lauantai 11. toukokuuta 2013

Banoffee-kerrosherkku

Syntymäpäiväjuhlien menu oli niin pitkä, että se jaettiin kahtia. Näin ollen jälkkäreistä päästiin nauttimaan myös juhlien keskipaikkeilla eikä pelkästään lopussa. Tämä oli kätevää myös siitä syystä, että osa vieraista joutui lähtemään aika aikaisin, mutta ehtivät silti nauttia "ehjän" menun jälkiruokineen.

Ensimmäisen kattauksen ensimmäisenä jälkkärinä nautittiin salaisella reseptillä valmistettua pashaa, joka ihastutti juhlaväkeä viime vuonnakin. Vieläkään ei ohjetta herunut, joten joudutte tyytymään vain tähän herkullisen väriseen kuvaan pikkupasha-annoksista. 


Toisena jälkkärinä syötiin Banoffee-kerrosherkkua, joka myös sai vuolaasti kehuja. Tämä herkku voitti myös Facebookissa järjestetyn kauneimman annoksen kisan, joten epäilemättä se on saanut kuolan valumaan myös kuvien välityksellä.


Banoffee-kerrosherkku
8 annosta
  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • 1 prk (2dl) vispikermaa
  • 1 rkl tomusokeria
  • 2 banaania
  • 100g kaura-, Digestive- tai suklaakeksejä
  • Koristeluun suklaarouhetta, kaakaojauhetta tai mantelilastuja paahdettuna

Nosta säilykepurkki avaamattomana kattilaan. Kaada päälle vettä niin, että purkki peittyy kauttaaltaan. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 1,5 tuntia. Lisää keittämisen aikana tarvittaessa vettä. Purkin tulee olla veden peitossa koko ajan. Nosta purkki jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Paloittele banaanit.

Kokoa jälkiruoat annosmaljoihin tai juomalaseihin. Muserra pohjalle keksejä, lusikoi päälle säilykepurkista toffeeta ja lado päälle banaanit. Kuorruta lopuksi kermavaahdolla.

Koristele haluamallasi tavalla. Vain mielikuvitus rajana. Banaanin sijasta voit laittaa vaikka ananasta tai vadelmia tai mitä kaapista sattuu löytymään.  Annoksen makeutta voit vähentää käyttämällä kermavaahdon sijaan ranskankermaa.

Ps. Kondensoitu maito säilyy huoneenlämmössä, joten se on myös hyvä mökkiherkku!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...