torstai 2. toukokuuta 2013

Tervetuloa Bryggeri!

Helsinkiin avattiin pari päivää sitten uuden uutukainen panimoravintola Bryggeri Sofiankadulle Senaatintorin kupeeseen. Olen odottanut tämän paikan aukeamista kieli pitkällä, koska olen töissä ihan siellä lähellä ja uudelle after work -paikalle on ollut tilausta. Lisäksi olen aina surkutellut Helsingin (Suomen?) vähäistä panimoravintolatarjontaa ja onhan se nyt vaan muutenkin hienoa saada Suomeen uusi pienpanimo!

Kävin tänään piipahtamassa Bryggerissä aikeenani ihan vaan käydä katsastamassa paikat. Löysin kuitenkin lopulta itseni sieltä syömästä ja olutta maistamasta (ihan pienet lasit vain)..



Panimon komeissa kuparisissa pannuissa on keitelty jo ensimmäiset oluet, mutta ne eivät ole vielä ehtineet hanoihin asti. Hanasta kuitenkin löytyi kaksi oman talon olutta, jotka on teetetty Lappeenrannassa. Saksalaistyyppinen pils ja Brittityylinen brown ale Aleksanteri olivat molemmat varsin makoisia ja oman makuni mukaisia. Pils mukavan raikas ja brown ale ihanan pehmeä ja karamellinen. Suomalaisia pienpanimo-oluita vaivaa mielestäni tyypillisesti liian vahva humalointi. Näissä ei sitä ongelmaa ollut. Hanoissa näkyi olevan myös sahtia ja Plevnan Stouttia, mutta monta hanaa oli vielä tyhjänä. Pulloista näkyi löytyvän monen moista suomalaista pienpanimoa edustettuna. Tykkään!!


Ruokapuolelta testasin currywurstin maalaisranskanperunoilla. Ranskikset olivat itse tehtyjä ja suoraan sanottuna aivan fantastisia. Enpä tiedä saako Helsingistä mistään yhtä hyviä? Itse makkara ei aivan yltänyt siihen autenttisuuteen, mitä koin Frankfurtin joulumarkkinoilla viime vuonna  (kun piti joka lounaalla päästä currywurstia syömään). Makkara oli hintsusti vaisu ja ketsuppisoossi olisi kaivannut reilusti lisää curryä. Ihan mainiota pubiruokaa joka tapauksessa, ja kyllä niistä perunoista saattoi 15 euroa maksaakin. Ala carte -lista olutsuosituksineen näytti myös sen verran herkulta, että eiköhän sinne tule mentyä pitemmälle illanvietolle ihan lähiaikoina. 
 

Tervetuloa Helsinkiin Bryggeri! 


Ps. Maistelulautanenkin näytti herkulliselta.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...