perjantai 27. toukokuuta 2011

Kovan onnen kakku

Mulla on tänään syntymäpäivä, ja sehän on mitä mainioin syy tehdä jotain herkkua! Toinen hyvä syy herkutella on eilen postista kolahtanut Glorian ruoka ja viinin uusin numero, josta löytyi herkulliselta vaikuttanut hedelmätorttu! Koska automme starttasi tänään jo aikaisin mökille, oli minulla aamulla kova kiire valmistella kakun osiot mukaan otettavaksi. Kaikki ei sitten mennyt ihan niinku Strömsössä...

Heti kättelyssä sain hajotettua monitoimikoneeni, tai siis sen vatkainosion, kun yritin väkivalloin vatkata mantelimassaa notkeaksi... Pohjaa tehdessä havahduin myös jossain vaiheessa huomaamaan, että taikina olisi pitänyt olla jääkaapissa muutamia tunteja. Minulla ei ollut aikaa muutamia tunteja, joten tunti pakastimessa sai riittää... 

Kiisseliä aloitellessa tajusin unohtaneeni ostaa maissitärkkelystä. Koska kaapista löytyi vain tummaa maizenaa ja perunajauhoa, valitsin jälkimmäisen. Laitoin sitä saman määrän kuin ohjeessa - ja havaitsin että kiisselistä tulikin paksua puuroa. Ja se paloi myös pohjaan (ei onneksi pahasti). Lisäsin siihen maitoa reilusti, kunnes kakun leikkaamisvaiheessa ymmärsin, että kiisselin ei ehkä olisi ollutkaan syytä olla niin juoksevaa... 

Pohja taas oli jostain syystä kova kuin kivi ja nyt tänne ohjetta kirjoitettaessa ymmärrän miksi se oli niin sitruksinen - sitruunankuorta piti laittaa 2 tl, mutta minä laitoin reipashenkisesti kokonaisen sitruunan kuoren... 

Mutta hei, hedelmissä ei ollut mitään vikaa! =D Ja kaunishan se torttu oli kuin mikäkin kesäkukkanen! Pääasiahan on että kakku näyttää hyvältä blogissa.... ; )



Sitrusliköörissä marinoiduilla hedelmillä ja vaniljakiisselillä täytetty mantelitorttu (Glorian ruoka ja viini 4/2011)
  
 Marinoidut hedelmät
  • 3 nektariinia
  • 1/2 l kirsikoita
  • 1 l mansikoita
  • 1/2 hunajamelonia
  • 1 appelsiinin kuori
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 1/2 dl vettä
  • 2 rkl sitruslikööriä 
Aloita hedelmien marinoinnista. Lisää kattilaan appelsiinin kuori, sokeri ja vesi. Kiehauta kunnes sokeri on liuennut. Lisää likööri ja anna jäähtyä. Pilko hedelmät, laita ne kulhoon ja kaada liemi päälle. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Crème pâtissière -vaniljakiisseli
  •  2 dl sokeria
  • 5 kananmunankeltuaista
  • 4 dl kevytmaitoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 6 rkl maissitärkkelysjauhoa
  • 1 rkl voita
Vaahdota sokeri ja keltuaiset sähkövatkaimella. Laita maito, kerma ja halkaistu vaniljatanko (irrota siemenet veitsellä maidon sekaan) kattilaan ja kuumenna seos lähes kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Poista vaniljatangon palaset. 

Siivilöi maissitärkkelys keltuaisvaahtoon koko ajan sekoittaen. Lisää sitten kuuma maito-kermaseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada kiisseli takaisin kattilaan. Kypsennä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli kiehahtaa, ja jatka keittämistä vielä 2-3 min.

Kaada kiisseli kulhoon. Nosta kiisselin pinnalle muutama nokare voita, jotta siihen ei muodostu kuorta. Anna jäähtyä. Laita tarvittaessa kiisseli tuorekelmulla peitettynä jääkaappiin odottamana. 

Torttupohja 
  • 125g huoneenlämpöistä mantelimassaa
  • ripaus suolaa
  • 125g pehmeää voita
  • 1 huoneenlämpöinen kananmuna
  • 2 tl sitruunan hienoksi raastettua kuorta
  • n. 3 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
Murenna mantelimassa, lisää suola ja sekoita kunnes mantelimassa on notkeaa. Lisää voi nokareina ja sekoita tasaiseksi. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi sitruunan kuori ja jauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina muovikelmuun ja nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22-24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Kauli taikina pyöreäksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinaa haarukalla. Vuoraa taikina foliolla ja kaada päälle runsaasti kuivia herneitä. Paista uunin keskitasossa n. 15-18 min tai kunnes pohja vaikuttaa kypsältä. Poista folio ja jatka kypsentämistä vielä muutama minuutti. Anna torttupohjan jäähtyä.

Irrota torttupohja vuoasta tarjoiluvadille. Lisää vaniljakiisseli. Nosta marinoituja hedelmiä reikäkauhan avulla päälle. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...