväksi aikaisintaan kolmantena päivänä valmistuksesta. Hyvä puoli pitkässä lillutusajassa on se, että mausteiden ja etikan määrää voi tarkistaa ja korjata pari päivää..


Suutarinlohirullat
  • 1/4 kg silakkafileitä
  • (ripaus sokeria)
  • 3 rkl karkeaa merisuolaa
  • 1/2 dl väkiviinaetikkaa
  • 3 rkl sokeria
  • 1 sipuli
  • 1 rkl maustepippureita
Ripota laakean astian pohjalle suolaa ja nosta sen päälle kerros silakkafileitä nahkapuolet alaspäin. Ripauta päälle aavistus sokeria ja lisää suolaa. Jatka näin kerroksittain, kunnes kaikki silakat ovat astiassa samalla tavalla. Ripota päälle vielä suolaa ja laita silakoiden päälle lautanen painoksi. Nosta silakat jääkaappiin seuraavaan päivään asti.

Huuhdo silakoista liika suola kylmällä vedellä ja vedä fileet sormien läpi kuivaksi ja kierrä rulliksi kulhoon.

Sekoita etikka ja sokeri ja kaada silakkarullien päälle. Viipaloi päälle sipuli renkaina ja rouhi sekaan pippurit. mausta silakoita jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...