lauantai 21. toukokuuta 2011

Grillipitsaa

Epäterveellisyysteema jatkui tänään lounaspitsalla. Kokeilimme ensimmäistä kertaa paljon hehkutettuja grillipitsoja ja ei niitä turhaa kehuttu ole! Nyt ei ole enää mitään syytä saada mökille uunia kun pitsaakin voi tehdä tulella... =P

Pitsapohjaohjeen nappasin täältä. Pohjasta tuli erittäin hyvä, pinnalta rapea ja sisältä kuohkea. Me leivottiin taikinasta neljä pienehköä pitsaa, mutta melkein suosittelisin tekemään ennemmin kuusi minipitsaa. Niiden pohjien käsittely kun ei ollut ainakaan minulle erityisen helppoa.. Lisäksi niistä kannattanee tehdä hitusen normaalia paksumpia..

Pitsapohja
  • 30 g tuorehiivaa
  • 2 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
  • 7 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä 
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot vähitellen. Sekoita ensin puuhaarukalla ja vaivaa sitten taikinaa voimakkaasti noin 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy ja vaivaa lisää. Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa, lämpimässä paikassa. 

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa hyvin. Jaa taikina neljään (tai kuuteen) osaan ja kauli yksi pala kerrallaan ohueksi pohjaksi. Peitä muut palat liinalla, etteivät ne kuivu. Anna pohjen kohota noin 15 minuuttia liinan alla. 

Grillissä tehty pitsa eroaa uunipitsasta siten, että pohja täytyy esikypsentää ennen täytteiden laittoa. Voitele pohjat toiselta puolelta oliiviöljyllä ja esikypsennä pohjia grillissä öljypuoli alaspäin pari minuuttia. Lisää täytteet ja paista kuvun alla kunnes juusto on sulanut ja pohja kypsynyt. Huomaa ettei pintaan tule väriä samalla tavalla kuin uunissa paistettaessa.

Laitoimme pitsoihin tomaattikastikkeen ja juustoraasteen lisäksi vaihtelevasti täytteitä: hirvisalamia, sipulia, jalopenoja, aurinkokuivattuja tomaatteja, aurajuustoa. Kaikki täytteet ehtivät lämmetä hyvin parin minuutin paiston aikana. Aurajuusto ei ehtinyt sulaa kunnolla, mutta hyvää se oli silti. Sipuli jäi hieman kitkeräksi, joten se kannattaisi varmaan käyttää pannun kautta seuraavalla kerralla. 

Tomaattikastikkeen tein lisäämällä purkilliseen paseerattua tomaattia sipulia, valkosipulia, suolaa, valkopippuria, basilikaa, oreganoa, timjamia, paprikajauhetta, chilijauhetta, oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, murskattuja fenkolinsiemeniä ja yhden tähtianiksen. Kiehuttelin seosta tunteroisen ja nappasin tähtianiksen pois. Tuo fenkoli on aika vinkeä lisä ja se maistuu kyllä soossista läpi. Sain siihen vinkin joskus Glorian ruoka- ja viini -lehdestä. 





1 kommentti:

  1. Hyvän näköistä, näitä mää haluan seuraavalla vierailulla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...