lauantai 27. toukokuuta 2017

Piña Colada -juustokakku

Ensimmäisen kakun koostumus oli hyvä, mutta maku huono. Toinen kakku levahti pöydälle. Kolmanteen kakkuun sujautin vahingossa puoli desiä suolaa sokerin sijasta, mutta tässä neljännessä kakussa alkaa olla kaikki palat kohdallaan. Tai no ei aivan. Viidenteen kakkuun laittaisin hieman enemmän kookoskermaa ja rommia. En silti ehkä uskalla ensi viikonlopun ylioppilasjuhliin lähteä ottamaan riskiä ja muuttaa reseptiä. No ehkä juuri ja juuri sen lisärommitilkan verran.

Piña Colada -drinkki lienee kaikille tuttu, joten kakku ei lisäesittelyjä kaipaa.


Piña Colada -juustokakku

  • 200g Digestive -keksejä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 75 g voita
  • 10 liivatelehteä
  • 1/2 dl vaaleaa rommia
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl kookoskermaa
  • 3 prk ananasmurskaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 dl kermaa
  • koristeluun hedelmiä ja marjoja, kuten ananasta, nektariinia, passionhedelmää.
Murskaa tehosekoittimessa keksit muruksi. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja sulatettu voi. Painele leivinpaperitetun irtovuoan (omassa halkaisija 24 cm) pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vedä blenderissä ananasmurska, kookoskerma, sokerit ja maustamaton tuorejuusto sileäksi. Vaahdota kerma ja sekoita se toiseen seokseen.

Keitä rommia pari minuuttia, jotta alkoholi haihtuu. Sulata liivatelehdet rommin sekaan ja kaada ohuena norona ananas-kookos-kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos kakkuvuokaan ja peitä foliolla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään (tai muutama tunti kunnes liivate on hyydyttänyt kakun).

Koristele kakku eksoottisilla hedelmillä ja marjoilla. (Ai shit, unohdin että ostin myös carambolan! Damn!)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...