tiistai 20. maaliskuuta 2012

Burgundin pata

Kirjastoleikkimme jatkuu! T vietti viime viikon perjantaina vapaapäivää ja oli ilokseni käynyt päivällä kirjastosta. Mukanaan hän toi tällä kertaa Maija Silvennoisen keittokirjan "Maijan lihakirja". Kirja vaikutti ensi vaikutelmalta ihan helmeltä, koska siinä käytiin läpi eri lihojen osat ja kypsyysasteet jne. Tarkemman tarkastelun jälkeen kirja kuitenkin alkoi tuntua hitusen vanhahtavalta ja ohjeetkin aika suurpiirteisiltä.... Noo, sillä mennään!

Itse valitsin kirjasta 'Burgundin härkää' -ohjeen sivulta 57. Koska meillä on edelleen aika paljon poroa pakkasessa, päätimme laittaa pataan poron niskapaloja (tai mitä lie paloja, ei niistä oikein saa selvää). Vaikka palat olivat luullisia, poro on niin rasvatonta että päätimme laittaa sekaan myös jotain vähän rasvaisempaa lihaa. Prisman tiskistä yllättäen löytynyt (Viikin Prismassa on muuten hyvä lihatiski) naudan rinta sopi tähän tehtävään kuin nakutettu.

Padasta tuli varsin mainiota ja se syötiin riisin ja vihersalaatin kera. Poronliha erottui edukseen ja sopi pataan erinomaisesti. Luun ja kalvon rämmäleet on tietysti aika ärsyttäviä valmiissa ruoassa, mutta kylläpä niiden kanssa pärjää. Nauta vaati aika pitkän haudutusajan, kolme tuntia ihan minimi. Pitempäänkin olisi saanut olla.

Nyt sitten odottelemaan, että minkä ruoan T valitsee kirjasta!


Burgundin härkää
  • 2 rkl öljyä
  • 100g pekonia suikaleina (meillä 1 pkt)
  • 1 kg naudanpaistia kuutioina (meillä poroa & naudan rintaa)
  • 1/2 l salottisipuleita kuorittuna
  • 3 valkosipulinkynttä viipaleina
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • suolaa
  • vastajauhettua mustapippuria
  • 1 pll punaviiniä
  • 2 laakerinlehteä
Ota lihat lämpenemään tuntia ennen valmistamista. Ruskista pekoni ja lihakuutiot öljyssä. Lisää sipulit ja kuullota. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja vehnäjauhot. Kaada pataan punaviini ja lisää laakerinlehdet. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes liha on kypsää. Tarjoa riisin ja rapean vihreän salaatin kera.

2 kommenttia:

  1. hillosipulit antavat mukavaa hapokkuutta viinin lisäksi shalotin sijaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti muuten totta! En ole kova hillosipulifani, mutta kokonaisuuden kannalta ne voisivat olla hyvä veto. Kiitos visiitistä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...