lauantai 4. helmikuuta 2012

Reisille menneet rieskat

Tunsin itseni tänä kauniina pakkasaamulla vähintäänkin keittiöjumalattareksi kun keksin että 'Kas, jääkaapissanihan on juuri sopiva ylijäämäpala lanttua tehdäkseni aamupalaksi lantturieskoja!" 

Blogimaailmassa kohistiin viime syksynä näistä 'tee herraisä tuplana'-lantturieskoista, mutta koska olen maalta kotoisin ja meillä tavattiin seurata trendejä vasta kuukausia (siis vuosia) myöhässä, en tietenkään 'lantturieskavillitykseenkään' kyennyt ajallani reagoimaan.

Liekö johtunut siitä että tunsin itseni lähes Nigella Lawsoniksi ja meinasin tukehtua erinomaisuuteeni, mutta eihän se homma tietenkään mennyt niin kuin Strömsössä. Se on kyllä hassu juttu miten yksinkertaisenkin asian voi saada sössittyä.

Lantun keittämisen kanssa oli jo vähän ongelmia, kun menin kaatamaan vedet hieman liian aikaisin pois. Keksin sitten näppäränä tyttönä laittaa kulhoon vähän vettä ja pöhisyttää lantut kypsäksi mikrossa. No sain minä ne jossain vaiheessa soseutettua ja muut aineet sinne sekoitettua, mutta aika juoksevalta tuntui taikina... Ylijäämälanttua ei tainnut nimittäin olla tarpeeksi ja saattoi sinne vähän sitä keitinvettäkin jäädä.

Noo, rieskat paistoin ja kuvan nappasin. Kauniita olivat! Aurinko paistoi kirkkaasti ja sitten pääsin maistelemaan. Kuinkas sitten kävikään, rieskan sisältä löytyi pelkkää lanttumuussia. Nooo, takaisin sitten uuniin, pinta kärvähti, sisältä vielä raaka. Että semmoisia rieskoja tänä aamuna. Onneksi kahvi oli hyvää ja eilen ostettu Västerbotten ja paahdettu ruisleipä kompensoivat aamiaispettymystä.

Mutta en luovuta! Vielä mää näitä joskus teen onnistuneesti! Ettäs tiedätte!


Lantturieskat (n. 6 kpl)
  • 300 g lanttua
  • 1 dl maitoa
  • 1 muna
  • 1½ dl jauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl voisulaa
Lämmitä uuni 250 asteiseksi. Kuori ja kuutioi lanttu pieniksi paloiksi ja keitä palaset kypsiksi.

Kaada pois keitinvesi ja soseuta lanttu. Lisää  ensin maito ja sitten loput ainekset, sekoita hyvin. Taikina saa jäädä löysähköksi. Lusikoi taikina pellille kökkäreiksi. Taputtele jauhoisin käsin tai lusikalla littanoiksi. 

Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, niin että ne saavat pintaansa reilusti väriä.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...