maanantai 25. heinäkuuta 2011

Makumatkalla Dalmatiassa

Vietimme juuri viikon Kroatiassa. Majoitumme Splitissä, mutta teimme päiväretkiä myös lähialueen saarille ja kyliin. Ihastuimme Kroatian ruokatarjontaan sen verran paljon, että minun oli pakko pakko tulla tännekin kertomaan asiasta... :)

Ruokatarjonnassa oli vahvasti italialaisia sävytteitä, ja aluksi ruokalistoja silmäillessämme pelkäsimmekin saavamme siellä pelkkää "turistiruokaa". Viikon aikana kävi kuitenkin ilmi, että huoli oli täysin turha. En ole _missään_ saanut noin tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista valmistetttua, herkullisen simppeliä ruokaa. Eikä hintatasokaan päätä huimannut.

Parhainta antia olivat tietysti sijainnista johtuen kaikki kala- ja äyriäisruoat, kun taas lihapuolelta maistuivat parhaiten balkanilaislähtöiset pataruoat. Eniten kuitenkin ällistytti se, että ruoka oli niin tasalaatuista. Söitpä sitten hampurilaista rantabaarissa, pitsaa turistirysässä, kotiruokaa konobassa tai äyriäisiä hienossa ravintolassa, ainoastaan hintatasossa saattoi olla eroa, mutta raaka-aineiden laadussa ei oltu tingitty missään.

Niin, ja ei niissä maisemissakaan valittamista ollut.. :) Suosittelemme lämpimästi!




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...